Maatalousyrittäjän työtaakka kasvaa ja ammatin vaatimukset kovenevat jatkuvasti. Voimien hiipuminen on monelle viljelijälle tuttu tunne. Satakunnan ja Sastamalan seudun tiloille on tarjolla varavoimaa.
Kaksi reipasta, vakuuttavaa ammattilaista, Maija Pispa ja Riitta Seppälä kulkevat Satakunnan ja Sastamalan seudun tiloilla tarjoamassa apuaan – vieläpä korvauksetta. Molemmilla on laaja kokemus maataloudesta ja monista tilan ja elämän ongelmista.
Maija on maatilan tytär, joka alun perin opiskeli kirkon nuoriso-ohjaajaksi ja teki neljä vuotta alan töitä Nokialla. Kun isä kuoli vuonna 1994, Maija ryhtyi viljelemään kotitilaansa Ylöjärvellä ja piti samalla hevosten täyshoitotallia. Hän osallistui uutterasti myös MTK:n luottamustehtäviin, oli mm. Ylöjärven MTK:n puheenjohtaja ja kuului MTK Pirkanmaan johtokuntaan ja kouluttautui kaiken aikaa lisää; opiskeli mm. psykoterapiaa, lastensuojelua, oikeus- ja hallintotieteitäkin Tampereen yliopistossa.
”Siitä aion vielä valmistuakin, kunhan kerkiän”, hän lupaa.
Riitta Seppälä on agronomi ja toiminut monissa maatalouden neuvontatehtävissä parikymmentä vuotta. Hän pitää suurimpana vahvuutenaan talousalan asioiden tietämystä ja kokemusta.
Molemmat ovat ehtineet myös perustaa perheen ja kokea avioeron, Riitalla on kolme lasta, Maijalla kaksi. Nyt molempien lapset ovat jo aikuisia.
Maija ja Riitta lupaavat lähteä työhönsä hukkuvan, ahdistuneen tai talousvaikeuksiin ajautuneen isännän tai emännän avuksi miettimään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, olemaan muutenkin ensiapuna sekä kannustamaan asioihin tarttumisessa.
Maija on vetänyt Maatalousyrittäjien työhyvinvoinnin kehittämishanketta Sastamalassa, Hämeenkyrössä, Huittisissa ja Punkalaitumella elokuusta 2012. Hanke palkittiin keväällä 2014 seudun parhaana Leader-hankkeena. Mukana hankkeessa on alusta asti ollut myös Sastamalan seurakunta. Maijan hanke on saanut rahoitusta ja ansaittua kiitosta alueen Leader-toimintaryhmältä. Sastamalan seurakunnan hallinnoimaa hanketta tukevat myös tuottajien paikallisyhdistykset sekä MTK:n Pirkanmaan ja Satakunnan liitot.
Riitta aloitti Varavoimaa farmarille -hankkeen Satakunnassa marraskuussa 2013. Tätä hanketta rahoittaa Satakunnan ELY-keskus, joka saa rahat EU:n maaseuturahastosta. Molempien hankkeiden jatkuminen on turvattu vuoden 2014 loppuun asti, mutta jatkoa toivotaan ehdottomasti molempiin, kun vaikeassa asiassa vihdoin on päästy hyvin alkuun.
LEENA TEINILÄ-HUITTINEN, teksti
Lue koko juttu elokuun painestusta lehdestämme!