Jouko Aaltosen tarinassa on onnellinen loppu. Masennus, työuupumus ja talousvaikeudet on nyt selätetty. Hänen pelastuksensa oli tomera sisar, joka laittoi tilan asiat kuntoon ja tuki veljeään.
Vajaat kaksi vuotta sitten Jouko Aaltonen putosi aallon pohjalle. Elämä hakkasi Vampulassa asuvaa sikatilan isäntää suurella moukarilla. Tilan talous oli kuralla. Laskuja oli ulosotossa. Sikalassa tuotanto takkusi. Työt ja talousvaikeudet tuntuivat kaatuvan päälle.
Eila Aaltonen, tilan emäntä, oli kuntoutustuella. Isännänkin terveys reistaili. Polvien nivelrikko haittasi sikala-askareiden tekoa.
Maatalousyrittäjien eläkeikää nostettiin. Jo käden ulottuvilla ollut eläkeläisen elämä siirtyi hamaan tulevaisuuteen. 55-vuotias Jouko sairastui työuupumukseen ja masennukseen.
Lähtötilanne oli hyvä
Jouko ryhtyi maatalousyrittäjäksi 26-vuotiaana vuonna 1984, jolloin hänen isänsä kuoli. Jouko perusti maatalousyhtymän yhdessä äitinsä kanssa.
Jouko oli innokas tarttumaan uuteen tekniikkaan ja tekemään tilalla uudistuksia. Vuonna 1987 sikalaan asennettiin tietokoneohjattu liemiruokkija, yksi maamme ensimmäisistä. Tässä vaiheessa tilalla oli 25 emakkoa ja 250 lihasikaa. Se oli siihen aikaan suuri yksikkö.
Seuraavana vuonna Joukon äiti avioitui uudelleen ja muutti tilalta pois. Jouko jäi yksin vastaamaan tilanpidosta. Hänen sisarensa Tuula Jokela jätti maatalouslomittajan työt ja siirtyi Joukolle töihin.
”Opettelimme yhdessä tietokoneen käytön, kun minulla ei itselläni ollut moiseen varaa”, Tuula kertoo. Veroilmoitukset ja sikalaohjelmat tulivat heille molemmille tutuiksi. Rahaliikennettä Jouko hoiti tietokoneellaan Osuuspankin Kultalinkin kautta. Hän oli Vampulan ensimmäisiä Kultalinkin käyttöön ottajia.
Tila oli kirjanpitotila vuodesta 1988 lähtien. Sisarukset seurasivat tilan menestystä tarkkaan.
Marraskuussa Joukon sikalassa porsi ennätysmäärä emakoita, peräti 31. Ihannetapauksessa pahnueita syntyisi 24 kuukaudessa. Emakko viipyy Joukon tilalla neljästä viiteen viikkoa. Porsaat ovat tupla-ajan, kymmenen viikkoa.
Tuntuma eläimiin puuttui
Vuonna 1991 Jouko ja Eila löysivät toisensa. Samana vuonna Jouko laajensi sikalaa. Emakkomäärä nousi kuuteenkymmeneen. Kasvatustilat eivät enää riittäneet kaikille porsaille ja osa niistä lähti välitykseen.
Seuraavana vuonna Eilalle ja Joukolle syntyi tytär, Suvi. Tuula-sisar teki sikalassa sijaisapulomituksen, mutta sen jälkeen hän siirtyi hoitamaan Kari-veljensä maatilaa. Joukon kirjanpitojen tekemistä hän jatkoi tämänkin jälkeen.
Eila-emäntä tuli maatalouden kanssa tekemisiin vasta avioliiton myötä. Hän ei koskaan oikein päässyt sisälle maatalouteen tai sikojen hoitamiseen. Ellei työstä pidä, siinä ei myöskään kehity. Silloin hoitaa sikalarutiinit, mutta ei näe ajoissa ongelmia, joihin pitäisi puuttua.
