Paikkakohtainen kannattavuuskartta on oiva työkalu lohkon tuottavuuden parantamiseen. Jatkuvasti tappiota tuottava lohkon osa kannattaa jättää kokonaan viljelemättä tai korjata tilanne pikaisesti. Tutkimusryhmä selvitti mahdollisuuksia aarikohtaiseen kannattavuuslaskentaan.
Monilta peltolohkoilta on kerätty paikkakohtaista tietoa 1990-luvulta lähtien. Satokartat olivat ensimmäisiä paikkakohtaisia dokumentteja. Niiden jälkeen tietolähteitä on tullut kiihtyvällä tahdilla.
Satokartat tarjoavat keinon mitata lohkon tuottoa paikkakohtaisesti, ja nykyään myös kustannuksia saadaan seurattua paikkakohtaisesti. Työkoneiden polttoaineen kulutus lohkon eri osissa voidaan taltioida kasvukauden ajalta paikannuslaitteita hyödyntämällä. Jos maalaji vaihtelee paljon, polttoaineen kulutus voi vaihdella merkittävästi lohkon eri osissa ajokertojen ja maan työkoneille aiheuttaman vastuksen seurauksena.
Datan yhdistäminen työlästä
Jyväskylän ammattikorkeakoulun JAMKin tutkimusryhmä on selvittänyt mahdollisuuksia paikkakohtaisen kannattavuuden laskemiseksi. Asiantuntija Konsta Sarvela toteaa laskennan olevan vielä suhteellisen työlästä.
– Laskentaan tarvitaan useita tietolähteitä. Niiden yhdistäminen on työläin vaihe paikkakohtaisen kannattavuuden laskennassa. Kun tietolähteet saadaan kerran koottua kasaan, prosessin toistaminen seuraavina vuosina on jo selvästi helpompaa. Jos eri laitteiden keräämät tiedot saataisiin automaattisesti siirrettyä yhteen paikkaan, helpottuisi työ huomattavasti, Sarvela sanoo.
Ammattikorkeakoulun kahdeksan hehtaarin testilohkolla kasvoi ohraa kahtena vuonna. Lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet annettiin tasalevityksenä. Lohko jaettiin laskentaa varten aarin kokoisiin alueisiin.
JAMKin tutkimusryhmä käytti laskennassa satokarttaa paikkakohtaisen tuoton määrittämiseen. Sadon lisäksi tulopuolelle laskettiin tuet. Kustannuksiin laskettiin kuljettajan työaika, koneiden kustannukset sekä lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet.
Tuet oli helppo laskea, koska ne ovat samat jokaisessa kohdassa. Samoin lannoite- ja kasvinsuojeluainekustannukset oli helppo määrittää, kun panoksia käytettiin sama määrä joka kohdassa lohkoa. Paikkakohtaisen työaika- ja polttoainekustannuksen laskeminen vaati, että lohkolla ajettu reitti ja ajonopeus tuotiin laskentaan mukaan.
Lohkon osalla kulunut työaika on yksi paikkakohtaisen kannattavuuden laskennassa käytetty tietolähde. Heikon kannattavuuden alueilla (kannattavuuskartan punaiset ruudut) on monesti vietetty paljon aikaa (tämän kuvan tumman siniset ruudut).
Kahdeksan hehtaarin testilohko oli jaettu aarin kokoisiin ruutuihin. Kannattavuuskartan jokaiseen ruutuun on laskettu kahden kasvukauden nettotuottojen summa euroina.
Iso vaihtelu lohkon sisällä
Koelohkon paikkakohtainen kannattavuus vaihteli testikasvukaudella alle nollasta eurosta kahdeksaankymmeneen euroon aarilta. Laskennat tehtiin kahden vuoden summana.
– Suurin vaihtelu kustannuspuolella aiheutui lohkon tietyillä alueilla käytetystä työajasta. Euromääräisesti suurin vaikutus lopputulokseen oli kuitenkin sadon määrällä eri kohdissa lohkoa, Sarvela selventää.
Digitaalinen kannattavuuskartta havainnollistaa hyvin lohkon eri osien tuottokykyä.
– Kannattavuuskartta saattaa pitkälti mukailla satokartan muotoja, mutta sato- ja kustannustietojen yhdistäminen euroiksi konkretisoi erojen vaikutuksen lohkolta saatavaan taloudelliseen tulokseen. Kun lähtötiedot on kerran saatu laskentajärjestelmään, on lohkolle helppo tehdä vaihtoehtoisia mitä jos -tarkasteluja eri toimenpiteiden kannattavuudesta, Sarvela pohtii.
Tietolähteitä paikkakohtaisten kannattavuuskarttojen tekemiseen on siis tarjolla, mutta niiden hyödyntäminen arkikäytössä on hankalaa. Tietolähteiden yhdistämisen lisäksi suurimpia esteitä ovat työhön soveltuvien ohjelmistojen puute.
Työläyden vuoksi paikkakohtaisten kannattavuuskarttojen laatiminen vaatii harrastuneisuutta tai apuvoimien käyttöä. Tukea voi hakea esimerkiksi aiheeseen perehtyneiltä tutkijoilta ja neuvojilta.
