Pirttijoen tilalla Ylöjärven Kurussa on emolehmien lisäksi kymmenkunta hevosta ja ponia. Laitumella käyskentelee myös Suomen suurin hevonen Voitto, jolla on korkeutta lähes kaksi metriä ja painoa tuhatkunta kiloa.
Nyt voi sanoa, että tanner tömisee, kun shirehevonen Mars Warrior eli Voitto lähtee liikkeelle. Sillä on kokoa ja näköä, kun se ottaa juoksuaskelia laitumella. Shirehevonen on maailman suurin hevosrotu, mutta pieni shetlanninponi Sera ei hämäänny laidunkaverinsa suuresta koosta.
Englannista kotoisin olevat shirehevoset ovat yleensä rauhallisia luonteeltaan. Niitä onkin kutsuttu lempeiksi jättiläisiksi. Mutta koulutusta nekin vaativat, ihan pienestä pitäen.
”Laitamme jo tunnin ikäiselle varsalle riimun päähän ja totutamme sen taluttamiseen. Varsa eivät koskaan kulje vapaana muualla kuin laitumella. Emänsä rinnallakin se kulkee aina taluttajan kanssa”, toteaa hevosia lapsesta saakka harrastanut Reetta Pirttijoki, 40.
”Shirehevonen on 170-senttinen jo kaksivuotiaana ja kasvaa korkeutta vielä 5–6-vuotiaaksi. Jos se päästettäisiin kaksivuotiaaksi eikä sitä olisi koulutettu yhtään, niin onnea vaan sille, joka siihen hommaan ryhtyy.”
Reetan mukaan hevosen käsittely varsasta saakka on juuri sen kouluttamista. Kaiken pitää tulla sille vastaan jo heti pienenä. Asioita harjoitellaan ihan ohimennen ja varsaa siedätetään esimerkiksi erilaisiin ääniin. Sitä totutetaan kaikenlaiseen käsittelyyn ja kosketteluun. Ja jos varsa on yhtään arka, sitä enemmän kaikkea tehdään.
”Kaikki hevoset eivät pidä siitä, että niitä kosketaan vaikka korviin, mutta kyllä niiden pitää tottua siihen, eivätkä ne saa riehua ja riekkua muutenkaan. Ihmisen täytyy olla hevoselle sellainen johtaja, että hevonen tietää, milloin tehdään töitä, jolloin se käyttäytyy sen mukaisesti. Tämän pitäisi olla itsestään selvää”, Reetta pohtii.
”Tekemällä oppii paljon, mutta ihmisen täytyy osata myös lukea eläintä. Pohjimmiltaan ymmärryksen pitäisi tulla luontaisesti, mutta kaikilla ei vaan ole sitä kykyä.”
Lehmiä ja hevosia
Pirttijoen perheen tila, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Seitsemisen kansallispuistosta – on Reetan kotitila. Vanhemmat Tuula ja Matti Äijälä asuvat tilan vanhassa päärakennuksessa ja Reetta perheineen hevoslaitumen toisella puolella. Perheeseen kuuluvat puoliso Marko Pirttijoki, 44, sekä lapset Johanna, 18, Tiiamari, 16, Samu, 13, ja Miika, 10.
Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2005, mistä tulee kuluneeksi ensi vuoden helmikuussa viisitoista vuotta. Tilan päätuotantosuunta on karjankasvatus peltoviljelyn ohella. Tällä hetkellä tilalla on runsaat kahdeksankymmentä nautaa. Viljelyssä on toistasataa hehtaaria, josta valtaosa on heinällä. Sen lisäksi pelloilla kasvaa kauraa, ohraa ja apilanurmea. Tilaan kuuluu lisäksi 170 hehtaaria metsää.
Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Marko alkoi tehdä vähitellen urakointitöitä tilan omien töiden ohella. Aluksi hän teki teiden lanauksia ja lumenaurauksia Metsähallitukselle, metsäyhtiöille ja yksityisille teille. Sittemmin rinnalle tulivat muut traktorityöt, joista suurin osa on paalausta ympäri Pirkanmaata.
Töitä tilalla tekee se, joka ehtii. Traktorihommat sujuvat yhtä lailla Reetalta kuin Markolta. Silloin kun lapset olivat pieniä, saattoi töissä olla mukana koko perhe, kun molemmilla vanhemmilla oli kaksi lasta hytissään. Nykyään vanhemmat tyttäret Johanna ja Tiiamari pystyvät hoitamaan niittoa ja paalausta jo yksinkin.
Maatalon tyttönä Reetta on tottunut olemaan tekemisissä niin lehmien kuin hevosten kanssa. Hän osaa myös lypsää, mistä taidosta on ollut hyötyä myös hevosten kanssa, kun varsalle on tarvittu tammanmaitoa.
Päätyönään Reetta kiertää kuitenkin antamassa kraniosakraalihoitoja sekä ihmisille että hevosille. Hoitomenetelmällä, jonka juuret ovat osteopatiassa, pyritään vapauttamaan kehon jännitystiloja.
Postikortti tupsujaloista
Reetan kiinnostus shirehevosiin heräsi jo alle kouluikäisenä, kun hänen isänsä sai Saksasta postikortin, jossa oli tupsujalkaisia hevosia. Silloin Reetta päätti, että hän haluaa saada vielä joskus sellaisen hevosen.
Kun Suomessa syntyi sitten ensimmäinen shirevarsa vuonna 2005, lähtivät Pirttijoet katsomaan sitä Lappeenrantaan. Tarkoituksena ei ollut tehdä kauppoja, mutta pian pariskunta huomasi olevansa shirehevosen omistajia.
Nykyään Pirttijoen tilalla on kolme shirehevosta: seitsemänvuotiaan Voitto-ruunan lisäksi tammavarsa Fingiant Dream Catcher eli Indy sekä ori Noble Arthur eli Arttu, joka laiduntaa omissa oloissaan. Näyttävällä mustalla oriilla on kymmenkunta jälkeläistä.
”Vuonna 2005 Suomessa oli vain 5–6 shirehevosta, mutta sitten määrä nousi nopeasti 50–60 paikkeille ja on pysynyt siinä”, Reetta kertoo.
Varsan kouluttaminen vaatii panostusta: aikaa ja kärsivällisyyttä – mitä tuntuu olevan nykyajan ihmisillä entistä vähemmän – sekä rahaa. Shirehevostenkaan kasvatus ei ole siksi tällä hetkellä kovin kannattavaa, joten niiden määrä pysyy tilalla todennäköisesti nykyisessä kolmessa seuraavat vuodet.
Rodun nimi on tullut Englannin keskiosissa sijaitsevista shire-loppuisista maakunnista, joista rodun arvellaan olevan kotoisin. Rotu polveutuu isoista paikallisista hevosista, joita risteytettiin 1500–1600-luvulla hollantilaisten flanderinhevosten ja myöhemmin friisiläishevosten ja lämminveristen kanssa.
Shirejä on jalostettu aikoinaan pelottomiksi ritariratsuiksi, mutta perimmiltään niitä voi pitää työhevosina, jotka jaksavat vetää valtavia kuormia.
”Lehmähermoisuus on rodulle ominainen piirre. Niitä käytetään Englannissa nykyään myös poliisiratsuina”, Reetta kuvaa.
Lue koko juttu painetusta marraskuun 2019 Maatilan Pellervosta. Tilaajana koko lehden löydät myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
