Siirry sisältöön

Tilalle valmistui pihatto vuonna 2006, ja ensimmäiset kymmenen vuotta lypsettiin lypsyasemalla. Vuonna 2016 siirryttiin robottilypsyyn, kun Lely A4 valjastettiin työhön. Lypsytavan ja -rutiinien muuttuessa laidunnuksesta ei kuitenkaan luovuttu.

− Miksipäs olisi, koska laidunnus on kuulunut aina kesiimme, Asta Myllylä toteaa.

− Kesän paras maisema on, kun istutaan terassilla kahvilla ja katsotaan Kalajoen rannassa laiduntavia lehmiä, Tomi Myllylä vahvistaa.

Kun tilalla siirryttiin asemalypsystä robotti­lypsyyn, jouduttiin jotain kuitenkin muuttamaan. Hiehojen ja ensikoiden opettaminen laitumelle oli robottilypsyyn siirtymisen myötä jostain syystä hankalampaa, ja hiehot painelivat langoista läpi.

− Se oli tosi turhauttavaa ja työllistävää! Niinpä päätimme tehdä kunnollisen opetteluaitauksen vuonna 2020, yrittäjät kertovat.

Aitaus perustettiin huolella. Pintamaat kaivettiin pois ja pohja eristettiin suodatinkankaalla. Paksun murskepatjan päälle ajettiin 30 sentti­metrin kerros hiekkaa.