Joukko metsäomistajia perusti 15 vuotta sitten yhteisen lämpöyrityksen pienen pohjoiskarjalaisen kunnan lämmittämistä varten. Tänä päivänä Enon Energiaosuuskuntaa tullaan katsomaan muualta Euroopasta, Kanadasta ja Venäjältä.

Tuli kohisee Alakylän lämpölaitoksen biokattiloissa. Laitos ahmaisee kitaansa haketta noin 11 000 irtokuutiota vuodessa ja vastaavasti puskee lämpöä naapurissa olevalle paloasemalle, terveysasemalle, vanhainkotiin sekä liikekiinteistöihin ja taajaman rivitaloihin.

Erilaiset tutustumisryhmät vaeltavat noin kahden viikon välein nykyisin Joensuun kaupunkiin kuuluvaan Enoon. Puolet ryhmistä tulevat ulkomailta: muualta Euroopasta, Venäjältä, Kanadasta ja jopa Tasmaniasta saakka.

Oman toiminnan esittelypaketti on tuotteistettu ja hinnoiteltu jo ajat sitten. Vierailijoita kiinnostaa eniten Enon Energiaosuuskunnan yritysmalli ja toisaalta toiminnan aloitusmalli. Lähienergia innostaa, ja toisten kokemuksista halutaan ottaa oppia.

Teksti: Hanna Moilanen

Lue koko juttu painetusta Maatilan Pellervosta

Jaa artikkeli