Teknologia vastaan kirjanpainaja
Suomen metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset ja isot metsäyhtiöt ovat valjastaneet teknologian metsätuhojen torjunnan avuksi. Tavoitteena on pysäyttää hyönteistuhot alkuunsa ja välttyä suurtuhoilta.
Suomen metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset ja isot metsäyhtiöt ovat valjastaneet teknologian metsätuhojen torjunnan avuksi. Tavoitteena on pysäyttää hyönteistuhot alkuunsa ja välttyä suurtuhoilta.
Tekoälyä hyödyntävillä sovelluksilla voidaan havaita puutuhot jo ennen kuin ne näkyvät maastossa. Metsäyhtiöt ja metsänhoitoyhdistykset hyödyntävät yhä enemmän tekoälyä, koneoppimista ja satelliittidataa. Järjestelmiä voi käyttää myös metsänomistaja. Tärkeintä on päästä käsiksi tuhoon ennen kuin se leviää.
Suomessa todettiin pari kesää sitten ensimmäisiä etelänversosurman aiheuttamia mäntykuolemia pääosin Varsinais-Suomessa ja sen rannikkoalueilla. Myös okakaarnakuoriaisen tuhot ovat monin paikoin runsastuneet.
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.