Rapistuva pienten teiden verkko voi tulla pullonkaulaksi biotaloushaaveille. Korjausvelan hoitaminen on iso ponnistus.
Hallitus pyrkii pysäyttämään tiestön korjausvelan kasvun ja parantamaan teiden kuntoa. Ehdotetulla rahoituksella korjausvelan lisääntymistä ei ensi vuonna vielä saada taittumaan, mutta sen jälkeen tilanne näyttää positiivisemmalta. Rahaa on luvassa enemmän ja työ korjausvelan vähentämiseksi saadaan alkuun.
Yksityisteiden osalta tilanne on Suomen Tieyhdistyksen erityisasiantuntija Jaakko Rahjan mukaan huolestuttavampi. Budjettiehdotuksessa yksityisteiden rahoitus on kolme miljoonaa, kun sen pitäisi olla 20–30 miljoonaa.
Vuonna 2017 yksityisteillekin on tiedossa enemmän rahaa, todennäköisesti noin 10 miljoonaa.
”Ruotsissa yksityisteitä on viidennes enemmän kuin Suomessa. Siellä valtio tukee ylläpitoa 120 miljoonalla eurolla vuodessa.”
Rahan lisäksi hän toivoo asenne- ja ilmapiirimuutosta yksityisteiden suhteen erityisesti virkamiehiltä.
”Suoraan kohteisiin annettu raha on tietyissä tapauksissa tarpeen, mutta näen, että opastukseen ja koulutukseen käytetyt eurot ovat tehokkaassa käytössä. Myös tietekniikan tutkimukseen ja tuotekehitykseen pitäisi panostaa, se on nyt lähes unohdettu”, Rahja toteaa.
Esimerkkinä hän mainitsee Tieyhdistyksen tieisännöitsijäkoulutuksen. Kun tieisännöitsijöitä on koulutettu, tulokset näkyvät parempina yksityisteiden perusparannussuunnitelmina.
Vaikka valtion rahahanat yksityisteille ovat lähes tyrehtyneet, ELY-keskuksissa on asiaan varauduttu siirtämällä osa viime vuosien määrärahoista ensi vuodelle. Tuen saanti ei siis ole täysin mahdotonta.
”Kemera-tukea voi myös saada niille teille, joissa metsäkuljetuksia on vähintään 30 prosenttia liikenteestä. Metsäautotieksi luetaan tie, jossa metsäliikennettä on puolet liikenteestä. Kansan keskuudessa moni ajattelee, että metsätiellä ei juuri muuta kulje kuin puuta. Raja on kuitenkin tuo 30 prosenttia liikenteestä”, Rahja muistuttaa.
Puutavaran kuljettajat kertovat, että kääntöpaikat ovat hyvin usein ahtaita. Vaikka tie olisi hyvässä kunnossa, kääntöpaikan rakentamiseen ei rahaa ole enää riittänyt.
Kuntoa ei mitata
Absoluuttista totuutta teiden kunnosta ei ole olemassa, koska asiaa ei mitata mitenkään. Tieyhdistyksen saaman palauteen perusteella voi sen johtopäätöksen vetää, että tiet eivät ainakaan ole parantuneet viime vuosina.
”Ajoneuvojen sallitut enimmäismassat ja -mitat kasvoivat. Isommat kuljetukset vaativat enemmän tien kantavuudelta ja mitoitukselta. Tähän suhteutettuna tiet eivät varmasti ole parantuneet”, Rahja sanoo.
Päivän sana, biotalous, asettaa kovia vaatimuksia. Biotalouteen kohdistetut toiveet ovat suuresti riippuvaisia pienten teiden kunnosta. Ne eivät saa olla heikoin lenkki tässä ketjussa.
Rahja kertoo tapauksesta, jossa yksityistien varteen oli tulossa iso hakkuutyömaa. Juuri ennen työn alkua joku osakkaista oli muilta kysymättä lanannut tien – ja väärin. Tien reunat olivat niin pehmeät, ettei kuljettaja enää nähnyt, missä tie kantaa ja missä ei.
