Parikkalalainen Kari Pekonen kasvattaa sekä emolehmiä että tuottaa koneurakointipalveluita. Ranch Services Oy:n kevätkausi käynnistyy lannan levityksellä ja etenee säilörehun teosta olkien paalaukseen ja päättyy syksyllä maissin korjuuseen. Kuutioita kertyy kauden mittaan kymmeniä tuhansia ja konetunteja tuhansia.
Traktorin takasillalle istutettu Kesla 305 -kuormain on kätevä emolehmänavetan kuivituksessa, kun kouralla hajottaa paalin ja viskelee pehkut eläinten joukkoon. Emot vasikoineen eivät ole touhusta moksiskaan. ”Lomittajan tehtäväksi tätä ei voi kuitenkaan jättää. Silloin ovat vaarassa niin elikoiden sarvet kuin kattorakenteetkin”, Kari Pekonen tokaisee hypättyään Valtra T203:n ohjaamosta.
Parikkalan Kirjavalassa asuvan Kari Pekosen työnäytös ei kuitenkaan ollut kameralle tarkoitettu, mutta se kertoo mainiosta sorminäppäryydestä ja toimintojen tehostamisesta, jota tarvitaan varsinkin koneurakoinnissa. Pekosen pyörittämä koneasema Ranch Services Oy on perustettu vuoden 2010 huhtikuussa ja se tunnetaan laajalti pitäjärajojen ulkopuolellakin. Vakituisia asiakkaita hänellä on useita kymmeniä ja lisää tulee kaiken aikaa.
Urakointipalveluiden kysyntä lisääntyy sitä mukaan, kun jäljelle jäävien tilojen koko kasvaa ja isännät käyvät kysymässä konekauppiaiden tarjouksia uusista ja isommista koneista. ”Siinä muuttuu äkkiä mieli ja katseet kohdistuvat tuttuun urakoitsijaan”, Suomen Maatalouskoneasemayhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva Pekonen sanoo.
Kari Pekonen uskoo vakaasti koneurakoinnin kasvuun.
Lannan levityksestä sesonki alkaa
Ranch Services työllistää yhden työntekijän ja sesonkiaikana kuusi aliurakoitsijaa. Talvikausi kuluu energiapuun korjuussa sekä koneiden korjauksissa ja huolloissa, joita tehdään myös muille. Teräsrakenteiden tekemiseen erikoistuneelle työmiehelle on myös kysyntää rakennuspuolella.
”Kausi alkaa keväällä lannan levityksellä. Meillä on kaksi Samson 16 Flex -kuivalantavaunua toinen pystykelalevittimellä ja toinen tarkkuuslevittimellä. Lisäksi varalla on pystykelalevitin. Kokeilimme kerran vaihtoa lennossa ja siihen kului kahdelta mieheltä tunti.”
VESA JÄÄSKELÄINEN, teksti ja kuvat