Ketään ei voi pakottaa pitämään maataloudesta, eikä se tee ihmisestä sen huonompaa. Pankkiyhteysohjelman käytön Eila opetteli, ja hänen työkseen vakiintuikin laskujen maksaminen. Hän näppäili myös kirjanpitoa ja sikalaohjelmaa, mutta niiden käyttö oli epävarmaa.
Velkaa alkaa kertyä
EU-aika alkoi vuonna 1995. Samana vuonna Jouko vuokrasi keskeneräisen lihasikalan seitsemän kilometrin päästä. Hän rakensi purupohjaisen possulan valmiiksi ja sikalan vuokraaja siirtyi Joukolle töihin.
Varsin pian purupohjainen sikala muutettiin lietelantasysteemillä toimivaksi. Lyhyen ajan sisällä tehty toinen remontti sitoi rahaa vuokrasikalan seiniin.
Kaksi vuotta myöhemmin Jouko rakensi oman sikalansa jatkeeksi purupohjaisen joutilasosaston.
Vuonna 2001 Jouko luopui vakituisesta sikalatyöntekijästä. Hän myi omat emakot pois ja ryhtyi emakkorenkaan satelliitiksi. Sikalaa remontoitiin taas, muun muassa sikalakalusteita vaihdettiin uusiin.
Velkaa kertyi velan päälle. Sikaloihin tehtiin remonttia ennen kuin rakennukset oli saatu maksettua.
Urakointi sitoi aikaa
Jouko oli kaiken ikäänsä tehnyt koneurakointia tilan ulkopuolella. Hän päätti panostaa urakointiin hankkimalla uusia ja entistä suurempia koneita. Taloon tuli kallis puimuri, lietekalustoa ja traktoreita.
Urakointi ei kuitenkaan ollut ongelmatonta. Emäntä hoiti possuja, mutta hänen ammattitaitonsa ei aivan riittänyt siihen. Jouko ei voinut olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa: urakoimassa ja sikalassa. Seurauksena oli, että molemmat tulolähteet kärsivät.
Urakoinnin määrää oli myös mahdoton ennakoida. Kalliille puimurille oli vähemmän töitä kuin Jouko oli suunnitellut. Joitakin urakointikohteita jäi pois, kun talon isäntä ostikin itselleen puimurin.
Tässä vaiheessa Joukolla oli vuokrattu lihasikala ja oma porsitussatelliitti. Vuokramaiden kanssa tilalla oli peltoa 76,76 hehtaaria.
Yksityistalous vuotaa
Yksityistalouteen upposi rahaa. Tytär aloitti lukion Huittisissa 15 kilometrin päässä. Perhe osti asunto-osakkeen tyttären käyttöön. Mökkeily alkoi myös kiinnostaa ja Aaltoset ostivat kesämökin puoliksi erään toisen perheen kanssa.
Huhtikuussa 2005 tulipalo tuhosi puolet Aaltosten sikalasta. Vakuutukset olivat kuitenkin kunnossa, ja vakuutusyhtiö rakensi uuden sikalan.
Lainat oli tulipalon vuoksi jäädytetty, vaikka siihen ei olisi ollut tarvetta. Koko keskeytyksen ajan jäljelle jääneessä sikalassa ja vuokrasikalassa oli sikoja.
Laskuja ulosotossa
Vuonna 2010 Aaltosilla oli seinä vastassa. Jouko hylkäsi puhelimensa, koska tuntui, että siihen eivät soittaneet enää muut kuin velkojat. Hän lopetti palokuntaharrastuksensakin.
”Kaikki sanoivat, että Joukoa ei näy enää missään”, Eila muistelee.
Tilan talous olikin surkeassa jamassa. Laskuja jäi maksamatta ja osa niistä oli päätynyt jo ulosottoon. Arvonlisäverojen tilittäminen valtiolle ei enää onnistunut. Emakkovuokrat olivat pahasti rästissä. Atrialta oli otettu tiliennakkoa tulevia sikatilejä vastaan niin paljon, että siitä oli syntynyt tiliennakkokierre.
Atria heräsi tilanteeseen ja lähetti velkaneuvojansa käymään Aaltosilla. ”Nyt Osmo pistää meidät kuriin”, Eila kertoi velkaneuvojan vierailusta Tuulalle. Yhteistä suuntaa tilan pelastamiseksi ei kuitenkaan oikein löydetty.
Taloon tuli myös toinen velkaneuvoja. Hän olisi halunnut hakea Aaltosia velkasaneeraukseen. Ensimmäinen ohje häneltä oli, että kaikki laskut pitäisi tästä eteenpäin jättää maksamatta.
Jouko vierasti sitä ohjetta. ”Ei se ole ratkaisu, että jätetään kaikki hoitamatta. Jos niin tekee, on vaikea jatkaa yrittäjänä, koska siinä menettää luottamuksen. Jos liikkeet joutuvat antamaan velkoja anteeksi, eivät ne sinulle uutta tavaraa myy”, hän sanoo.
Tuula-sisar on samoilla linjoilla. ”Kymmenestä maatilasta korkeintaan yksi hyväksytään velkasaneeraukseen. Tämä on sukutila, joten halusimme säilyttää kasvot ja yrittää pärjätä”, hän sanoo. Aaltosen tila on Tuulan, Joukon ja heidän kolmen sisaruksensa lapsuudenkoti. Tila on ollut Aaltosten suvulla vuodesta 1958.
”Jos sikalassa oli hankaluuksia, mieluummin olisi vain laittanut sikalan ovet kiinni ja lähtenyt sieltä pois”, Jouko sanoo. Nyt kun sikalassa menee hyvin, jaksaminen ei ole koetuksella.
Verottaja uhkasi
Jouko, Eila ja Tuula päättivät pelastaa maatilan. Jouko ja Tuula aloittivat neuvottelut pankin, ulosottoviranomaisen ja velkojien kanssa. Käytännössä Tuula otti Joukon asiat hoitaakseen. Sekä pankki että ulosottoviranomainen olivat tyytyväisiä siihen, että Tuula tarttui ruoriin. Keneltäkään muultakaan ei salattu sitä, että Tuula alkoi laittaa tilan asioita kuntoon. Se oli helpotus Aaltosillekin.
”Minulla oli etulyöntiasema lähteä hoitamaan Joukon asioita, koska olin sidosryhmille jo entuudestaan tuttu. Olinhan itsekin viljelijä”, Tuula kertoo. Hän on tällä hetkellä uinuvalla MYEL-eläkkeellä. Luopumistuki alkaa juosta ensi syksynä.
Tuula on pyörittänyt seitsemän kilometrin päässä lapsuudenkodistaan sijaitsevaa Puistolan tilaa yhdessä puolisonsa Markku Jokelan kanssa. Lisäksi Tuula on numeroihmisiä. Lukujen pyörittäminen taulukkolaskentaohjelmassa on hänelle mieleistä puuhaa. Hänellä on myös vahva ammattitaito talouspuolella. Hän tekee monen talon kirjanpidot.
Tärkeintä oli kuitenkin rohkea ja työtä pelkäämätön asenne sekä kyky tehdä päätöksiä. Tuula laittoi tuulemaan.
”Kesämökki myytiin ensin. Saman kuukauden aikana lähti puimuri”, Tuula muistelee. Mökistä saatiin 30 000 euroa. Niillä rahoilla maksettiin heti pikkulaskuja pois. Tuulan vävy Rami Kivekäs osti puimurin 105 000 eurolla. Näin hoidettiin kaikki päälle kaatuvat laskut, kuten rehufirmat ja verottaja.
”Verottajan kanssa ei kannata pelleillä. Sieltä tuli sellainen puhelu, että Aaltonenkin oli hiljaa toisessa päässä”, Jouko kertoo. Kyseisessä puhelussa hän yritti sopia virkailijan kanssa maksuaikataulusta. Verot oli tarkoitus maksaa puimurirahoilla, mutta niiden keräämiseen ostajalla meni luonnollisesti oma aikansa.
”Virkailija sanoi, että jos kahdessa viikossa ei ole jotakin suoritettu, konkurssihakemus lähtee eteenpäin. Hän oli tosi tyly ja töykeä.”
Realisoinnit jatkuvat
Joukon maatilan pelasti omaisuus, jonka saattoi muuttaa rahaksi melko nopealla aikataululla. Mökin ja puimurin jälkeen lähti myyntiin Huittisten asunto-osake. Vuoden kuluttua Rami lunasti myös traktorin ja lietekaluston.
Tilan ulkopuolelta tullut raha oli elintärkeää senkin takia, että sikatilejä ei tullut pitkään aikaan. Jouko oli Atrialle velkaa emakkovuokrista ja ennakkotilityksistä yhteensä 60 000 euroa. Se otti omansa tilitysten päältä.
Maatilan velat puolittuivat kahden vuoden aikana lähinnä realisointien ansiosta.
”Pankki oli koko ajan puhaltamassa yhteen hiileen meidän kanssamme. Lainat niputettiin ja niille tehtiin uusi maksuaikataulu. Uudelle lainalle tuli kuukausittainen maksusuunnitelma.”
Tässä vaiheessa Jouko luopui vuokrasikalasta. Kun se jäi pois, pienempi peltoala riitti lannan levitykseen. Hän luopuikin runsaasta 33 hehtaarista vuokrapeltoa. Jäljelle jäi 43 hehtaaria omaa peltoa.
Nämä toimet laskivat tilan liikevaihtoa merkittävästi. Ne myös heikensivät tilan suhteellista velkaantuneisuutta.
Potutuskäyrä nousi
Tuula hoiti Joukon maatilan rahaliikennettä kahden vuoden ajan. Kun tilanne näytti vakiintuneen, Aaltoset alkoivat itse hoitaa asioitaan.
Eila oli sairastellut jo pidempään. Polvet ja käsi aiheuttivat pitkiä sairauslomia vuodesta 2008 lähtien. Vuonna 2010 hän jäi sairauslomalle, eikä enää pystynyt palaamaan työhön. Hänelle myönnettiin Melan työkyvyttömyyseläke vuoden 2014 helmikuussa.
Joukonkaan terveys ei ollut timanttinen. Hänellä oli ennestään jo verenpainetauti ja korkea kolesteroli. Syksyllä 2012 hänellä todettiin sokeritauti. Polven nivelrikko haittasi sikala-askareita. Jouko olisi halunnut jäädä eläkkeelle, mutta eläkeikää nostettiin juuri hänen nenänsä edessä. Jo käden ulottuvilla ollut eläköityminen ei onnistunutkaan. Lusittavaksi tuli epämääräinen määrä vuosia.
Alamäki alkoi uudestaan. Tuula alkoi taas hoitaa tilan talousasioita vuoden 2013 alussa.
”Mieli unohtaa helposti hyvän. Velat oli puolitettu ja luulisi, että asiat olisivat lähteneet hyvälle mallille. Aluksi meillä olikin into päällä. Edellinen satelliittitouhu loppui ja aloitimme yhteistyön Ramin ja hänen vaimonsa Tarun kanssa. Toimimme heidän satelliittinaan. Silti se oli samaa paskaa, ja rahat oli aina loppu. Tuli fiilis, että tätäkö tämä on”, Jouko muistelee.
Jossakin vaiheessa hän sairastui masennukseen.
Sikalassa oli vaikeuksia. Sen seurauksena potutuskäyrä nousi korkeuksiin. ”Jos tuntuu, että hakkaa päätään seinään, eikä mikään tunnu onnistuvan, niin väkisinkin alkaa potuttaa. Minun teki mieli ampua kaikki siat”, Jouko kertoo.
”Kun on vaikeuksia, maatilan rakennuksilla ei ole mitään arvoa”, Jouko sanoo. Aaltosilla oli omaisuusosia, joita pystyi myymään pois ilman, että maatilan toiminta kärsi. Kesämökistä luopuminen ei ollut Joukolle vaikeaa. Mökillä ei kertaakaan edes yövytty.
Vaihtoehtoja esillä
Ajatuksena oli helpottaa Joukon työtaakkaa jollakin tavalla. Yhtenä vaihtoehtona olisi ollut sikalan muuttaminen lihasikalaksi. Se olisi kuitenkin vaatinut sadan tuhannen euron remontin. ”Lihasikabisnes on haavoittuva. Siinä on valtava liikevaihto ja suuret riskit. Jos sikalaan tulee hännänsyöntiaalto, jota ei saa katki, siinä menee kaikki”, Tuula sanoo.
Yksi vaihtoehto oli osa-aikaeläke, joka myönnettiinkin Joukolle. Hän ei kuitenkaan voinut ottaa sitä vastaan, koska siinä oli kestämättömät ehdot. Jouko olisi saanut osa-aikaista eläkettä 440 euroa kuukaudessa. Hän olisi saanut tienata kuukaudessa vain 1 300 euroa. Maatilan velkojen lyhennys sillä vuosibudjetilla ei olisi onnistunut.
”Kun lyhentää velkaa, verotettavaa tuloa tulee väkisinkin”, Tuula sanoo.
Maatalouden verotettavia tuloja lisää se, että Joukolla ei ole lainkaan poistoja. Konepoistot katosivat koneiden realisoinnin myötä. Rakennuspoistot menivät, kun vakuutusyhtiö rakensi uuden sikalan tulipalon jälkeen.
Harkinnassa oli myös sukupolvenvaihdoksen tekeminen Eilan ja Joukon tyttärelle Suville. Hän kävi vaadittavan koulutuksenkin varmuuden vuoksi. Laskelmat kuitenkin osoittivat jatkamisen taloudellisesti haastavaksi. Lopullinen niitti suunnitelmalle oli se, että maatalous ei ainakaan tällä hetkellä kiinnosta Suvia. Viime syksynä hän aloittikin sosiaalialan opinnot.
Apua haetaan
”Eläinten hoito kärsi, ja me näimme sen, koska satelliittitoiminta oli siirtynyt meidän nuorisolle, Tarulle ja Ramille”, Tuula kertoo. Hänen perheensä mietti, mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Jouko tarvitsi selkeästi ulkopuolista apua.
Tuula päätti lähettää Joukon tietämättä sähköpostia Huittisten työterveyshuoltoon kesäkuun lopulla vuonna 2013. Hän kirjoitti näin:
Joukon henkinen kantti on aika lopuillaan. Jos viljelijä meinaa palaa loppuun ja on jo lyönyt hanskat tiskiin eläintensä hoitoon liittyvissä päivärutiineissa. Eikö hän olisi silloin oikeutettu saamaan sairauslomaa? Pelkään, koska meillä on jälleen otsikoissa eläinrääkkäystapaus. Harkitsemme puuttuvamme konkreettisesti puutteelliseen eläinten hoitoon Tarun ja Ramin kanssa.
Aina sanotaan, kun jokin epämiellyttävä tilanne puhkeaa, että asioihin pitäisi puuttua jo varhemmin. Kuinka se sitten konkreettisesti tapahtuu? Sitä tässä nyt yritän selvittää ja puoleesi käännyn.
Työterveyshuollon vastaus tuli noin kuukauden kuluttua. ”He olivat aika varovaisia. Jouko sai sairausloman ja lopulta sijaisapua”, Tuula kertoo. Hän oli ehtinyt olla yhteydessä myös Huittisten lomatoimistoon.
Lomittajat sikalassa
Jouko jäi sairauslomalle elokuussa 2013. Puutteellinen eläinten hoito ehti heijastua teurastamoon asti. Elokuun lopussa yksi lihasika meni huonokuntoisena Snellmanin teurastamoon.
