Inkoosta tulee Suomen toinen suurille viljalaivoille soveltuva viljasatama, kun Avena rakentaa satama-alueelle omat varastohallit. Niihin mahtuu viljaa lajista riippuen 20 000-25 000 tonnia.
Inkoo oli selvä valinta, kun Avenan väki katsoi Suomen karttaa ja mietti tulevaisuuden viljan vientiä. Satama on syväsatama, jonne pääsee isoilla viljalaivoilla ja se sijaitsee keskeisellä viljanviljelyalueella. Vaikka tuotantoa on paljon, ei lähellä ole viljan vientisatamaa tai viljaa käyttävää teollisuutta.
”Satamassa on kuitenkin olemassa oleva infrastruktuuri. Kun me rakennamme satamavarastot, täältä voidaan lastata sekä pieniä että isoja laivoja. Myös jääolot ovat täällä normaalitalvena aika hyvät ja jäänmurtoapua saadaan tarvittaessa.”, toimitusjohtaja Kaija Viljanen Avenalta kertoo.
Suomesta tullut vehnän viejä
Avena tähtää Inkoon satamasta vehnän ja ohran vientiin.
”Vehnän ala on kasvanut Suomessa. Kauran ja vehnän sadot olivat viime vuonna jo yhtä suuret eli hiukan yli miljoona tonnia. Kymmenessä vuodessa olemme siirtyneet vehnän tuojasta viejäksi. Nykyisin meille tuodaan enää vain erikoisvehniä. 60 prosenttia Suomen vehnästä tuotetaan Inkoon sataman hankinta-alueella ja ohrastakin 35 prosenttia. Ydinhankinta-alue yltää Lahteen ja Saloon asti. Viljan tuotannossa Varsinais-Suomen perässä tulee Häme ja Uusimaa, joten aika lailla viljanviljelyn keskellä ollaan.”
SILJA VUORI, teksti
Lue koko juttu painetusta helmikuun 2015 Maatilan Pellervosta.