
Tuhatpäin saparohäntiä
Iso-Kouvon tilalla sikojen määrä on lähes kymmenkertaistunut 30 vuodessa. Seuraavaksi on tarkoitus rakentaa uusi emakkosikala, jotta kaikki emakot saadaan samaan rakennukseen.
Iso-Kouvon tilalla sikojen määrä on lähes kymmenkertaistunut 30 vuodessa. Seuraavaksi on tarkoitus rakentaa uusi emakkosikala, jotta kaikki emakot saadaan samaan rakennukseen.
Kuluneella kasvukaudella sai olla tyytyväinen, jos säät sattuivat suosimaan tilan säilörehunurmia ja rehuviljakasvustoja. Pahimmillaan alkukesän kuivuus ja loppukauden sateet rokottivat kaikkia rehuiksi viljeltäviä lajeja ja vielä kasvukauden molemmista päistä. Luonnonvarakeskuksen uusimman satoennusteen mukaan viljoista eniten iskua otti ohra, jonka tämän vuoden sato olisi noin 30 prosenttia edellisvuotta pienempi. Julki tulleiden tietojen mukaan myös viljojen laadussa
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.