Avant Tecnon Risto ja Jani Käkelä vastaanottivat Agri-INNO-palkinnon KoneAgria 2025 -messuilla.
KoneAgria-näyttelyssä 9. lokakuuta 2025 Agri-INNO-palkinnon pokannut Avant Tecno Oy on ylöjärveläinen perheyritys, joka valmistaa pienkuormaajia muun muassa maatalouden ja kiinteistönhuollon käyttöön. Vuodesta 1991 kansainväliseksi toimijaksi kasvaneen yrityksen perustaja Risto Käkelä on alkujaan ponnistanut yrityksen johtoon maitotilalta Kurikasta.
− Keskittyminen tiettyihin asioihin, hyvät tuoteideat ja työn tekeminen tosissaan – ne ovat olleet yrityksen kasvun ja menestyksen salaisuuksia, Risto Käkelä toteaa.
Lisäksi oikean asiakaskunnan löytäminen tuotteille on ollut tärkeää.
− Maitotilojen rehunjaon koneellistaminen Suomessa oli Avantin alkuvaiheen avainjuttuja. Olemme jatkaneet keskittymistä tiettyihin asiakasryhmiin ja tuotteisiin, Avant Tecnon toimitusjohtaja Jani Käkelä sanoo.
Avant Tecno Oy:n pienkuormaajien innovatiivisuus on muuttanut maatilojen arkea, perustelee Agri-INNO-kilpailun tuomaristo valintaa. Helppo- ja monikäyttöiset koneet ovat tehokkaita maatilojen työtehtävissä. Yritys on kehittänyt kuormaajiinsa yli 200 erilaista työlaitetta, jotka tekevät niistä todellisia monitoimikoneita. Uudemmissa täyssähkömalleissa on minimoitu päästöt ja melu, ja ne tukevat maatalouden siirtymää vähäpäästöisemmäksi.
Avant-kuormaajia viedään yli 70 maahan. Suurin markkina on Yhdysvalloissa sekä Keski-Euroopassa. Viennin osuus tuotannosta on noin 90 prosenttia, ja maatalouden osuus myynnistä vaihtelee maittain.
− Katsomme tulevaisuuteen valoisasti. Monitoimisten, nollapäästöisten ja kompaktien koneiden markkina tullee kasvamaan. Lisäksi käsityön korvaaminen koneellisesti on yksi suurista markkinoilla nähtävistä trendeistä, Jani Käkelä toteaa.
Suomen Messusäätiön jakaman Agri-INNO-palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja, hallituksen jäsen Jani Käkelä ja hallituksen puheenjohtaja Risto Käkelä.
Tunnustus: kirjoittaessani olen ylittänyt deadlinen kolmella päivällä, toimituksen ystävällinen kehotus laittoi vauhtia. Anteeksi! Olen menneen kesän humputellut harrastukseni savikiekkoammunnan parissa harjoitellen ja kilpaillen. Takaraivossa on jo pitempään nakertanut autotalli-varastorakennuksemme rapistunut maalaus. Maalausuran aika koitti, kun kilpailukausi syyskuun alussa päättyi kahteen voittotulokseen, joista toinen oli kansallisen skeetin SM. Naiset pystyvät tunnetusti hanskaamaan yhtäaikaisesti useita asioita. Itse
Viljelyn arki muuttuu teknologian myötä, eikä sen hyödyntämiseen ole yhtä mallia. Joku pärjää tarkoituksella vähällä, toinen nojaa vahvasti innovaatioihin, teknologiaan ja dataan. Suurin joukko asettuu jonnekin näiden välimaastoon ja sovittaa uusia ratkaisuja käyttöön askel kerrallaan. Maatalousalan kehitys tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se pakottaa tekemään valintoja. Jossain vaiheessa jokainen yrittäjä joutuu päättämään, mitä järjestelmiä
Maaseudulle elintärkeän yksityistiestön ja siltojen korjausvelka on kasvanut hirmulukemiin. Valtion säästölinja syventää tienkäyttäjien ahdinkoa. Rahat eivät riitä myöskään yleisen kylätieverkoston tarvitsemiin korjauksiin.
"Kaikella on aikansa, ja aikansa on joka asialla taivaan alla" – Saarn. 3:1. Arvelutti pitkään lainata edellistä lausetta tämän jutun motoksi. Ovathan nämä Nollarajan tarinat kosketelleet sananmukaisesti maallisia aiheita – maa- ja vähemmän metsätaloutta, mutta kuitenkin niihin liittyneitä teemoja. On jäähyväisten ja tunnustuksen aika – kerron, miten kirjoitteluni Maatilan Pellervossa vuonna 1998 alkoi. "Vanhan" Pellervon
Maatiloilta virtaa jatkuvasti tietoa palveluiden toimittajille. Yksittäisten tilojen tuotantotiedot ovat arvokasta raaka-ainetta palveluiden kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tiedolla tulisi olla rahallista arvoa myös tiedon tuottajalle.
Kukkiva aluskasviseos lisäsi biodiversiteettitutkimuksessa pölyttäjiä viljapelloille. Aluskasvit vähensivät pilottitiloilla myös viljojen kasvitautien määrää ja rikkakasveja. Satotasoissa ei ollut merkitseviä eroja eri vaihtoehtojen välillä.
Maatalousyrittäjän menestys nojaa tuotannon hallintaan ja vahvaan talousosaamiseen, mutta kaikkein kriittisin tekijä on itsensä johtaminen. Se on yrittäjyyden haastavin ja ratkaisevin osa-alue, joka sitoo kokonaisuuden yhteen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.