Mynämäkeen valmistuva Agrox Oy:n rehutehdas on hyvä uutinen sekä eteläsuomalaisille viljanviljelijöille että sika- ja siipikarjatilallisille. Uusi toimija tuo alalle toivottua kilpailua.

Tuottaa lähiruokaa tuotantoeläimille ja luoda lähimarkkinat eteläsuomalaiselle viljalle. Näin voi tiivistää Agrox Oy:n syksyllä käynnistyvän rehutehtaan toimintaperiaatteen.

”Varsinais-Suomi on rehutehtaalle mitä oivallisin paikka, sillä lounainen Suomi tuottaa kananmunista vajaa 70 ja sianlihasta noin 35 prosenttia”, Agroxin toimitusjohtaja Juha Forsbom sanoo. Myös logistisesti sijainti on hyvä, sillä Varsinais-Suomi, Satakunta ja Uusimaa tuottavat merkittävän osan Suomen viljasadosta.

Agroxin tehtaan myllyt käynnistyvät syksyllä valmistaen kahdella tuotantolinjalla rehua kanoille ja sioille. Sikarehujen valmistuksen kumppanina on A-Rehu, joka on tähän asti valmistanut niitä vain Koskenkorvan rehutehtaallaan Etelä-Pohjanmaalla. Pitkien kuljetusmatkojen vuoksi se ei ole pysynyt toimimaan kilpailukykyisesti eteläisimmässä Suomessa.

Yli 10 miljoonaa euroa maksavan, maailman ensimmäisen moduulirehutehtaan rakennustyöt aloitettiin vuodenvaihteessa. Kolme 2 000 tonnin viljasiiloa on komeillut paikallaan valtatie kahdeksan läheisyydessä jo muutaman kuukauden. Huhtikuussa pystytettiin tehtaan runkorakenteet ja toukokuun lopussa aloitettiin moduulirakenteiden pinoaminen.

Tehdasta ei rakenneta perinteisesti paikan päällä, vaan elementit kaikkine koneineen ja laitteineen kokoonpannaan JPT-Industria Oy:n tehtaalla Ilmajoella. Yksi elementti on 12 metriä pitkä, kolme ja puoli metriä leveä ja kolme metriä korkea.

”Moduuleita pinotaan viisi päällekkäin ja kaksi rinnakkain. Kun torni on valmis, työmaalla tarvitsee enää kytkeä n sähköt ja vedet”, Forsbom selvittää.

Mynämäen tehtaalla riittänee tulevaisuudessa vierailijoita ulkomailta myöden, sillä laitos on samalla JPT-Industrian referenssitehdas.

Tehtaan koekäyttö aloitetaan elokuussa ja syyskuussa myllyjen pitäisi jauhaa viljaa kahdella linjalla kahdessa vuorossa. Pitkälle automatisoitu rehutehdas työllistänee alkuvaiheessa alle kymmenen henkilöä.

Ensimmäisen vuoden tuotantotavoite on 60 miljoonaa kiloa. Parin vuoden kuluttua yllettäneen 80 miljoonaan ja vuonna 2020 jo sataan miljoonaan rehukiloon.

Tehtaan tontti on valittu sillä silmällä, että se mahdollistaa lisärakentamisen. Moduulitehdasta voidaan laajentaa tuotantoa keskeyttämättä. Ympäristölupa sallii rehuntuotannon kasvattamisen 175 miljoonaan kiloon asti.

MARJA HEIKKILÄ, teksti
JORMA HEIKKILÄ, kuvat

Lue koko juttu kesäkuun 2016 Maatilan Pellervosta. Tilaajana löydät lehden kokonaisuudessaan myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli