Emolehmätilan loislääkintä on tasapainon hakemista sopivan vastustuskyvyn ja loisten aiheuttamien tappioiden välillä.
Suurimmat loisten aiheuttamat tappiot tilalle tulevat eläinten rehuhyötysuhteen pienemisestä ja siitä johtuvasta heikosta kasvusta. Loiskuormitus voi altistaa muillekin sairauksille. Miinuspuolella ovat myös lääkintä- ja eläinlääkärikulut, samoin kuin oman lisätyön hinta.
Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri Ulla Eerola Lammilta kehotti Lehmälääkärit.comin järjestämällä Emolehmäkurssilla kiinnittämään huomiota myös loisiin, jotka eivät vielä ole laajalle levinneet, koska näiden leviämistä voi vielä jarruttaa.
”Iso maksamato on jo pitkään levinnyt Ruotsissa, ja myös Suomessa kyseistä loista esiintyy. Syyhypunkkeja on Keski-Euroopassa. Suomen tilanteesta ei ole aukotonta tietoa. Myös keuhkomatoa esiintyy Suomessa joillakin tiloilla.”
Tärkeää loistilanteen hallinnassa on niiden leviämisen ehkäisy tilalta toiselle. Ostoeläinten suhteen ei voi tinkiä mistään, ja niiden lääkinnässä pitää kynnyksen olla matalalla. Ulkoistettua hiehokasvatusta ja siitossonnikasvattamoita koskevat ohjeet eivät ole kiusantekoa, vaan työtä koko alan eteen.
Immuniteetin kehittyminen vie aikaa
Mahasuolikanavan loisten hallinnassa pyritään tasapainotilaan. Riittävä loisaltistus on tarpeen, jotta eläimelle kehittyy immuniteetti ilman sairastumista tai tuotantotappioita.
Juoksutusmahamato on yleisin maha-suolikanavan loinen. Sen immuniteetin kehittyminen vie 6-8 kuukautta. Eerola korostaa eläimen hyvän yleiskunnon merkitystä immuniteetin kehittymisessä.
Toinen puoli loishallintaa on loislääkeresistenssi.
”Jos loislääkeresistenssi lisääntyy, tilanne ei palaudu vähemmän kestävään suuntaan, vaikka lääkkeiden käyttö lopetettaisiin. Paluuta takaisin ei ole. Onneksi tilanne naudoilla on Suomessa vielä toistaiseksi hyvä”, Eerola sanoo.
Resistenssin kehittymisessä refugialla on iso merkitys. Refugia tarkoittaa sitä osuutta loisista, jotka eivät altistu lääkkeelle lääkintähetkellä, esimerkiksi niitä loisia, jotka ovat laitumella, kun eläin saa lääkkeen.
Aina on tarpeen tilakohtaisesti harkita, tarvitseeko eläimiä lääkitä, mitä eläinryhmää, ja milloin.
”Lääke vie herkät madot, mutta luontaisesti kestävät madot jäävät. Eläin ulostaa laitumelle, sieltä mato tulee taas syödyksi ja kestävä kanta jää kiertämään. Koko karjan lääkitseminen kerralla nopeuttaa tätä kiertoa, herkät madot kuolevat ja kestävät jäävät. Loisen resistenssi geeni yleistyy. Siksi kaikkia loisia ei haluta pois, vaan pyritään tasapainoon”, Ulla Eerola tiivistää.
Lue koko juttu huhtikuun 2019 painetusta Maatilan Pellervon Eläin-liitteestä. Tilaajana löydät koko lehden e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.