Puruvesi on ollut tunnettu erinomaisista kalavesistään kautta aikojen. Siellä tiedetään olleen jo 1500-luvulla enemmän nuottia kuin missään muualla Suomessa. Nuottausperinne jatkuu edelleen. Suurin osa muikusta lähtee eteenpäin Kerimäen Kalatalon kautta.

Ulkona on vielä pilkkopimeää, kun Paavo Pekkisen, 35, ja Auvo Pekkisen, 59, sekä Heikki Makkosen, 54, muodostama nuottakunta lähtee matkaan Kerimäen Mustalahden kalasatamasta. Määränpää on Harvaselkä, jonne on matkaa seitsemisen kilometriä. Paikka on merkitty jäälle jo edellisenä päivänä.

Pakkanen ja tuuli nipistelevät poskipäitä, kun moottorikelkka viilettää pitkin järvenselkää. Supikoiran jäljet paljastavat, että jäällä on muitakin kulkijoita. Suuremman railon kohdalla täytyy hidastaa ja tarkastaa paikka ennen ylitystä.

Harvanselän apaja on tuttu ja tärkeä apaja tälle nuottakunnalle, joka käy kymmenillä eri apajilla. Kaikkiaan Puruvedeltä on kirjattu ylös satoja kalastajien tuntemia apajia.

”Meille nämä ovat tuttuja paikkoja vuosien takaa, mutta jos joku tulisi tänne äkkiseltään nuottaa vetämään, se osuisi kyllä helposti pohjasta kiviin”, Paavo ennustaa.

Ammattikalastajatkin käyttävät apunaan gps-paikantimia; ne ovat tarpeen varsinkin sumuisina päivinä. Yleensä järvelle lähdetään säällä kuin säällä, paitsi oikein kovalla tuulella tai myrskyllä. Kova pakkanenkaan ei sinänsä haittaa, mutta tuuli ja pakkanen yhdessä tekevät ilmasta purevan kylmän.


Nuotanvedossa tarvittava yhteistö sujuu varsin jouhevasti kolmelta kokeneelta kalastajalta.

Isä paras opettaja

Puruvesi sijaitsee Punkaharjun, Kerimäen ja Kesälahden alueella. Nykyään Punkaharju ja Kerimäki kuuluvat Savonlinnaan ja Kesälahti Kiteeseen.

Pekkiset, isä-Auvo ja poika-Paavo, asuvat Kerimäen Pihlajaniemen kylässä, jossa on muitakin ammattikalastajia. Paavon eno Heikki Makkonen taas asuu Kerimäen keskustan tuntumassa.

Auvo Pekkinen ja Heikki Makkonen ovat kalastaneet Puruveden maisemissa koko ikänsä. Paavoakaan ei voi sanoa enää aloittelijaksi, sillä hän on kalastanut ammatikseen 16–17-vuotiaasta, jolloin hän otti itselleen toiminimen.

”Ensimmäistä kertaa vedin isän kanssa kahdestaan troolia Paasvedellä, kun olin kolmetoistavuotias. Kävin sitten peruskoulun jälkeen kalakoulua viisi päivää, mutta lopetin sen siihen, kun aloin epäillä, että Suomen maasta ei löydy sellaista, joka pystyisi opettamaan paremmin kuin isä. Kyselivät koulultakin ohjeita isältä”, Paavo kertoo.

”Jos joku meinaa ryhtyä ammattikalastajaksi, neuvoisin, ettei välttämättä tarvitse mennä koulun penkille. Voi ottaa puhelimen käteen ja kysyä, pääsisikö töihin toiselle kalastajalle. Se on ainut reitti.”

”Sain päättää itse, mitä halusin tehdä. Isä ei ole painostanut mitenkään. En kyllä tiedä, mitä tekisin, jos en kävisi järvellä. Kalastajan ammatissa oppii joka päivä uutta, esimerkiksi kalojen käyttäytymisestä. Se on homman juju.”

Paavoa kiehtoo myös se, ettei koskaan voi tarkalleen tietää, minkä verran saalista tulee. Jonkin verran pystyy sanomaan seuraavan päivän saalista, mutta ei enää viikkoa pitemmälle. Kalakannan kehitystä voi ennustaa pitemmällä aikajaksolla.

”Puruvedellä on kohtalaiset kalakannat seuraavat kaksi vuotta. Juuri nyt suurin osa muikkusaalista on pientä hottaa, joka elää vasta ensimmäistä vuottaan. Ensi vuonna valtaosa muikusta on taas isompaa ikäluokkaa”, Paavo tietää.

RIITTA SAARINEN, teksti
ANTTI SARAJA, kuvat

Lue koko juttu maaliskuun 2017 Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta osoitteesta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli