Vierailijat pääsevät kurkistamaan Charolais-karjan arkeen kulkiessaan tilan maille tehdyillä opastetuilla luonto- ja kulttuuripoluilla. Poluilla kulkijoille tulee tutuksi myös navetta. Kuva Bosgårdin Kartano
Ensimmäinen valtakunnallinen Luomuelintarvikepäivä lokakuussa Helsingissä halusi osaltaan auttaa luomualaa varautumaan kasvavaan kysyntään, esitteli uutuuksia ja antoi tuottajille kasvot.
Porvoolaisen Bosgårdin kartanon Aarne Schildt kertoi tilan monipuolisesta kehittämisestä, jonka ideana on yhdistää kestävää lihantuotantoa matkailuun. Schildtin suvulle 1610-luvulla perustetun kartanon maat tulivat 1953.
Vuoteen 1992 saakka pelloilla kasvoi pääosin viljaa. Nykyään tila kasvattaa luomulaidunnautoja, viljelee viljaa ja hoitaa talousmetsiä ilman avohakkuita. Kartanolla on 300 hehtaaria peltoa ja lisäksi 160 hehtaaria luonnonlaitumia.
”Meille laidunnus on perusasia. Eläinten pitää saada liikkua laitumella, jotta voimme tuottaa laadukasta lihaa.”
Tila tuottaa eläimilleen itse luomurehun. Vuodesta riippuen myös myyntiin liikenee luomukauraa ja luomuhärkäpapua.
PÄIVI KAPIAINEN-HEISKANEN, teksti
Koko jutun löydät painetusta Eläin-liitteestä ja tilaajana myös digilehdestä osoitteessa http://www.pellervo-e-lehdet.fi.
Tiirinkosken tilalla naudat ja lampaat elävät mahdollisimman luonnonmukaisesti. Tavoitteena on lajityypillinen elämäntapa.
Ruuantuotantoa koettelevat monet maailman tapahtumat ja luonnonilmiöt tuotantotavasta riippumatta. – Luomumaitotiloilta kysytään nyt kykyä sopeutua markkinoihin ja muuttuvan ilmaston haasteisiin, toteavat Vennan luomumaitotilan yrittäjät Pirkko ja Jaakko Suominen.
Oma rehustus on ratkaisevassa asemassa kananmunien tuotannossa Paunolan munitustilalla Juvalla. Ruokinta vaikuttaa munien makuun ja vaahtoutuvuuteen, jotka ovat tärkeitä leivonnassa. Tuoreus antaa viime silauksen, söipä munat missä muodossa hyvänsä.
Jalasjärvelle avautuu piakkoin biokaasun tankkausasema. Alamarttila Oy jauhaa sähköä ja polttoainetta lehmien ja sikojen lannasta.
Palkitun kalkkunatilan peruskiviä ovat sukutilan perinteet, lintujen hyvinvointi, oma energiantuotanto ja jatkuva uuden oppiminen. Tiedätkö, miten ketsuppipullon korkki liittyy kalkkunankasvatukseen?