Viime kesän säilörehujen kuiva-ainepitoisuus on niin suuri, että veden lisääminen appeeseen parantaa sen maittavuutta monella tilalla. Toinen huomio viime kesän säilörehuista on magnesiumvaje. Nyt jos koskaan kannattaa teettää rehuista kivennäisanalyysejä.

ProAgrian valtakunnallinen ruokinnan huippuosaaja Sari Jussila kertoo törmänneensä säilörehuun, jonka kuiva-ainepitoisuus on 680 grammaa kilossa.

”Äärettömän kuivaa. Rehun teon aikaan urakoitsijalle tuli yllättävä koneremontti. Seoksen kuiva-aineen pitäisi olla vähän alle 400. Tuolla tilalla 4 800 kilon satsiin lisätään 3 000 litraa vettä, sitten vasta ape maittaa ja lajittelu vähenee.”

Erillisruokinnassa kastelu ei onnistu, seosruokinnassa seosta voi erilaisilla komponenteilla kostuttaa. Rehuanalyysien tarkka lukeminen on nyt tarpeen, kun kuiva-aine voi samalla tilalla vaihdella esimerkiksi 170:stä 580 grammaan kilossa.

Sekä märässä että kuivassa säilörehussa on ongelmia. Märkä täyttää lehmän, ja se ei siksi syö eikä lypsä. Myöskään kuivaa rehua se ei syö niin paljon kuin pitäisi.

Eri kohdista pöytää seulottujen rehukasojen pitäisi olla samanlaisia. Myös ylimmälle seulalle eli isoimpaan kasaan pitää jäädä väkirehua.

Vain hyvä rehu kelpaa

”Seosruokinta antaa mahdollisuuden mennä taloudellisesti metsään tai saada hyvän tuloksen. Minulla on asiakastiloja, joissa emäntä sanoo, että kun meille tuli apevaunu, isäntää ei enää sisällä näy. Sitten on niitä, joiden elämä helpottui huomattavasti seosruokinnan myötä.”

Suurimmat erot tilojen välillä on Jussilan mielestä logistiikassa ja ajattelussa. Joku ajattelee, että seos on kaiken kaatopaikka. Kuitenkin huonoin komponentti ratkaisee sen toimivuuden.

Samaan asiaan liittyy hygienia. Jollei koskaan putsaa homeista rehua vaunun reunoilta, joskus se kolahtaa rehun sekaan. Rehuvaunu kaipaa muutenkin huoltoa. Tylsät terät eivät leikkaa rehua lehmälle sopivaksi.

”Olen nähnyt viisi vuotta vanhan pystyruuvivaunun, jonka omistaja sanoi terien pysyvän itsestään terävinä. Kun katsoimme tarkemmin, terät näyttivät teräviltä, mutta siellä oli vain runko jäljellä. Terät olivat kuluneet. Kannattaa viitsiä kiivetä vaunuun katsomaan”, Sari Jussila sanoo.

Se ei riitä, että rehu näyttää olevan ok. Sen pitää olla hyvää.

 

Lue koko juttu joulukuun 2018 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana pääset lukemaan sen ja koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli