Metsänomistajien kannattaa pitää syksyyn asti silmällä varttuneita kuusikoita kirjanpainajatuhojen varalta.

Lämmin kevät ja kesä ovat suosineet kirjanpainajien parveilua. Odotettavissa on kuoriaisten lisääntyminen aina syys–lokakuulle asti. Kuuman ja kuivan kesän aikana kirjanpainajakanta voi jopa kymmenkertaistua.

Kirjanpainajista on tehty eri puolilla Suomea runsaasti havaintoja. ”Kanta on kasvussa useilla paikkakunnilla, mutta esiintymissä on suurta paikallista vaihtelua. Muutamilla seurantapisteillä, esimerkiksi Punkalaitumella, Sastamalassa ja Vihdissä, epidemiaraja tullee todennäköisesti ylittymään. Sen sijaan Kaakkois-Suomessa kuoriainen ei ole käynyt pyydyksiin yhtä runsain määrin kuin aiemmin”, seurantoja koordinoiva, erikoistutkija Heli Viiri Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo.

Luke tekee kirjanpainajaseurantaa yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten ja yksityishenkilöiden kanssa Etelä-Suomessa kaikkiaan 32 mittauspisteellä.

Toukokuun lämpöaalto loi kuusen merkittävimmälle tuhohyönteiselle kirjanpainajalle ihanteelliset parveiluolosuhteet Etelä-Suomessa. Kannan kasvua kirittää myös se, että metsissä on tuuli- ja lumituhojen jäljiltä paljon kuoriaisia houkuttelevaa lisääntymismateriaalia: katkenneita latvustoja ja könöllään olevia runkoja.

”Lämpimän kesän vuoksi on odotettavissa, että kirjanpainaja tekee sisarusjälkeläistön ja ehtii tehdä tänä kesänä vielä toisen sukupolven. Riskiaikaa on koko kesä. Metsänomistajien kannattaa käydä metsissään tarkastuskäynneillä vielä syksylläkin”, Viiri painottaa.

”Mikäli tyveltä löytyy paljon purua ja syöntijälkiä, on aika ryhtyä puukauppojen tekoon.”

Kirjanpainaja lisääntyy tuoreessa kuusipuutavarassa ja tuulenkaadoissa. Siksi metsätuholaki määrittelee takarajat kuusipuutavaran ja tuulenkaatojen kuljettamiseksi pois metsästä Etelä-Suomessa 15.7., Väli-Suomessa 24.7. ja Pohjois-Suomessa 15.8. mennessä.

Tuuli- ja lumituhojen jäljiltä hakkuuilmoituksia on tehty jo 35 000 hehtaarin alalta, ja määrä kasvaa koko ajan. Vaurioituneita puita ei ole millään ehditty poistamaan metsätuholain edellyttämässä ajassa.

Kirjanpainajan osalta nykyiset aikarajat eivät ole Viirin mielestä eteläisimmässä Suomessa riittävät. ”Jos sattuu tämän vuoden kaltainen lämmin ja aikainen kevät, kirjanpainajat aikuistuvat ennen heinäkuun puoliväliä.”

Lue koko juttu elokuun 2018 Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli