Berit Siilasjoki on touhunnut porojen kanssa koko elämänsä ajan. Itsenäisenä yrittäjänä hän on työskennellyt jo vuosia ja uskaltaa nyt sanoa, että pärjää hommassa. Muiden sopii lähteä hänen kanssaan samoille kalkkiviivoille.
Kaamospäivän hämärä alkaa jo laskeutua Enontekiöllä, kun Berit Siilasjoki, 34, päräyttää moottorikelkallaan pihaan.
Sylissä istuu lapinkoira Pilhki, joka on ollut emäntänsä matkassa pitkän päivän, kun tämä on ajanut veljensä Tuomas Siilasjoen, 43, kanssa kokoon poroja Kultiman ja Karesuvannon välisessä maastossa.
”Se on urheilusuoritus, kun on ollut viisi tuntia kelkan kanssa ulkona porojen perässä. Siinä rupeaa jossain vaiheessa huumorin kukka kuihtumaan, kun painaa kilometritolkulla metsässä”, Berit sanoo.
Puut ovat raskaita lumen painosta ja niitä saa väistellä parhaansa mukaan. Maassa lunta saisi olla kyllä enemmän. Silloin kelkalla pääsisi kulkemaan nopeammin ja porot pysyisivät paremmin kasassa.
Tänään oli viiden tunnin päivä, mutta Beritin mukaan päivät eivät ole koskaan samanlaisia.
Vaihtelevuus on työn suola, vaikka työ vaatiikin paljon.
”Silloin kun ollaan vaikka kaarteessa, poroerotuksessa, täytyy toisinaan selvitä kahden tunnin yöunilla. Joskus tehdään töitä kolme vuorokautta putkeen. Silloin ei keskustella työajoista, kun poroja on aidassa tuhansia. Etusijalla on aina poron hyvinvointi”, Berit toteaa.
”Poronhoito on täällä erilaista kuin etelän palkisilla. Me elämme koko ajan porojen kanssa ja käymme aidassa auttamassa muita”, sanoo Berit Siilasjoki.
RIITTA SAARINEN, teksti
ANTTI SARAJA, kuvat
Lue koko juttu tammikuun 2015 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana voit lukea jutun myös e-lehdestä osoitteessa http://www.pellervo-e-lehdet.fi
