Eläimen opettaminen jo pienenä ihmisiin ja käsittelyihin helpottaa molempien elämää myöhemmin. Nauta muistaa oppimansa asiat pitkään.
Juoma-automaattia käyttävillä vasikoilla ei välttämättä tule juurikaan ihmiskontakteja. Eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimio suosittelee, että joku kävisi antamassa vasikoille jotakin hyvää, vaikka ruoka tulisikin automaatista. Silloin vasikka oppisi yhdistämään ihmisen mukavaan asiaan.
Eikä pois tieltä olisi, jos antaisi vasikalle nameja samalla kun tökkii sitä tyhjällä vessapaperirullan hylsyllä mahaan. Ensimmäiset lypsyt eivät tuntuisi uudelta, pelottavalta tilanteelta.
”Säästää aikaa ja työtä, jos eläin on opetettu tulemaan esimerkiksi jonkin äänen kutsumana, eikä sitä tarvitse hakea”, Kaimio toteaa.
Herkulla lypsyrobottiin houkuteltu eläin oppii nopeasti, että sieltä saa enemmän ruokaa kuin ihmisen ämpäristä.
Kulkureitit tutuksi jo vasikkana
Helpointa on opettaa asioita, joita nauta muutenkin tekee. Nauta ei opi sontimaan betonille kuivikkeen sijasta, mutta se oppii koskettamaan tiettyä kohdetta.
”Tehokkainta on opettaa nauta tekemään alun perin oikein, ennen kuin se oppii itsekseen mitä sattuu. Oppimistahan tapahtuu koko ajan, ei vain silloin, kun me opetamme jotain”, Kaimio muistuttaa.
Jo oppimiaan asioita nauta ei hevillä unohda.
”Nautojen kyky selviytyä labyranttitesteistä on hyvä: neljän harjoituskerran jälkeen ne tekevät enää harvoin virheitä. Tästä syystä naudat kannattaa jo vasikoina totuttaa tulevassa elämässä tarvittaviin kulkureitteihin.”
Vasikat oppivat helposti erottamaan muotoja. Tästä taidosta Kaimio haluaisi ottaa hyötyä robotille opettamiseen.
”Vasikan ruokakuppiin voisi liittää esimerkiksi keltaisen kolmion siihen kupin alle. Vasikka yhdistää merkin hyvään asiaan, ruokaan. Myöhemmin sama keltainen kolmio voisi olla robotilla. Kenenkään ei tarvitsisi selittää lehmälle, miksi robottiin olisi hyvä mennä.”
Vasikkana opitut asiat nauta muistaa pitkään. Parasta jatkon kannalta on, jos se oppii yhdistämään ihmisen mukavaan asiaan.
Opittava asia jaetaan osiin
Riimussa kuljettaminen on niitä perusasioita, jotka Kaimio opettaa jokaiselle eläimelle, jonka kanssa tekee töitä. Sen eläin oppii nopeasti, ja siitä on hyötyä monessa tilanteessa.
Koulutuksessa hän käyttää palkitsemismenetelmää. Aluksi palkinnon, eli ruokaa, saa heti, kun vahingossa koskettaa riimunarua. Kun eläin oppii tietoisesti koskettamaan sitä, tehtävää vaikeutetaan. Turvan pitää osua riimun keskelle, jotta saa palkinnon. Sitten pää pitää työntää riimusta läpi. Seuraavassa vaiheessa palkinnon saa vasta, kun pitää päätä riimussa ja antaa ihmisen samaan aikaan koskettaa kaulaansa. Koko asian oppimiseen ei mene montaakaan minuuttia.
”Idea on, että oikeasta käytöksestä palkitaan. Väärästä ei seuraa mitään. Tärkeintä on muistaa vahvistaa oikeaa käytöstä, jos haluaa sen seuraavan jatkossakin”, Kaimio sanoo.
Oppimistehtävä kannattaa jakaa pieniin osatavoitteisiin. Liian korkea aloituskriteeri on yleisempiä virheitä, Kaimio toteaa.
Riimussa kulkemista voi opettaa samalla tavalla osissa. Palkinto voi olla vaikka riimunarun löysentäminen, kun eläin lähtee oikeaan suuntaan. Väärään suuntaan kääntymisestä ei seuraa mitään, sitä ei saa palkita löysemmällä riimulla.
Sama periaate koskee ajamistakin. Heti kun eläin liikahtaa, lopetetaan ajaminen. Palkitaan siis oikeasta käytöksestä. Oppimista vahvistetaan nimenomaan palkitsemalla oikeasta käytöksestä, vaikka lopettamalla ajaminen.
Siedätystä rennossa tilanteessa
Nautojen tapaa koskea asioita turvallaan voi hyödyntää myös robotille opettamisessa. Ensin saa palkinnon, kun koskettaa ihmisen kädessä olevaa asiaa vahingossa. Kun oppii koskemaan siihen tarkoituksella, ihminen siirtää kosketettavaa asiaa kohti robottia. Kun eläin hoksaa lähteä perään koskemaan, saa taas palkinnon. Pienin askelin liikutaan kohti robottia. Siellä palkintona on kunnon rehuannos. Robottikammoinen oppii, että robotista saa enemmän ruokaa kuin ihmisen tarjoaman asian koskemisesta.
Tuire Kaimion mukaan ei ole samantekevää, miten lehmä opetetaan robottiin. Koko tilanne voi olla sille säikyttävä ja se voi oppia pelkäämään mitä ihmeellisempiä asioita.
”Kipua tuottavassa tai säikäyttävässä tilanteessa on ehkä paikalla lomittaja, joka ei osallistu asiaan mitenkään. Silti eläin yhdistää pahan olon häneen ja pelkää jatkossa kyseistä lomittajaa.”
Naudoilla toimii myös siedätys. Kun tilanne on muuten rento, ikävää asiaa, esimerkiksi kosketusta kokeillaan vähän. Eläin jäykistyy, mutta kun se huomaa, ettei pahaa tapahtunutkaan, se rentoutuu taas. Rennossa vaiheessa kosketusta lisätään taas juuri siihen asti, että sietokyvyn raja tulee vastaan.
”Baari auki -tekniikassa herkkua saa syödä vapaasti niin kauan, kun sitä ikävää kosketusta tapahtuu. Kun kosketus loppuu, herkkua ei ole tarjolla. Eläin tottuu ja sen ärsykekynnys nousee, kun se ei juurikaan pelkää”, Tuire Kaimio sanoo.
SAARA LIESPUU, teksti ja kuvat
