Metsätilan sukupolvenvaihdos on asia, joka askarruttaa monia. Tärkeintä olisi keskustella perheen kanssa ennen päätöksentekoa ja selvittää eri vaihtoehtoja. Silloin ratkaisut löytyvät usein myös sovinnollisemmin.
Metsänomistajuuden muutoksista puhuminen koetaan yllättävän vaikeaksi.
”Olen pohtinut paljon, mikä siinä on, että näistä asioista ei puhuta ajoissa perheen kesken. Osalle luopuminen voi olla vaikeaa, eivätkä kaikki halua puhua omasta lähtemisestä. Lapsetkaan eivät aina halua ottaa asioita puheeksi”, toteaa Esa Lappalainen, joka työskentelee metsätilarakenteen asiantuntijana Suomen metsäkeskuksessa.
”Toinen asia on lainsäädännön monimutkaisuus, joka sekin varmaan vaikuttaa osaltaan siihen, että asioihin on vaikea tarttua”, jatkaa Lappalainen.
Suomen metsäkeskus on ollut pääjärjestäjänä Polvelta toiselle -tapahtumissa, joita on järjestetty ympäri Suomea vuodesta 2012 lähtien. Niissä metsäalan toimijat, kuten metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset, metsäyhtiöt, pankit, MTK, Mela ja verohallinto kertovat metsätilan sukupolvenvaihdoksesta eri näkökulmista. Tilaisuudet ovat keränneet valtavasti väkeä paikalle, joten asia on ajankohtainen monissa perheissä.
Ajatus tämäntyyppisten tapahtumien järjestämisestä tuli alkujaan Esa Lappalaiselta.
”Metsänomistajien ikärakenne Suomessa on nyt sellainen, että heissä on paljon 1940-luvulla syntyneitä. Monet ovat siinä vaiheessa, että miettivät näitä asioita ja osallistuvat tilaisuuksiin yhdessä seuraavan polven edustajan kanssa – mikä on meidän toiveemmekin – ja saavat siitä sysäyksen lähteä miettimään sukupolvenvaihdosta käytännössä.”
Vaihtoehdot puntariin
Suomen metsätaloudella menee tällä hetkellä hyvin. Metsästä saadaan tuloja ja metsänomistaminen on kannattavaa. Omistajanvaihdoksessa pitää pohtia sitä, että kuka omistaa metsät 20 vuoden kuluttua. Tavoitteena on, että jatkajan metsätalous on kannattavaa ja että metsät ovat hyvässä hoidossa, niin että sukupolvien työ ei mene hukkaan.
”Yleisimpiä virheitä metsätilan sukupolvenvaihdoksessa on edetä verojen minimointi edellä – mikä on toki tärkeää – mutta kaikkien olennaisinta on kuitenkin tilan toimivuus. Olisi toivottavaa säilyttää metsätila ehyenä, sillä jos se pirstoutuu pienemmäksi, metsän merkitys omistajalleen vähenee eikä sen hoitoon panosteta. Myös hallinnointi on pienillä tiloilla raskasta ja epätaloudellista.”
On tärkeää selvitellä eri vaihtoehtoja, sama malli ’kuten naapurikin teki’ ei välttämättä ole oikea omassa tilanteessa. Asioita ei kannata olettaa, tärkeämpää on keskustella perheen kanssa. Muuten voi käydä niinkin, että lahjoittaa metsää sellaiselle, jota se ei kiinnosta. Tilan myynti on hyvä vaihtoehto, jos perillisillä ei ole kiinnostusta, aikaa tai mahdollisuutta jatkamiseen.
”Kun metsätila siirtyy useammalle henkilölle eikä siitä tehdä yhteishallintasopimusta, johtaa se helposti asioiden mutkistumiseen. Joskus ajatellaan, että lapset osaavat sopia asiat keskenään, mutta usein on toisin. Riidat ja erimielisyydet – jos niitä on tullakseen – syntyvät yleensä kuolinpesävaiheessa. Asiaa ei auta hallitsematon yhteisomistus ja suuri verorasitus. Jos ratkaisut löytyvät luopujan elinaikana, sujuvat asiat yleensä sovinnollisemmin.”
Lappalaisen mukaan ei kannata tehdä monimutkaisia omistusjärjestelyjä, joiden vaikutuksia ei ymmärretä. Jokin kohta voi mennä pieleen, ja toimia voidaan tulkita jopa veronkierroksi. Ei siis kannata säästää väärässä paikassa, hyvä asiantuntija on hintansa väärti.
Lue koko juttu lokakuun 2019 painetusta Maatilan Pellervosta. Tilaajana koko lehden löydät myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
