Juurikääpä aiheuttaa vuosittain kymmenien miljoonien eurojen tappiot metsänomistajille. Ilmaston lämpeneminen ja kesähakkuut lisäävät torjunnan tarvetta. Uusi metsätuholaki velvoittaa metsäomistajan tai hakkaajan torjuntaan, mutta Kemera-tukea siihen ei enää saa. 

Metsäkoneenkuljettaja Tero Markoff ahertaa valtavalla, hehtaarien kokoisella työmaallaan Nastolassa. Maisema ryskää, kun hän panee motolla matalaksi järeää, vanhaa kuusikkoa. Jokaisella kaadolla puomin päässä oleva ruisku suihkauttaa kannon siniseksi juurikäävän torjunta-aineella. Taaempana näkyy laaja hakkuurinne, jolta kaadetut, liki satavuotiaat kuuset ovat jo tienlaidassa odottamassa kuljetusta. Omaan pinoon on koottu tyvekset, joita laho on pahasti jyystänyt.

”Siellä missä metsä lihoo, se myös lahoo”, paikalle tullut StoraEnso Metsän metsäasiantuntija Teressa Ahjos tiivistää.

Juurikääpä viihtyy rehevillä kasvualueilla ja sen tuhot näkyvät vanhoissa, järeissä havupuissa. Puusta puuhun juurien kautta leviävä kääpä aiheuttaa kuusen rungon sisälle tyvilahoa – männyltä se tuhoaa juuret tyvitervastaudilla. Juurikääpä aiheuttaa muutakin harmia, sillä lahot puut kaatuvat myrskyillä helpommin ja maassa lojuvat rungot vauhdittavat kirjanpainajakuoriaisten lisääntymistä.

”Torjunta on tehtävä hakkuuvaiheessa tuoreelle kannolle, muuten juurikääpä jää pesimään kantoihin tai leviää itiöinä ja saastuttaa tulevan puusukupolven”, Ahjos sanoo.

Juurikääpä käy kalliiksi, sillä se tuhoaa parasta tukkipuuta; kuusi lahoaa 6–10 metrin korkeuteen ja mänty noin puolestatoista kolmeen metriin. Lahonnut puu kelpaa enintään selluksi.

Ilmaston lämpeneminen vauhdittaa ongelmaa ja kääpä leviää koko ajan pohjoisemmaksi. 1990-luvulla se oli riesana vain eteläisimmässä Suomessa, nyt siitä on haittaa jo Oulun yläpuolella asti. Metsäkeskuksen mukaan torjunnasta saadaan paras hyöty eteläisen Suomen terveissä kuusikoissa sekä pohjoisessa käävän levinneisyysrajan terveissä kuusikoissa.

Teressa Ahjos törmää usein omalla toimialueellaan juurikääpätuhoihin.

”Lahoa on aina jonkin verran metsissä, mutta olen huomannut, että esimerkiksi Askolan ja Myrskylän seuduilla sitä on erittäin paljon, jopa nuoremmissa metsissä.”

SIRPA PALOKARI, teksti
ANTTI SARAJA, kuvat

Lue koko juttu tammikuun 2017 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät jutun myös e-arkistosta osoitteesta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli