Erillinen vasikkalarakennus on maitotilalla vielä harvinaisuus, mutta lypsykarjanavetoiden kasvaessa siihen investoimiselle on perusteita. Kokkosten tilalla vasikkalasta on puolentoista vuoden kokemus.
Siilinjärveläiset Paula ja Janne Kokkonen rakensivat vasikoille oman rakennuksen robottipihattonsa viereen. Pihaton yhteydessä olleet vasikkatilat olivat periaatteessa riittävät, mutta käytännössä ne tuntuivat ahtailta.
”Ei navetan pehkupohjaisessa karsinassa ongelmia ollut, mutta halusimme väljemmät tilat. Vasikoita kun ei välttämättä tule tasaisesti”, Janne Kokkonen lisää.
”Voi vaatia jonkinlaisen asennemuutoksen rakentaa vasikoille oma rakennus. Meillä sen suhteen ei ollut ongelmia ja näiden vasikoiden alkaessa lypsää ollaan viisaampia, näkyykö panostus tuotoksessa ja terveydessä.”
Kokkosten tilalla on noin sata lypsävää sekä nuorkarja. Myös sonnivasikat kasvatetaan itse teuraiksi saakka. Vasikoita syntyy noin 130 vuodessa.
Yksilökarsinat on erotettu toisistaan muovilevyillä. Levy on kiinni yhdellä sokalla putkien välissä ja sen irrottamalla levy voidaan vetää pois kahden vasikan välistä.
Ei vasikoita ulkoseinälle
Noin 80 000 euroa maksanut vasikkala on rakennettu kappaletavarasta paikan päällä. Seinien ulkoverhous on lautaa ja sisäpuoli vaneria, välissä on 150 mm villaeriste. Myös katto on eristetty. Kennolevyikkunoiden korkeutta säädetään manuaalisesti.
Karsinoiden kohdalla on molemmissa päissä hallia nosto-ovet, jotta sisälle voi ajaa traktorilla rehun tuontia ja karsinoiden siivousta varten.
Ulkomitoiltaan 16×20-metrisessä hallissa on 24 yksilökarsinaa ja kolme 10 vasikan ryhmäkarsinaa. Kuivituskäytävä jakaa vasikkalan kahtia yksilökarsinoihin ja ryhmäkarsinoihin. Ryhmäkarsinoiden ruokintapöytä on seinän vieressä ja toisella ulkoseinällä yksilökarsinoiden takana kulkee hoitokäytävä.
EEVA-KAISA PULKKA, teksti ja kuvat
Lue koko juttu painetusta elokuun 2015 Eläin-liitteestä. Tilaajana voit lukea sen myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.