Koirat ovat tärkeä apu lammastuottajalle. Anja Lehtiö kouluttaa paimenkoiria ja opettaa myös muita kouluttamaan ja ohjaamaan työkoiria.
Södra Rönnäsin tilalla Loviisassa kuuluu lampaan määkimistä, teräviä komentohuutoja ja koirapillin kirkkaita ääniä. Koirat sen sijaan eivät hauku paimenessa. Lampaat tottelevat koiria ja suurikin lammaslauma rientää laitumen yli nopeasti. Anja Lehtiön silmistä loistaa ilo ja eläinrakkaus. Hänen kädessään on perinteinen paimensauva, jolla hän ohjaa harvoja eksyneitä karitsoita.
”Lampaat ja koira kommunikoivat keskenään. Ohjaaja kertoo koiralle mihin, ja miten haluaa eläimet siirtää. Paimenkoira osaa lukea ja ennakoida lampaita huomattavasti paremmin kuin ihminen. Koira tekee usean ihmisen työn. Tiedän, että jotkut siirtävät lampaita kauraämpärin avulla. Se voi onnistua varmasti helpommissa siirroissa, jos lampaat haluavat seurata. Jos lampaat muuta päättävät, ei ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia”, Lehtiö kertoo.
Lehtiö on Suomen tunnetuimpia paimenkoiraohjaajia. Hän on tehnyt töitä myös Englannissa, Walesissa ja Norjassa.
”Mielestäni lampaita stressaa suhteellisen vähän, kun koulutettu koira ohjaa niitä oikealla asenteella. Hyvä eläintenkäsittely on kaiken a ja o. Lampaiden tulee kunnioittaa koiraa, mutta ne eivät saa pelätä sitä hysteerisesti. Kun lammas reagoi koiralta tulleeseen paineeseen, koira höllää paineen ja antaa lampaiden siirtyä”, Lehtiö kertoo.
Koirat pitävät paimentamisesta silmin nähden, vaikka niiden kimpussa on kärpäsiä ja paarmoja. Raskaan työrupeaman jälkeen ne hyppäävät heti lähimpään ojaan tai saaviin viilentymään.
Lue koko juttu syyskuun 2019 Maatilan Pellervon Eläin-liitteestä. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.