Maan multavuuden nostokehä koostuu pieneliötoiminnan, yhteytyksen ja suojan maksimoinnista. On tärkeää, että pellolla on juuri nyt kasvipeite, maanviljelijä ja agronomi Juuso Joona sanoo.
Raisiossa Ruismestari 2019 -tilaisuudessa puhunut maanviljelijä ja agronomi Juuso Joona tunnetaan maaperän puolestapuhujana. Hän kehottaa kokeilemaan ennakkoluulottomasti, miten tekniikkaa ja viljelymenetelmiä voi kehittää regeneratiivisen eli uudistavan viljelyn suuntaan. Joona viljelee Joutsenossa luomutilaa.
Moni regeneratiiviseen viljelyyn liittyvä asia voi parantaa myös viljelyn kannattavuutta. Maan multavuuden lisääntyminen vaikuttaa merkittävästi kahteen viljelyn kannalta tärkeään asiaan: ravinteiden ja veden pidätyskykyyn.
Multavuuden nostokehä vauhtiin
Kaiken perustana Joona pitää toimivaa vesitaloutta, hyvää maan rakennetta ja tiivistymisen välttämistä.
Siihen liittyy myös tutkija ja viljelijä Tuomas Mattilan kehittämä multavuuden nostokehäksi kutsuttu ajatus maksimoida mikrobit, yhteytys ja suoja.
”Se on myös hiiliviljelyn pääperiaate”, Carbon Action-hankkeessa mukana oleva Joona sanoo.
Mikrobien määrä maksimoidaan kasvattamalla suuria juuristoja.
Viljelykiertoon ja aluskasveiksi tarvitaan sellaisia lajeja, jotka kasvattavat massaa myös maan alla. Heikkokuntoisilla mailla mikrobeja voi ruokkia ja lisätä orgaanisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden avulla. Pellon hyvä tuoksu kertoo hyvästä mikrobitoiminnasta.
Yhteytyksen maksimointi tarkoittaa paitsi isoa lehtialaa, myös jatkuvaa kasvipeitteisyyttä ja tasapainoista kasvinravitsemusta.
Suojan maksimointia on muokkauksen ja torjunta-aineiden käytön minimointi ja kestävien murujen ja hyvän maan rakenteen ylläpito.
”Torjunta-aineiden minimointi tarkoittaa niiden käyttämistä harkiten”, Joona selittää. Hän kannustaa erityisesti välttämään tautiaineita ja kyseenalaistaa rutiininomaisen peittauksen tarpeellisuuden.
Syyskasvit suoraan välikasvin päälle
Joona testasi viime syksynä suorakylvöä elävään kasvustoon. Hän kylvi syysrypsiä, ruista ja syysvehnää kutakin erikseen suoraan välikasvin päälle. Pellolla kasvoi rehevä monen yksivuotisen lajin seos, jossa oli härkäpapua, tattaria, pellavaa, öljy- ja kuituhamppua, auringonkukkaa, hunajakukkaa sekä öljyretikkaa.
”Kylvökoneen edessä oli veitsijyrä, joka painoi kasvuston alas ja tappoi sen. Ajatuksena on minimoida maan häirintä.”
Kylvö onnistui ja oraat näyttävät talven tullessa hyvältä. Jyrätty kasvusto on valtaosin jo hajonnut.
”Ainoa riski mikä tässä on, liittyy mahdolliseen lumihomeeseen.”
Joona pitää välikasvin viljelyä hyvänä ideana. Se suojaa maata eroosiolta, ruokkii mikrobeja, lannoittaa maata – ja on erittäin viehättävää hommaa. Tässä tapauksessa välikasvi korvasi epäonnistuneen viherlannoitusnurmen.
Kaikki viljely ei varastoi hiiltä
Hiilen sidonta on eri asia kuin hiilen varastointi.
”Me kaikki viljelijät sidomme pelloilla hiiltä, mutta kaikkien kasvien viljely ei kasvata hiilivarastoa”, Joona muistuttaa.
Nykytilanteessa kivennäismailta karkaa hiiltä ilmakehään vuodessa noin 200 kiloa hehtaarilta enemmän kuin sitoutuu. Tavoite on kääntää tilanne toisin päin, sitoa hiiltä maahan 200–1 000 kiloa hehtaarille enemmän kuin sieltä karjaa ilmakehään.
”Suurin syy ilmastonmuutokseen on tietenkin fossiilisten polttoaineiden käyttö, mutta myös maaperästä hajonneella hiilellä on suuri vaikutus. Maatalousmaassa on hiiltä 2–3 kertaa enemmän kuin ilmakehässä tai maanpäällisessä kasvustomassassa. Siksi sillä on niin suuri merkitys”, Joona tiivistää.
Lue koko juttu tammikuun 2020 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta.