Valvontaeläinlääkäri Mari Porma sai siitä ilmoituksen. Hän tuli tarkastamaan Joukon sikalan. Tuula kertoi Pormalle, että apua on pyydetty tilanteen korjaamiseksi. Porma kiersi sikalan ja teki muutamia korjausehdotuksia. Tarkastus sujui hyvässä hengessä. Mitään sanktioihin viittaavaakaan ei käynnistä tullut.
Snellman uhkasi irtisanoa asiakassuhteen mutta luopui aikeistaan.
Kun kotieläinyrittäjä jää sairauslomalle, kotieläimet jäävät lomittajien hoidettaviksi. Lomittajien vaihtuminen tuo omat ongelmansa, sillä työstä katoaa jatkuvuus. Porsaiden kuolleisuusprosentti nousikin huomattavasti. Joukollakin oli ongelmia joidenkin lomittajien kanssa. ”Yksi lomittaja oli yhtä pottuuntunut sikoihin kuin minä”, Jouko naurahtaa.
Eräs toinen taas teki työnsä huonosti. ”Minkä takia sinä tulet tänne tekemään tappiota”, Tuula ripitti häntä.
Työnilo alkaa löytyä
Sairausloman jälkeen Jouko hoiti sikalassa illat ja Tuula teki aamut.
Vuosi sitten pöydällä oli suunnitelma, että Jouko olisi pitänyt pellot, mutta myynyt sikalan Tuulan tyttärelle Tarulle ja hänen puolisolleen Ramille. Myyntirahat olisivat menneet velkojen kuittaamiseen. Silti velkaa olisi jäänyt niin paljon, että peltoviljelystä saadut tulot olisivat menneet lähes kokonaan velkojen hoitamiseen.
Jouko päättikin olla myymättä sikalaansa. ”Työ antaa syyn nousta aamulla ylös. On kurjaa, jos ihmisellä ei ole joka päivä osoitetta, johon lähteä. Nyt on aina jotakin mietittävää – kuten rehukauppaa. Sitähän syrjäytyy, jos ei ole mitään pohdittavaa!”
Jos ei olisi sikoja, jotakin ajankäyttöä pitäisi luoda. Huonolla polvella on kuitenkin paha lähteä palokuntaharjoituksiin, joissa Jouko aikaisemmin kävi. Miesten liikuntaryhmät, kokkiryhmät tai punttisalikaan eivät kolahda.
Tila pelastui
Joukon sairausloma kesti runsaan vuoden, viime elokuun loppuun asti. Nyt hän on yksin vastuussa sikalastaan, vaikka Tuula käykin siellä lähes viikoittain apuna ja tsemppaamassa.
Tilanne sikalassa on vakiintunut, ja työstä on tullut jälleen iloinen asia Joukolle. ”Jos tämä alkaa kannattaa hyvin, en lopeta sianpitoa ikinä”, hän sanoo.
Muutos isännän tunnelmissa onkin melkoinen puolentoista vuoden takaisiin verrattuna.
Joukon pärjäämistä sikalassa auttaa se, että emakot eivät enää porsi häkissä, vaan ryhmäkarsinassa pehkupatjalla. Siellä ei tarvitse antaa synnytysapua, mikä olisi huonopolviselle Joukolle hankalaa.
”Toivon että tuottajat ymmärtäisivät, miten valtavan työnsäästön näin saavuttaa”, Tuula sanoo.
Joukon raha-asiatkin ovat nyt reilassa. Rahasta tekee tiukkaa, mutta maksuja ei ole jäänyt rästiin.
Joukon motto on tällä hetkellä: Elävänä eläkkeelle. Koska eläkepäivät koittavat, on vielä auki. Jouko on nyt 57-vuotias. Vuoden kuluttua hän alkaa saada omaeläkettä.
HELENA ANTTILA-LINDEMAN, teksti ja kuvat
