Maallemuutto ja oma maalaishevostalli olivat mikkeliläisen Melina Holmbergin unelmia. Kun tila lopulta löytyi, koittivat investointien ja lapsiperheen ruuhkavuodet. Eikä se elämä tuntunutkaan enää unelmalta.

Kun tila oli jo ostettu pankkilainalla, selvisi, että paikka oli ollut Melina Holmbergin isänäidin lapsuudenkoti.

”Tuntui, että juurruin siihen paikkaan heti. Tilasta tuli tärkeä ja rakas.”
Tilalle investoitiin uusi talli, kaksi pihattoa, ratsastuskenttä ja -rata sekä muita tiloja. Enimmillään hevosia oli lähes 30.

Ensimmäiset merkit uupumisesta alkoivat, kun takana oli 15 vuotta hevosyrittäjänä. Melina huomasi, ettei jaksa enää suhtautua asioihin asioina. Malja vuoti yli, kun tuttu asiakas halusi tallilla jotain lisää.

”En kuullut hänen sanoja. Korvissa alkoi kuplia turhautuminen, viha ja raivo. Lähdin sanomatta sanaakaan. Kotona itkin. Olin väsynyt ja tiesin, että halua tätä enää, mutten vielä osannut tehdä asialle mitään.”

Jo alkanutta väsymistä ei auttanut, että avioero yllätti 19 vuoden liiton jälkeen.

”Isäni sanoi, että hanki asianajaja hoitamaan talousasiat. Se oli hyvä neuvo, etten yrittänyt itse tunnekuohuissa ja väsyneenä sopia jotain.”

Espanjassa Melina itki ja valvoi, mutta sai myös levättyä, kun työtaakkaa ei ollut. Oli selvitettävä tilan myyntiä, purettavia sopimuksia, takaisin perittäviä investointitukia, alveja ja paljon muuta.

Pelon vuodet

Melina jäi tilan ainoaksi aikuiseksi viideksi vuodeksi. Yrittäjänä hän tiesi, että koko ajan on keksittävä uutta. Tallin lisäksi hän pyöritti kaupungissa hevostarvikekauppa. Samoihin aikoihin työntekijä joutui pitkälle sairaslomalle.

”Jos tekee täyttä päivää, milloin pitää ideariihtä, on luova, kehittää, tutkii mennyttä ja oppii tulevaisuutta varten? Arkeni on karkaamassa hallinnastani. Hevostila, ylpeyteni ja rakkauteni, oli ränsistymässä niin fyysisesti kuin sisällöllisesti ja samaa tahtia ränsistyin itsekin.”

”Koin, että vaikka tein parhaani ja hyvää, sain niskaan lisää vaatimuksia. Näin, että edessäni on vain loputtomasti laskuja, lainanlyhennyksiä, reippaana olemista, ilmoitusta sinne, raporttia tänne ja toisten palvelemista.”

Melinalla oli toiminimi, hän oli maatilayrittäjä ja kauppaa varten hänellä oli osakeyhtiö. Maatilalleen hän sai tilatukea ja kansallista kotieläintukea. Lisänä oli vielä maaseudun yritystuki, joka toi oman raportointinsa.

”Piti pelätä menevätkö raportit oikein ja ajallaan. Maaseutuyrittäjiä pidetään koko ajan pelossa ja on uhka sanktioista.”

Lue koko juttu tammikuun 2020 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta.

Jaa artikkeli