Länsisuomenkarjan lehmät ovat kestäviä, itsenäisiä ja sitkeitä. Vaikka lehmiä on nykyään vähän ja jalostaminen on siksi vaikeaa, keskituotos paranee vuosi vuodelta ja parhaat eläimet lypsävät yli 13 000 maitokilon vuosituotoksia.

Suomenkarja on maamme oma alkuperäisrotu. Rotu jaetaan kolmeen eri tyyppiin, joista länsisuomenkarja (LSK) on yleisin. Muut tyypit ovat valkea lapinlehmä (pohjoissuomenkarja eli PSK) ja valkoselkäinen kyyttö (itäsuomenkarja eli ISK). Länsisuomenkarjan jalostus alkoi jo vuonna 1904 ja valtarotu Suomessa se oli aina 1960-luvun puoliväliin asti.

Vuonna 1960 tarkkailukarjoissa oli yhteensä 157 000 länsisuomenkarjan lehmää keskituotoksen ollessa noin 4000 maitokiloa. Sitten valtarodut alkoivat saada suosiota ja länsisuomenkarjan kannan raju romahdus alkoi. Vuonna 1970 tarkkailukarjoissa oli enää noin 60 000 rodun edustajaa ja sitten kanta romahti täysin reiluun tuhanteen yksilöön.

Nykyisin ”länkkärin” jalostus on kestävällä pohjalla, ja länsisuomenkarjan tulevaisuus näyttää paremmalta kuin kertaakaan viimeiseen 50 vuoteen. Tarkkailukarjoissa puhdasrotuisia länsisuomenkarjan lehmiä oli viime vuonna jo noin 1 200 yksilöä.

Hulikan Kaste Helteen emälinjasta kerran poikineena. Kaste sai erinomaisen rakennearvostelun.

Länsisuomenkarjan lehmä osaa lypsää

Tällä hetkellä meillä Hulikan tilalla on 49 lypsävää lehmää. Kaikki ovat puhdasrotuisia, kantakirjattuja länsisuomenkarjan lehmiä. Ruokinta on kotovarainen; hyvä säilörehu ja kaurasta, vehnästä ja rypsistä lisukkeineen tehty tilaseos.

Tilallamme on kasvatettu suomenkarjaa vuodesta 1951 ja tuotostarkkailuun tilamme on kuulunut vuodesta 1964. Tilan ennätyskeskituotos 33 puhtaalla länsisuomenkarjan lehmällä on 8 700 maitokiloa. Nyt keskituotos on vähän alle 8 000 kiloa ja tarkoitus on vuoden 2017 aikana lisätä lypsävien määrä yli kuudenkymmenen eläimen.

Länsisuomenkarjan lehmistä on aina löytynyt merkittävää tuotantokykyä ja parhaat yksilöt yltävät nykyään yli 13 000 kilon vuosituotoksiin. Jo vuonna 1926 ennätyslehmä Lepaan Omena lypsi yli 9 000 maitokilon vuosituotoksen. Länsisuomenkarja onkin maailman korkeatuottoisin alkuperäiskarjarotu.

Vaikka rodun jalostaminen lehmien vähäisen määrän takia on hyvin vaikeaa, rodun keskituotos oli vuonna 2016 jo hieman yli 7 000 maitokiloa. Jalostuksen korkeasta tasosta kertoo myös se, että nykyisen käyttölistan keinosiemennyssonnien emien parhaiden vuosituotosten keskiarvo on 10 200 kiloa.

Vuosien varrella meillä Hulikassa on ollut kaikkiaan kymmenen yli 12 000 kiloa lypsävää länsisuomenkarjan lehmää. Tällä hetkellä paras lehmämme, satatonnari Hulikan Vadelma lypsää yli 13 000 maitokilon vuosituotoksia.

Alkuperäisrotujen tuki on merkittävä osa länsisuomenkarjan lehmän vuositulosta. Kantakirjattu länsisuomenkarjan lehmä saa tukea 530 euroa vuodessa. Varsinkin alhaisen maidonhinnan aikana tämä on suuri asia.

PEKKA HOKKANEN ja ANN-HELENA HOKKANEN, teksti ja kuvat

Lue koko juttu painetusta kesä-heinäkuun Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydä lehden kokonaisuudessaan myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

 

Jaa artikkeli