Tuhat vuottakin vanhaksi mainittu perinneherkku Lemin särä pitää pintansa trendiherkkujen joukossa. Se valittiin yhdeksi Suomen seitsemästä matkailuihmeestä vuonna 1974.
Tunnelma tiivistyy museon Särätuvassa, kun emäntä Sirpa Lensu vetää ensimmäisen särän eli koivupuisen kaukalon leivinuunin uumenista, nostaa sen pöydälle ja alkaa leikata kuumana tirisevää lampaanlihaa lautasille. Samaan aikaan emännistä toinen, Paula Uronen, annostelee särästä perunan kunkin ruokailijan lautaselle ja päälle lorautetaan kastiketta.
Lihaa ei säästellä, sillä sitä varataan ruokailijaa kohden jopa 700 grammaa. Annosten teko etenee säpäkästi, lautaset kiikutetaan pöytiin ja sitten laskeutuukin harras hiljaisuus, kun väki keskittyy aterioimaan.
Santsailla saa niin monta kertaa kuin mitä vatsa vetää. Ennätystä pitää tarinan mukaan tällä hetkellä hallussaan venäläismies, joka söi 12 lautasellista. Eikä ihme. Liha on todella mureaa ja maukasta.
Perunat ovat hautuneet lampaanrasvassa ja saaneet rapean kuoren. Ensimmäisessä säräkaukalossa on käytetty Nicola-perunaa ja toisessa on testailtu Salinea.
Palanpainikkeena tarjoillaan paikallisen leipomon tekemään ohrarieskaa ja emäntien valmistamaa kotikaljaa. Vakiojälkiruoka on sekahedelmäsoppa, makia soppa.
”Soppa tasaa oloa, jos on syönyt liikaa ja tasaavan vaikutuksen tuntee kyllä. Mutta jos on syönyt liikaa, niin sitten ei enää kannata pistää rieskanpaloja sopan sekaan.”
PÄIVI KAPIAINEN-HEISKANEN, teksti ja kuvat
Lue koko juttu painetusta huhtikuun 2017 Eläin-liitteestä. Tilaajana löydät sen myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.
