Reisjärveläisten Riikka Jokelan ja Veijo Kärkkäisen navettaprojektissa ei aikailtu. Reilu puolitoista vuotta ajatuksesta uudesta navetasta avajaiset on pidetty ja lehmät opettelevat robotilla kulkemiseen.
Päätös uudesta navetasta sai lopullisen kimmokkeen vastaavaan rakentamisratkaisuun päätyneen tilan navetan avajaisissa. Uusi navetta rakennettiin entiseen kiinni ja vanhoja tiloja hyödynnetään mahdollisimman paljon.
”Mietimme kyllä muitakin ratkaisuja, mutta tämä oli meille järkevin ja selkein. Kokonaan uudelle navetalle paikka olisi ollut katselussa”, Veijo Kärkkäinen toteaa yhdessä vaimonsa Riikka Jokelan kanssa. Seitsemänkymmentäluvun parsinavetan kylkeen tehdyn pihaton paikalla oli lato, joka purettiin osina ja kootaan myöhemmin uudelleen kauemmas pihapiiristä. Viljasiilo siirrettiin syrjempään perustuksineen päivineen.
”Monet tilat ovat sokeita omalle pihapiirilleen. Tiloilla ei välttämättä nähdä, että uuden voi tehdä entisen paikalle. Uusi navetta rakennetaan sitten kauas pihasta ja monesti huonommalle maapohjalle, jolloin pohjatöihin uppoaa paljon rahaa”, navetan myynyt Mestarifarmin Jukka Lähetkangas on huomannut. Hän kehottaa tiloja katsomaan omaa pihaa avarammin ja tekemään rohkeita ratkaisuja.
Entisen paikalle rakentaminen voi myös säästää kustannuksia, vaikka purkamaan joutuukin. Kärkkäinen kertoo valmiin ladon pohjan säästäneen pohjatöitä, vaikka pihatto on kolme, neljä kertaa entistä latoa suurempi ja kalliotakin jouduttiin jonkin verran räjäyttämään.<
EEVA-KAISA PULKKA, teksti ja kuvat
Koko jutun löydät lokakuun painetusta Eläin-liitteestä.