Helsingin Viikki on kuulunut alkukesän ajan sääoloiltaan suotuisiin paikkoihin. Vettä on toki tullut enemmän kuin Hyvä Sato -kilpailussa keskimäärin, mutta silti ollaan kohtuullisissa lukemissa.

Niinkin lähimenneisyydessä kuin vuonna 2012 sademäärä oli Helsingin Viikissä tämän vuoden alkukesää suurempi. Silloinhan Evolo-ruis rikkoi kymmenen tonnin hehtaarisadon rajan ensimmäisen kerran Hyvä Sato -kokeessa, joten tuskin tämänkään vuoden sademäärät ovat olleet liian suuria.

Tämän vuoden lämpösummakertymä seuraa samaisen ennätysvuoden 2012 lukemia. Vallinneiden säiden pitäisi siis olla hyvinkin suotuisia syysviljoille Hyvä Sato -kilpailun koelohkoilla.

Kevätviljat saatiin kylvettyä Viikissä normaaliin aikaan. Kylvön jälkeen vallinneet viileät kelit suosivat tunnetusti kevätviljojen kasvua, joten rankinpien sadekuurojen kierrettyä Viikin myös kevätviljat saattavat tuottaa erinomaisen sadon Hyvä Sato -lohkoilla.


Ero maatiaisen ja modernin ruislajikkeen laonkestävyydessä on ilmeinen: edessä Sangaste, takana Reetta.

Olosuhteet otolliset 
Reetta-rukiille

Tähkimisen aikaan otettujen kasvustonäytteiden perusteella tehdyt satoennusteet tukevat rukiin kovia sato-odotuksia. Nylands Svenska Landbrukssällskapin Reetta-ruis voi parhaimmillaan yltää jopa muutaman vuoden takaiseen Evolon satoennätykseen.

Vielä toki tarvitaan hyviä kelejä tuleentumiskaudelle ja puintien ajaksi, jotta ennätyssato saavutettaisiin. Lisäksi liian alhainen typpilannoitustaso saattaa vielä estää ennätyssadon syntymisen.

Tähkimisen aikaan mitatut lehtivihreälukemat olivat jonkin verran parhaaseen kasvuun tarvittavien raja-arvojen alapuolella.

Sangasten tähkä huojuu 2,5 metrissä

Kisan toinen ruiskasvusto eli Elosadon Sangaste kasvaa myös hyvin. Vanhassa maatiaisessa on hieno, reilusti kämmenen mittainen tähkä. Sivuversojen lukumäärä vain on selvästi pienempi kuin Reetalla; isoja tähkiä on hehtaaria kohti kovin vähän.

Pienestä tähkälukumäärästä seuraa, että kovin korkeaan satoon Sagaste ei yllä hyvissäkään oloissa. Satoennuste lupailee kolmen tonnin tienoilla olevaa hehtaarisatoa.

Sivuversoton, harva kasvusto taitaa olla Sangastelle tarpeen. Lupausten mukainen, lähes kaksi ja puoli metriä korkea kasvusto meni paikoin nurin jo kesäkuussa. Tiheästä kasvustosta olisi seurannut vielä pahempi lako.

JOUKO KLEEMOLA, teksti ja kuvat

Lue lisää Hyvä Sato -kilpailun etenemisestä painetusta elokuun Maatilan Pellervosta. Tilaajana voit lukea Maatilan Pellervoa kokonaisuudessaan myös näköislehdestä osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli