Onnistunut johtaminen on yksi tärkeimpiä maatilayrityksen menestystekijöitä, tilan koosta riippumatta. Tärkeää on hoksata, että johtaminen on työtä – ja sille tulee varata aikaa.

 Mitä paremmin yrittäjällä on hallussaan esimies- ja johtamistaidot, sitä paremmin yrityksellä menee. Tilakoon kasvaessa asian merkitys korostuu.

”Toimintaympäristössä tapahtuu jatkuvia muutoksia, joita on pyrittävä ennakoimaan ja joihin on pystyttävä reagoimaan. Päivittäisessä työssä onnistuminen on keskeistä, sillä tilakoon kasvaessa sinnepäin tekeminen tulee kalliiksi”, maatilayrityksen johtamispalvelujen kehityksestä vastaava johtava asiantuntija Heta Jauhiainen ProAgria Keskusten Liitosta sanoo.

Päivittäinen tekeminen ratkaisee. Yrittäjä voi esimerkiksi hankintoja kilpailuttamalla saada merkittäviä säästöjä. Laskujen maksaminen ajallaan vaikuttaa suoraan lainojen marginaaleihin. Siksi näille töille kannattaa varata aikaa viikkosuunnitelmaan.

Ajan, jonka käyttää ennakointiin ja suunnitteluun, säästää moninkertaisesti helpottuneessa työssä ja sujuvammassa tekemisessä.

”Tämä pätee niin talouteen kuin tuotantoonkin”, Jauhiainen alleviivaa.

Lue koko juttu maaliskuun 2018 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

 

Jaa artikkeli