Hyvinvoinnin kehittäminen on yhä isompi osa liiketoiminnan kehittämistä. Jollakin tilalla kannattaa tarttua teknisiin asioihin, vaikka kuivikkeen määrän lisäämiseen. Toisella tilalla on tärkeämpää parantaa yrittäjien jaksamista

Hyvinvointiasiat ovat tiloilla eri lailla pinnalla. ”Tiedon tulvaan voi helposti tukehtua. Hyvinvoinnin itsearviointi -työkalu on yksi keino lisätä tietoisuutta oman karjan hyvinvoinnista ja helpottaa sen päättämistä, mihin omalla tilalla kannattaa satsata”, Valion terveydenhuoltoeläinlääkäri Kristiina Sarjokari sanoo.

Hän toteaa, että suurin osa maidontuottajista on tunnollisia. Silloin voi tulla tehtyä turhaa työtä, ihan tunnollisuuttaan. Joskus tekee hyvää katsoa asioita ulkopuolisen silmin.

Makuumukavuus
parantaa tuotosta

Yksi asia, jonka Sarjokari eläinten hyvinvoinnista haluaa nostaa esiin, on makuumukavuus ja sen merkitys.

”Hygienia on meillä maailman huippua. Eläimet ovat puhtaita. Mutta tapa kuivittaa kaipaa monella tilalla päivittämistä. Meillä kuivitetaan liian vähän. Parsipeditkin vaativat kunnolla kuiviketta”, hän sanoo.

Lehmä pyrkii makaamaan ison osan päivästä. Sillä on iso tarve levätä. Jos sen tekemisiä rajoitetaan, se saattaa syödä nopeammin tai vähemmän, jotta voisi pitää makuuajan pitkänä.

Kun lehmä makaa ja märehtii, sen elimistössä vapautuu kasvuhormoneja, jotka vaikuttavat suoraan maitotuotokseen.

Makaaminen vaikuttaa positiivisesti myös sorkkaterveyteen. Makuulla sorkat eivät rasitu.

Hiekka on 
kuivikkeiden ykkönen

Hiekka on maailman paras kuivike, ylivoimainen eläimen kannalta, jos se vain sopii navetan lannanpoistoon. Hiekalla kuivitus meillä on vielä vähäistä, mutta kiinnostus siihen on kasvanut.

”Kakkosena tulevat turve ja turpeen seokset. Syväkuivitus on lehmälle paras, mutta vaatii tietysti suunnitelmaa, miten parret pidetään kunnossa. Jos kuivike kastuu, on aika työ kaivaa paksu kerros pois”, Sarjokari sanoo.

SAARA LIESPUU, teksti ja kuva

Lue koko juttu painetusta elokuun 2015 Eläin-liitteestä. Tilaajana voit lukea sen myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli