Toni Anttila, 42, pitää maitotilaa Kaustisen Köyhäjoella. Karja pitää miehen kiireisenä, mutta aikaa riittää myös luottamustoimiin sekä rakennus- ja nikkarointihommiin. Tilan pihalehmät ovat saaneet kosolti julkisuutta ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa.
Navettakissat sekä Onna ja Niila viihtyvät hyvin pihamaalla. Kilkattavat lehmänkellot kertovat missä eläimet liikkuvat.
Asutus myötäilee kylän läpi virtaavaa Köyhäjokea, ja kun eteen ilmestyy viitta Anttilantielle, ollaan jo varsin lähellä määränpäätä. Oikean osoitteen vahvistaa alla oleva pyöreä kilpi, jossa on kuva emolehmästä vasikoineen ja teksti Suomen alkuperäiskarja. Olemme perillä Anttilan maitotilalla.
”Karjaa on kaikkiaan toistasataa päätä: 55 lehmää ja 50 hiehoa, eri rotuja on toistakymmentä. Niiden joukossa ovat kaikki Suomen alkuperäiskarjarodut: pohjoissuomalainen lapinlehmä, itäsuomalainen kyyttö ja ruskea länsisuomalainen. Alkuperäisrotua on noin kolmannes koko karjasta”, laskeskelee Toni Anttila.
”Ensimmäiset lapinlehmät tulivat tilalle kolmisenkymmentä vuotta sitten edesmenneen äitini aloitteesta. Lapinlehmistä meillä onkin eniten kokemusta. Ne ovat luonteeltaan omapäisiä, pieniä ja pippurisia, mutta uteliaita ja hauskan näköisiä. Väriltään ne ovat yleensä valkoisia, mutta korvat ja turpa ovat mustat. Toisinaan niillä on mustaa silmien ympärillä, jolloin ne näyttävät melkein meikatuilta.”
”Lapinlehmän etuna on se, että ne tulevat helposti kiimaan ja tiineeksi. Meillä on nytkin kaikki lapinlehmät tiineenä. Ne pärjäävät myös niukemmalla ruualla. Sanotaan, että lapinlehmä tuottaa vuodessa 6 000 kiloa maitoa sillä rehumäärällä, jolla holstein ei edes eläisi.”
Suomenkarjan lisäksi Anttilan navetassa on runsas rotuvalikoima: ayrshire, holstein, jersey, galloway, aberdeen angus, charolais ja blonde d’aquitaine.
Mikä innostaa pitämään maitotilalla näin monia erilaisia nauta rotuja ja erityisesti suomenkarjaa?
”Haluan hakea väripilkkuja karjaan. On kiva nähdä parressa erilaisia lehmiä. Tämä on sellainen köyhän maalaispojan harrastus”, nauraa Anttila.
Kesällä uteliaat pihalehmät tulevat välillä katsomaan, mitä sisällä tapahtuu.
Pihalehmistä sometähtiä
Jo vuodesta 1997 lähtien Anttilan talossa on ollut tapana pitää yhtä pihalehmää, joka on saanut kulkea vapaasti pihapiirissä säiden salliessa. Lehmiä on toki pidetty silmällä, vaikka ne ovatkin yleensä pysyneet oman tilan nurkilla. Kellot ovat kertoneet, missä päin ne ovat liikkuneet.
”Ensimmäinen pihalehmämme Malli, joka oli meillä pitkään, oli ayrshire, mutta nämä myöhemmät pihalehmät ovat olleet lapinlehmiä. Kun päätin laittaa niistä kuvia sosiaaliseen mediaan, ne saivat aivan valtavan suosion”, kertoo Anttila.
Lapinlehmä Ouna nousi pian somekansan suosikiksi Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta -ryhmässä. Kun Ouna poiki sonnivasikan Niilan, sai sekin pian tuhansittain peukutuksia ja faneja. Somepäivitykset taas poikivat suuren määrä juttuja erilaisiin medioihin.
”Kaverinikin jo kommentoivat huvittuneina, että siitä lehmästä puhutaan jo radiossakin. Kyllä on ankarat mittasuhteet saanut tuon lehmän huomio julkisuudessa.”
Valitettavasti Ouna menehtyi pari vuotta sitten pötsivaivaan, eläinlääkärin ponnistuksista huolimatta. Se oli kova isku myös pihalehmän sadoille faneille.
”Ounan ja Niilan touhuja seuranneet ihmiset lähettivät Facebookin kautta varmaan satoja surunvalitteluja, mikä oli jo vähän hämmentävää”, tunnustaa Anttila.
Niila jatkoi pihalehmän uraa edelleen härkänä, mutta sai nyt seurakseen tätinsä Onnan. Kaksikko teki minuutin, parin pikavierailuja myös tupaan, kuten Ounakin tapasi tehdä.
”Lapinlehmät ovat luonteeltaan uteliaita, ja olemme pitäneet täällä rapun pielessä vähän väkirehua. Koska meillä ovat ovet auki kesällä, pihalehmäthän tulevat katsomaan, mitä sisällä tapahtuu. Eivät ne täällä asu, vaikka joku on tainnut niin luulla, kun on nähnyt kuvia lehmistä pirtissä.”
Lue koko juttu painetusta kesäkuun 2018 Maatilan Pellervosta. Tilaajana koko lehden löydät myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
