Vehmaalainen emakonalkuja kasvattava Elina Heino, 49, ei lannistu sika-alan saamasta ikävästä huomiosta. Hän tietää hoitavansa siat hyvin. Vain hyvin hoidettuna eläin tuottaa tulosta.
Jokaisen eläimen takana on suomalainen ihminen tai täällä asuva ja tänne veronsa maksava ulkomaalainen. Suomalaisen tilan ohi voi ajaa ja vaikka pysähtyä keskustelemaan. Ei meidän tarvitse hävetä työtämme, vaan olla ylpeitä siitä. Näin sanoo koko ikänsä sikatalouden parissa elänyt Elina Heino.
Hänen mukaansa eläinaktivistit ja tuottajat ajavat samoja asioita. Molemmilla on intressinä, että eläimet voisivat mahdollisimman hyvin. Yhteisymmärrystä ei kuitenkaan pääse syntymään, koska monet aktivistit haluavat, ettei lihantuotantoa olisi lainkaan. He kun eivät itse syö sitä.
Elinan mielestä on entistä tärkeämpää, että tilat ovat esillä. Avoimuus on tätä päivää. Hän ymmärtää, jos joku reagoi välttämällä julkisuutta.
”Kyllä se pistää miettimään, kun sikalassa harjoittelemassa ollut nuori seuraavaksi on lehdessä kertomassa alan salaisesta päiväkirjasta. Kun kaikki käännetään tarkoitushakuisesti meitä vastaan, tulee mieleen ottaako ollenkaan harjoittelijoita.”
”Ihmiset ovat vieraantuneet maaseudun elämästä ja eläinten pidosta. Emme voi ottaa autolasteittain ihmisiä vastaan, mutta jos joku haluaa tulla katsomaan, toki päästämme sikalaan”, Elina kuvailee oman tilan julkisuuslinjaa.
VIRPI ADAMSSON, teksti ja kuvat
Lisää Heinon sikatilasta elokuun Maatilan Pellervon Eläin-liitteessä!
