Ensi-iltaansa lauantaina 25.4. viettävä Uusille poluille -dokumenttielokuva kertoo Maatilan Pellervon vuoden ensimmäisessä numerossa esiintyneen hevosyrittäjä Melina Holmbergin elämästä. Tarina alkaa, kun Melina tyttärineen pakkasi neljä hevosta ja kaksi koiraa kyytiin ja muutti Espanjan Aurinkorannikolle.
Filmin päähenkilö Melina eli Mervi Elina Holmberg on ehtinyt toteuttaa monen suomalaisen unelmat: hän muutti maalle, perusti yrityksen ja lähti etelän auringon alle asumaan.
”Elämä on seikkailu ja täynnä sattumuksia. Olen sanonut monien päätösten ja uuden edessä mieluummin kyllä kuin ei, ja se on vienyt minua ihmeellisiin juttuihin. Yksi niistä on myös tämä dokumentti. Kun Päivi Kapiainen-Heiskanen ehdotti tätä, ajattelin, että mikäs siinä, tällaista en ole vielä tehnytkään. Ajattelin myös, että kun kerran lupasin puhua, niin puhutaan sitten kaikki, ilman suodattimia”, hän kertoo.
Kolmen vuoden projekti
Filmin kuvaukset alkoivat loppusyksystä 2016, kun Melina Holmberg tyhjensi kotitilaansa Mikkelin Koivakkalassa ja valmistautui lähtöön. Viimeiset kuvaukset tehtiin Mikkelissä syksyllä 2019.
”Näin pitkän seurantadokumenttifilmin teon mahdollisti oikeastaan se, että tunnemme Melinan kanssa toisemme 1990-luvun loppupuolelta. Kun aloitimme kuvaukset loppusyksystä 2016, meillä ei ollut harmainta aavistusta siitä, kauanko ne kestäisivät tai minkälaisia vaiheita päähenkilön elämään tulisi. Tajusimme, että jos emme kuvaa nyt materiaalia, filmi jää ainakin varmuudella tekemättä. Ensimmäiset vuodet kuvasimme filmiä omalla riskillä. Apurahapäätöksen saimme keväällä 2019, minkä jälkeen teimme viimeiset kuvaukset Mikkelissä”, Kapiainen-Heiskanen kertoo.
Dokumentti on ohjaaja-käsikirjoittaja Päivi Kapiainen-Heiskasen käsialaa. Filmin kuvasi ja editoi mikkeliläinen pitkän linjan videoammattilainen Harri Räisä. Myös toimittaja Eero Mattila kävi kuvaamassa Espanjassa talkoohengessä.
”Pitkään ajattelimme, että tämä filmi kertoo Espanjasta, vaikkei kuvituskuvaa sieltä olisikaan. Sitten yhteinen tuttavamme Eero Mattila soitteli Tuusulasta, että pitikö sitä Merviä kuvata siellä Espanjassa, kun hän on menossa seuraavalla viikolla sille seudulle. Tein salamapäätöksen ja lähdin mukaan. Paikan päällä sitten kuulimme, että tulimme niin sanotusti viime tipassa. Päähenkilömme oli jo lyönyt lukkoon päätöksen muuttaa takaisin Mikkeliin”, Kapiainen-Heiskasen muistelee.
Ensi ilta, myös päätähdelle
”Filmin kuvausvuosina elämässäni tapahtui isoja juttuja. Onkohan se syy, etten nyt muista juuri mitään, mitä olen filmille puhunut. Ensi-ilta on itsellenikin ensi-ilta! En myöskään tiedä, mitä tarinoita ohjaaja on halunnut nostaa dokumenttiin. Voin tunnustaa, että vähän jännittää, mitä filmillä tapahtuu ja mihin olen taas kerran pääni laittanut”, Holmberg nauraa.
Uusille poluille -dokumenttielokuva on tarina yrittäjyyden kiroista ja iloista, perheen merkityksestä sekä siitä, mikä ihmiselle lopulta on elämässä tärkeintä.
”Filmiin tuli myös vahva yhteiskunnallinen ja ajankohtainenkin painotus, sillä päähenkilö pohdiskelee monesta näkökulmasta yrittäjän asemaa tässä yhteiskunnassa.” Kapiainen-Heiskanen summaa.
Filmi on nähtävillä lauantaina 25.4 kello 12 alkaen Vimeon maksullisella On Demand -kanavalla, jonne on suora linkki: http://www.vimeo.com/ondemand/uusillepoluille
Uusille poluille on neljäs Kapiainen-Heiskasen ohjaama dokumenttifilmi ja kolmas eteläsavolaisesta aiheesta syntynyt. Häneltä ovat valmistuneet: Porot kuuluvat tuulelle (40 min, 2016), Kun koulu vapautui vankilasta (60 min, 2017), Toyota ja toppatakki (65 min, 2019) ja Uusille poluille (52 min, 2020). Kaikki neljä filmiä on editoinut Harri Räisä. Filmien tuotantoyhtiö on Mikkelin Mediaali Oy.
Lisätiedot:
Päivi Kapiainen-Heiskanen, paivi.kapiainen(at)mediaali.fi,
Melina Holmberg, melina.holmberg(at)gmail.com ja
Harri Räisä, harri.raisa(at)dlc.fi