Lumijoella Pohjois-Pohjanmaalla viljellään kauraa suoraan loppukäyttäjän tarpeisiin: lintujen talviruuaksi. Jukka ja Kerttu Ylilaurin maatilalla elänto on lähtenyt lyhteistä, fasaaneista, koirista ja ohjelmapalveluista yli 20 vuotta.
Lumijoella odotettiin lunta pitkään ja hartaasti. Lopulta merenrantaiset pellonselät saivat jouluisen lumikattauksensa ja talven juhla sai tulla. Jukka ja Kerttu Ylilaurin tilalla jouluun tähtäävät työt pantiin alulle jo viime keväänä. Silloin kylvettiin kauraa lyhdetarpeiksi. Kaurapellon antimista ovat päässeet nauttimaan myös tilalla kasvatettavat fasaanit.
Ylilaurilla viljellään lisäksi mansikkaa sekä kasvatetaan ja koulutetaan koiria. Leipä on pieninä palasina maailmalla.
”Edelliset sukupolvet hankkivat elantonsa lypsy- ja lihakarjasta. Meille Kertun kanssa oli selvää, että tuotantosuuntaa vaihdetaan. Ensin tulivat mansikat, sitten kauralyhteet, fasaanit ja koirat”, Jukka kertoo.
Yrittäjäoppia omasta leipomosta
Kerttu Ylilauri on koulutukseltaan mielisairaanhoitaja ja Jukka Ylilaurilla on sekä nuoriso-ohjaajan että agrologin tutkinto. Heidät yhdisti 1976 Jukan sanojen mukaan ”kultainen tapahtuma” Oulaisissa.
”Olin lähtenyt Oulaisiin vanhoja kavereita tapaamaan. Aluksi katselimme televisiosta, kun Lasse Viren ja Pertti Ukkola voittivat kultaa Montrealin olympiakisoissa, sitten päätimme lähteä katsomaan löytyisikö meillekin kultaa. Tansseissa Huiman Hallilla hain tanssiin muhoslaisen maalaistalon tyttöä, Kerttua. Siitä asti on yhdessä oltu”, Jukka myhäilee.
Virkamiehen työura ei elämäntehtävänä kiinnostanut ja niinpä Jukka palasi Oulaisista Lumijoen maisemiin; maatilan työt olivat entuudestaan tuttuja. Eräänä päivänä täti toi viestiä, että Ojantakasen leipomo lopetetaan, koska omistaja halvaantui työpöytänsä ääreen. Siitä urkeni toistakymmentä vuotta kestänyt ura leipomoyrittäjänä.
”Leipomoyrittäjänä opin taitoja, joista on ollut hyötyä myös maatalousyrittäjänä. Vuonna 1988 ostimme Ylilaurin tilan ja ensimmäiset mansikat istutettiin 1990. Siitä se alkoi. Olemme kuudesta sukupolvesta ensimmäinen isäntäpari, joilla edeltäjät eivät asu saman katon alla. Olen myös ensimmäinen isäntä, jonka etunimissä ei ole Mattia ja ensimmäinen karjaton isäntä.”
Omalla väellä ja talkoovoimin
Nykyään Ylilaurit viljelevät mansikkaa vain yhdellä hehtaarilla. Kesäksi palkataan viisi kausityöntekijää ja mansikat myydään suoraan tilalta.
”Lajikkeena on Jonsok, joka on maukas tuoreena ja kestävä pakastettuna. Tämän kesän satoon ja laatuun olemme tyytyväisiä”, Jukka sanoo.
Kauralyhteiden tuotantoa Ylilaurit ovat yli kahdenkymmenen viljelyvuoden aikana lisänneet huomattavasti, kun kysyntä on kasvanut. Pohjois-Suomessa ei kilpailijoita ole. Kauppaketjut hakevat lyhteet rekoilla ja osa toimitetaan itse ostajille.
”Toukokuun 14:ntenä kylvin 7,5 hehtaarin kaurapellon ja 26. elokuuta alettiin leikata. Ensimmäisen kerran siemen oli Akselia, joka on aikainen, lujakortinen lajike. Kasvusto oli tasainen eikä lakoneliöitä ollut.”
”Lyhdemateriaalia tuottavan pellon on oltava täysin vapaa juolavehnästä ja rikkaruohoista. Torjunta-aineena olemme käyttäneet Ariane S:ää ja joka toinen vuosi syksyllä Roundup Bio -valmistetta. Lannoitusta annetaan viljavuustutkimuksen mukaisesti.”
Kun kaura on tyvestä hieman vihreää – ei ihan puintikypsää – Ylilaurilla käynnistetään viisikymmenkesäinen McCormick, ja sen eteen laitetaan 40 vuotta vanha itsesitoja. Lyhteet putoilevat sängelle, josta ne seivästetään esikuivamaan. Parin viikon kuluttua, sääoloista riippuen, ne siirretään halliin odottamaan kimputtamista ja kuivaamista. Lyhteiden päät siistitään ja lyhteet ripustetaan yksitellen kuivumaan. Tänä syksynä lyhteet olivat kuivaamossa kahdeksan tuntia.
”Aputyövoimana on sisareni Helena Ala-Kojola. Sukulaisista ja ystävistä koostuva talkooporukka auttaa kauran seivästämisessä ja halliin ajossa. Talkooporukalle järjestämme kiitokseksi jahtiaterian omista marjoista tehtyine viineineen ja lämmitämme savusaunan”, Kerttu sanoo.
Kaiken kaikkiaan lyhde kulkee 14 työvaiheen kautta ennen kuin se päätyy asiakkaitten iloksi.
Fasaaniparvi syö ylijäämäkauran
Ylijäämäkaura puidaan, siementä otetaan talteen 1 500 kiloa seuraavaa vuotta varten. Loput käytetään fasaanien ruuaksi, koska Ylilaurin tilalla kuoriutuu joka vuosi tuhat fasaaninpoikasta.
”Vanha kanala ja hevostalli ovat puolilämpiminä tiloina fasaanien valtakuntaa. Munien haudonta on ulkoistettu, koska siihen tarvitaan tietynlaiset olosuhteet. Koneellinen haudonta kestää 23 vuorokautta 37,8 asteen lämmössä; kosteutta nostetaan loppua kohti. Päivän vanhana poikaset tulevat meille. Neljän kuukauden ikäisinä ne ovat valmiita metsästykseen ja pääsevät ensin totutustarhaan ja sitten metsään villiintymään”, Jukka kertoo.
Ylilaurit myös myyvät fasaaneja koulutuslinnuiksi ja istutuksiin. Yritykset voivat ostaa fasaanisafareita, sauna- ja kokouspalveluita sekä tilata niiden yhteyteen ateriapalveluja vanhassa pirtissä.
”Lumijoen Metsästysyhdistykseltä käytössämme on 150 hehtaaria peltomaata. Metsästyskausi kestää syyskuusta helmikuuhun ja fasaanisafari on neljän tunnin mittainen. Ennen kuin metsästystorvi törähtää tarkistetaan jahtiaitassa aseenkanto- ja metsästysluvat sekä kerrataan jahtisäännöt. Jos asiakkaalla ei ole mukana ohjatulle fasaanisafarille omia koiria, ovat talon spinonet Armi, Irma ja Riitu innokkaina mukana.”
Ylilaurilla kasvatetaan ja jalostetaan kahta koirarotua: petit basset griffon vendeen -rotua ja (PBGV) ja spinoneja. Miltei kaikki Suomen kanakoirien erikoiskokeissa (KAER) palkitut spinonet ovat Ylilaurin kasvatteja.
Vanha päärakennus kätki ”aarteen”
Ylilaurin tilan historia ulottuu 1700-luvulle ja vanhimmat pihapiirin rakennukset ovat tuolta vuosisadalta. Uuden isäntäparin tultua rakennukset remontoitiin. Historian havinaakin löytyy.
”Perimätiedon mukaan Suomen sodan aikana 1808 pihapiirissä taisteltiin. Vaikka koira kaivaakin halukkaasti aina samassa pihankolkassa, ei ihmisen luita ole kuitenkaan löytynyt. Päärakennusta remontoidessa kivijalan kätköistä löytyi parkkinahkainen kukkaro, jossa oli yli 50 Ruotsin hopeataalaria. Vanhin niistä oli vuodelta 1653. Jos ’aarre’ olisi ollut kivijalan ulkopuolella, se olisi pitänyt luovuttaa Museoviraston haltuun”, Kerttu kertoo.
Jukan isä ja isoisä ovat olleet kunnallismiehiä ja mukana monissa alueellisissa hankkeissa. Yhdeksänkymmentävuotias Veikko-isä asuu ihan vieressä ja seuraa aktiivisesti päivän tapahtumia.
Ylilaurin lapsista toinen poika asuu Limingassa ja toinen Uudessakaupungissa, tytär on asettunut Helsinkiin.
”Olemme antaneet lasten valita itse ammattinsa ja elämäntapansa. Kukaan heistä ei ole kiinnostunut jatkamaan tilalla. Tämänkokoisella tilalla ei elä pelkästään perinteisellä maataloudella, ellei ole liitännäisiä – kuten meillä tällä hetkellä. Toivomme kuitenkin, että joku lapsista vielä joskus jatkaisi asumista tällä sukutilalla.”
Maatalouspolitiikan poukkoilu saisi loppua
Ylilaurit pahoittelevat sitä, että ammattitaidosta ei enää maatalousyrittäjälle makseta. Näennäisviljelijä saa tukirahoilla saman tuoton kuin viljelijä, joka satsaa työpanostaan ja rahaa viljelyn onnistumiseen.
Ylilaurin tilan tuki on 4 000 euroa. Vuonna 2013 tilalla oli tarkastus, jolloin kolme henkilöä oli tilalla viiden tunnin ajan. Tällöin todettiin jokirannasta puuttuvan kolmekymmentä metriä suojakaistaa. Seurauksena 98 euron sanktio.
”Eivät tarkastajat tainneet saada palkkojaan kuitattua, mutta työtäänhän virkamiehetkin tekevät. Nykyinen maatalouspolitiikka on lyhytjänteistä ja maatalousyrittäjää uuvuttavaa. Kaiken pitäisi olla suurta, myös velkojen. Mielestäni pienemmilläkin ansioilla tulee toimeen, eikä tarvitse kasvattaa toimintaa ja riskejä. Tämä piisaa meille. On muutakin elämää kuin työ”, Jukka korostaa.
Teksti: Aulikki Alakangas
