Kotipellon puutarhalla käännettiin vuosikymmenen vaihtuessa uusi sivu, kun uudet 5 000 neliön tuotantotilat otettiin käyttöön Mynämäessä. Versoja, erikoissalaatteja ja syötäviä kukkia tuottava yritys tähyää aiempaa voimallisemmin vientimarkkinoille.

Lähes sata metriä pitkä kasvatuspöytien rivistö hehkuu vihreän ja tummanpunaisen eri sävyjä. Pienet vihannesten taimet kasvavat tasaisen tiheänä mattona keskitalvesta huolimatta. Versojen lisäksi pöydillä keikistelee täydessä kukassa loistavia orvokkeja. Niitä ei istuteta parvekeruukkuihin tai kukkapenkkeihin, vaan niiden kukat pääsevät somistamaan ruoka-annoksia niin koti-Suomeen kuin ulkomaillekin.

Kotipellon puutarhan uudessa blokkikasvihuoneessa kasvaa erilaisia salaatteja, vihanneksia, kukkia ja yrttejä. Joukossa on myös monia kaukomaiden kasveja. Puutarhureiden kiusankappaleeksi nimetty vesiheinä ei tässä puutarhassa ole riesa, vaan viljeltävä menekkituote. Muitakin villiyrttejä löytyy repertuaarista.

”Monet kasvit ovat tuttuja, mutta niiden käyttötapa on uusi. Lehtikaali tai punajuuren naatti leikataan viisisenttisenä, samoin samettikukan lehti. Lyhyenä versona leikattuna moni vihannes paitsi näyttää, myös maistuu erilaiselta. Joitakin lajikkeita leikkaamme kolmessa eri koossa kuten vesikrassia”, kertoo Kotipellon puutarhan toimitusjohtaja Niko Honkanen.

Tulitikkuaskin kokoisena kasvin maku on vivahteikkaampi kuin pitkäksi varttuneena. Ulkonäkö on tärkeä, mutta suutuntuma ja maku ratkaisevat. Toiset ovat maultaan mietoja, toiset suorastaan tymäköitä, kuten muutamat sinappilajikkeet tai anis.

”Versot, yrtit ja kukat eivät ole vain ruuan koristeita vaan osa makuelämystä. Lehtien ja kukkien maistelu onkin tärkeä osa työtäni”, Honkanen kuvaa.

Versojen kierto on nopeaa, sillä kasvatusaika on enimmillään viikkoja. Leikkuun jälkeen tuote on tilaajalla alle 48 tunnissa.

Uusilla tiloilla kohti kasvua

Kotipellon puutarha aloitti erikoisvihannesten tuotannon Nousiaisissa vuonna 2009. Viime vuosina 2 800 neliön kasvihuoneet alkoivat käydä pieniksi ja vaativille lajikkeille vanhanaikaisiksi.

Kotipellon puutarhan omistava perhe, Sanna ja Niko Honkanen sekä Pirjo ja Tapio Mönkkönen, ehtivät jo tovin haaveilla uusista tuotantotiloista. Lopulta investointipäätös syntyi melko pikaisesti.

Uuden kasvihuoneen rakentaminen aloitettiin toukokuussa ja ensimmäiset versot uuteen huoneeseen kylvettiin joulukuussa. 2 000 neliön pakkaamo-, jäähdyttämö- ja kylvötilat sekä keittiö- ja ruokalatilat valmistuivat helmikuun alussa.

”Tuotanto jatkuu Nousiaisten kasvihuoneella, mutta nyt tehdyillä lisäneliöillä mahdollistetaan tuotannon ja viennin kasvattaminen”, toimitusjohtaja tähdentää.

Paikka valtatie kahdeksan varrella Mynämäessä, 20 minuutin matkan päässä Turusta, on logistisesti oivallinen. Niko Honkasen mukaan ihan paras.

Investoinnin kokonaiskustannusarvioksi kirjautui 2,5 miljoonaa euroa.

”Hinta hieman nousi suunnitellusta, sillä pohjatyöt osoittautuivat ennakoitua vaativimmiksi”, tekniikasta ja koneista vastaava Tapio Mönkkönen kertoo.

”Uusissa tiloissa valaistusta, ilmastoa ja kastelua voidaan säätää alueittain. Nyt kasvit on helpompi ryhmitellä järkevästi, mikä säästää työtä”, taloushallinnosta ja viennistä vastaava Sanna Honkanen sanoo.

Työergonomiaan tilat toivat monta parannusta. Kasvatuspöytien päällä on liikuteltava taso, johon valmiit tuotteet kootaan. Pakkaamo ja viilentämö sijaitsevat samassa rakennuskokonaisuudessa, mikä sujuvoittaa arkea.

Lue koko juttu maaliskuun painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös digilehdestä.

Jaa artikkeli