Lopen Mulli Expressin sinivalkoinen auto on tuttu näky eteläsuomalaisilla karjatiloilla. Millainen on eläinkuljetusyrittäjän arkipäivä? Hypätään kyytiin ja otetaan selvää.
”Teuraskuljetuksiin lähden vasta myöhemmin aamupäivällä, sillä teurastamolle saa ajaa aikaisintaan kuudelta. Aikataulu sopii minulle hyvin, sillä olen aamu-uninen”, Hietanen veistelee.
Hietanen ajaa teuraskuljetusten lisäksi eläinten siirtokuljetuksia erilaisiin näyttelyihin, luonnonhoitotöihin kesälaitumille tai tiloilta toisille. Hänestä on vuosikymmenten kuluessa tullut monen tilan hovikuljettaja.
Karjakuskin kiireisimmät ajat osuvat kevääseen ja syksyyn. Alkuvuonna on hiljaisempaa ja silloin on joskus mahdollista lomailla jopa kaksi viikkoa yhteen menoon.
Mullikuski jo neljännessä polvessa
Hietasen isoisoisä aloitti karjan ostamisen ja teurastamisen jo 1800-luvun lopulla. Hän vei ruhot Helsinkiin myytäviksi. Siitä lähtien jokaisesta sukupolvesta on löytynyt innostusta liha-alalle.
Tapani Hietanen aloitti oman yrittäjäuransa vuonna 1982, 23-vuotiaana. Jo sitä ennen hän ajoi isänsä karjankuljetusautoa. Rakennusmaalarin koulutuskaan ei saanut vaihtamaan alaa. Lopen Mulli Express -toiminimen Hietanen perusti 1995.
”Olen viihtynyt ammatissani hyvin. Parasta työssäni ovat mukavat asiakkaat. Huonoksi puoleksi koen ainoastaan sen, että teurastamo, jonne pääasiassa ajan, on 140 kilometrin päässä kotoa. Matkat ovat pitkät. Jos purkupaikalle sattuu jonoa, olen kotona vasta puolen yön jälkeen. Yövuorot ovat raskaita”, Hietanen kertoo.
Mulli Expressin jatkuvuuskin näyttäisi olevan turvattu, sillä perheen molemmilla lapsilla, 20-vuotiaalla pojalla ja 23-vuotiaalla tyttärellä, on eläintenkuljetusluvat. Tapani Hietasen vaimo Eeva Hietanen hoitaa yrityksen laskutusta ja kurssittaa silloin tällöin uusia eläintenkuljettajia.
Kulut pidettävä kurissa
Hietanen haluaa pitää yrityksensä kustannukset kurissa ja ostaa autonsa aina käytettyinä. Lavaremontinkin nykyiseen autoonsa hän teetti viime keväänä Puolassa. Uusi eläinkuljetusauto kaikkine varusteineen maksaa 400 000 euroa.
”Kustannuksia kertyy joka tapauksessa paljon polttoaineista, renkaista ja huolloista. Eilen juuri tankkasin ja taas oli tonni selällään”, Hietanen kuvaa.
Dieseliä 15 tonnia painava auto vie kolmisenkymmentä litraa sadalla kilometrillä. Vuoden 2006 Scanialla on nyt ajettu puoli miljoonaa kilometriä. Ajopäivinä kilometrejä kertyy mittariin 500–600.
Kyyti on ilmajousituksen ansiosta tasaista niin hytissä kuin lavalla. Kun auto liikkuu, pysyvät eläimet rauhallisina, mutta taukojen aikana seinät välillä ryskyvät. Kuljetustilaan mahtuu enimmillään 17 nautaa, sopivan väljästi 13.
Teissä toivomisen varaa
”Maaseudun tiet saisivat olla paremmassa kunnossa. Kuoppia on nyt liikaa ja talvella säästellään liiaksi hiekoitushiekassa”, Hietanen harmittelee.
Vain kerran hän on ajanut ojaan. Nuorella miehellä oli vahva usko selättää jäinen tie, mutta auto liukui kävelyvauhtia kyljelleen ojaan.
”Yksi kerta riitti minulle. Sen jälkeen ei ole sattunut liikenteessä vahinkoja.”
Eläinkuljetuksia säätelevät monet lait. Jos kuljetusmatkat pysyvät alle 12 tunnissa, ei autolle aseteta kovin suuria vaatimuksia. Eläimiä ei tarvitse matkan aikana edes juottaa. Lämpötilan pitää kuitenkin pysyä alle 30 asteessa. Jokaiselle kuljetettavalle eläinlajille on luonnollisesti oma vähimmäistilavaatimuksensa.
Kuljettajan työoloja säädellään vähintään yhtä tarkasti. Jokaista 4,5 tunnin ajorupeamaa kohden on pidettävä vähintään 45 minuuttia taukoja. Yölevon pitää olla vähintään 9 tuntia ja viikonloppulevon 48 tuntia.
Tsunami veti vakavaksi
Rauhalliseen tyyliin toimiva Hietanen on joutunut vain kerran vakavaan kahnaukseen matkustajansa kanssa.
”Vuoden 1992 Tapaninpäivänä tuli Virkkalassa sonni päälle. Sarvi meni poskesta läpi ja silmäkulma repesi pahasti. Ajoin auton kuormineen silti läheiselle huoltoasemalle, josta velipoika tuli ajamaan sen Helsinkiin. Tilan isäntä vei minut Lohjan sairaalaan”, Hietanen muistelee.
”Tapaturmia on onneksi sattunut todella vähän, vaikka sonniaitauksiin on pakko mennä ja se on aina vaaran paikka. Tapaturmavakuutusten pitää tässä ammatissa olla ehdottomasti kunnossa.”
Autoilijan selkävaivoiltakin Hietanen on suurimmaksi osaksi välttynyt. Hän varoo hyppimästä hytistä tai lavalta, sillä siitä seuraa pitkän päälle nivelvaivoja. Sikoja autoon ajettaessa käytettävä ajolevy hakkaa jo riittävästi polviin.
Elämänsä vakavimpaan paikkaan Hietanen perheineen joutui yllättäen vapaa-ajalla Thaimaan tsunamissa vuonna 2004.
”Olimme onneksi valinneet hotellin, mikä sijaitsi melko kaukana rannasta emmekä joutuneet veden varaan. Tsunami, samoin kuin tien päällä näkemäni kuolonkolarit pysäyttivät ja jäivät pyörimään mieleen iäksi”, Hietanen pohtii.
Asiakkaat kiittelevät joustavuutta
Tapani Hietasen asiakkailla on varsin yhtenäinen näkemys Mulli Expressin palvelusta. Sovitut aikataulut pitävät ja kuljetuksen voi tilata nopeallakin aikataululla. Kaikille matkan varrella tavatuille maitotilallisille on tärkeää, että teuraaksi meneviä lehmiä ei kuljeteta satojen kilometrien päähään vaan mahdollisimman lähelle.
Hietasen kuljettamat naudat päätyvät Paimion teurastamolle, josta liha jatkaa matkaa muun muassa Hesburgerin hampurilaispihveiksi. Hietanen toimii myös Paimion teurastamon ostomiehenä.
Asiakkaiden kanssa Hietanen pärjää hyvin, sillä pilke silmäkulmasta ei hevin sammu.
”Huumoria ja leikkimieltä pitää aina olla. Joku asiakas saattaa joskus haukkua hinnoista tai muusta, mutta hetken päästä hän tilaa uuden kuljetuksen”, mies hymyilee.
Hietanen nimeää puskaradion parhaaksi markkinointikanavakseen, mutta nykyään Lopen Mulli Expressin arkea voi seurata myös Facebookissa.
Klo 18.30 Turun moottoritie, Salo. Kollegasta ohi. Kuorman purussa säästyy tunti, kun täysperävaunullinen karjankuljetusauto jää moottoritiellä taakse.
Klo 19.00 Paimio. Määränpää näkyy jo.
Klo 19.30 Paimion teurastamo. Auton pesu, desinfiointi ja kuivitus vievät kolme varttia.
Taas kelpaa seuraavien matkustajien nousta kyytiin.
MARKKU PULKKINEN, teksti ja kuvat
*