”Tielle piti ajaa mursketta neljän tuhannen euron edestä, ennen kuin hakkuukone saatiin paikalle. Nyt mietitään, kuka maksaa. Se on selvää, ettei osakas saa omin luvin touhuta tiellä”, Rahja sanoo.
Huomio kuivatukseen
Tien kunnon tärkeimpinä asioina Rahja korostaa kuivatusta. Kantavuus ei parane, jos kuivatus ei toimi.
”Tieisännöitsijöiden kokemuksen mukaan ensin kannattaa kaivaa ojat auki. Sen jälkeen katsotaan pari vuotta, tarvitseeko kantavuudelle tehdä muuta. Pelkkä kuivatuksen parantaminen saattaa riittää.”
Toiseksi pullonkaulauksi pienillä teillä myös biotalouden kannalta nousevat liittymät. Jatkuvasti tietä käyttävät osakkaat eivät huomaa, kuinka puskat kasvavat liittymissä päivä päivältä lähemmäksi ja näkemä huononee. Entistä isommat kuljetukset vaativat liittymiltä myös leveyttä.
”Näiden kuntoon laittaminen ei ole välttämättä rahakysymys. Usein ei vain hoksata”, Rahja sanoo.
Rumpujen ja siltojen kunto voi tiellä ajaessa tuntua ihan kohtuulliselta. Rahja kuitenkin kannustaa aika ajoin kävelemään tien läpi ja kurkistamaan rumpuihin ja siltojen alle. Vastassa voi olla yllätyksiä.
Vetävät ojat ja rummut takaavat tien kuivumisen. Niitäkin tapauksia löytyy, että rumpu on aina kuivana, koska se on väärässä paikassa. Aika ajoin tie kannattaa kävellä läpi ja tarkistaa siltojen ja rumpujen toimivuus.
Yksityistietä riittää
Suomessa yksityisteitä on noin 350 000 kilometriä, valtion teitä on 80 000 kilometriä.
Painetta maanteiden lakkauttamiseen ja siirtämiseen yksityistieksi on. Tällä hetkellä asiasta päättää ministeri, eivätkä ministerit halua tehdä tällaisia päätöksiä. Jos yksityistielaki uudistuu parin vuoden kuluessa, tilanne voi muuttua.
”Meillä on nyt maanteitä, joilla liikenne on niin vähäistä, että yksityisteinä ne eivät saisi edes valtionapua. Miksi sellaisten pitäisi olla valtion teitä? Tätä rajankäyntiä pitää käydä oikeudenmukaisesti huomioiden koko maan asuttuna pitäminen”, Rahja toteaa.
Infraosuuskunnaksi
Yksityistiekunnan tehtäviin kuuluu tällä hetkellä kaikki tiehen liittyvä. Jaakko Rahja kuitenkin visioi, että tehtävää voisi muuttaa kaikkeen alueen infraan liittyväksi. Miksei esimerkiksi jätehuoltoa voisi hoitaa kimpassa?
”Tien varrelle rakennettaisiin sopivalle paikalle yhteinen jätteenkeruupiste. Hyötyä tulisi kahta kautta: tie säästyy, kun joka tontille ei ajeta painavalla jäteautolla. Toisaalta asukkaat hyötyvät jätemaksuissa. Systeemi voisi toimia tiekunnan nimissä, mutta sen kirjanpito pidettäisiin erillään tieasioista”, Rahja pohtii.
Jäteasioissa joitakin kimppoja on jo perustettu hyvällä menestyksellä. Mahdollisuuksia löytyisi myös sähkön, vesihuollon tai laajakaistan järjestämisestä. Koko alueen infra voisi olla tiekunnan hoidossa. Jos tiekunta ei kykene sitä itse hallinnoimaan, apua on saatavissa esimerkiksi tieisännöitsijöiltä, jotka jatkossa voisivat olla infraisännöitsijöitä. Saman tien tiekunnasta voisi muodostaa infraosuuskunnan.
SAARA LIESPUU, teksti ja kuvat
Lue lisää teemasta painetusta joulukuun 2015 Maatilan Pellervosta. Tilaajana voit lukea myös näköislehteä osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.
