Tiukka kilpailu pellosta ja sianlihan heikko markkinatilanne ovat pitäneet Lauri Kurteliuksen sikalasuunnitelmat pöytälaatikossa. Työ toiveammatin parissa vaatii tarkkaa taloutta ja jatkuvaa vyön kiristystä.
Siat nauttivat isännän rapsutuksesta. Joutilaspihatossa ruokintakaukalon äärellä on jokaiselle sialle oma pilttuu ruokarauhan takaamiseksi, muuten tila on avoin karsina.
Harvanmäen tilalla Sonkajärven kirkonkylän kupeessa on joutilasemakoilla hienot maisemat Harvanjärvelle. Lauri Kurtelius nauraakin, että harvalla emakolla on järvinäkymät katseltavana.
Tilan yhdistelmäsikalassa röhkii tällä hetkellä emakoita 55–60, jonkin verran ensikoita ja lihasikoja 150. Kaksi karjua haistelevat kiimoja ja astuvatkin, vaikka suurin osa emakoista tiineytetään siementämällä. Uudistusemakot Kurtelius kasvattaa itse.
Porsaita syntyy enemmän kuin Kurtelius pystyy itse kasvattamaan, joten vuosittain syntyvistä noin 1 600 porsaasta reilu puolet myydään välitykseen. Kuutisensataa porsasta kasvaa vuosittain teuraskokoon kotitilalla.
”Lihasikoja voisi tilojen puolesta kasvattaa enemmän, mutta peltoala rajoittaa tuotannon kasvattamista eikä lisäpeltoa ole lähistöltä saatavissa”, hän lisää.
Pöytälaatikkoon on vuosien saatossa kertynyt muutamia suunnitelmia, mutta ne ovat jääneet sekä puuttuvasta peltoalasta että muista syistä johtuen toteutumatta. Eikä tuotannon laajentamiseen ole kannustanut viime vuosien markkinatilannekaan.
Kolme–neljä kertaa vuodessa Kurtelius ottaa muutaman ruhon palautuksena paikallisen K-kaupan kautta myytäväksi. Paikallista possua myydään sekä kaupan lihatiskistä että tilausten perusteella. Ottaapa jokunen vielä puolikkaan siankin kerralla pakastimeensa.
Suoramyynnin laajentaminen vaatisi mittavia panostuksia sekä rahallisesti että ajallisesti eikä niihin ole mahdollisuutta. Tosin naapuripitäjän K-kauppiaalle Kurtelius aikoo tarjota vastaavaa ruhotoimitusta muutaman kerran vuodessa.
”Enemmän sillä on imagotarkoitus kuin taloudellista merkitystä. Hinnat on sovittu siten, että molemmat sekä minä että kauppias pärjäämme”, hän luonnehtii.
Maamiesseuran yhteiskuivurilla on jo pitkät perinteet, etualalla uusin ja taustalla vanhemmat kuivurit.
Joutilaspihatto lisää hyvinvointia
Emakot porsivat häkeissä, mutta porsaiden ollessa pariviikkoisia Lauri Kurtelius laskee emakon vapaaksi. Vapaa porsituskin sikalassa onnistuisi varsin pienillä muutoksilla, mutta sitä ei ole vielä kokeiltu.
”Hyvä emakko ei makaa porsaiden päälle ja pariviikkoiset jo väistävätkin.”
Keskimäärin pahnueissa on noin 14 porsasta ja emakko vierottaa 12,5 porsasta. Norjan maatiaisemakot ja niiden risteytykset ovat olleet hedelmällisiä, hyviä porsimaan ja pitkäikäisiä. Suurimmat pahnueet ovat lähellä pariakymmentä porsasta. Tosin silloin heikkojen porsaiden määrä tahtoo kasvaa.
Suuria pahnueita Kurtelius tasaa emakoiden kesken ja käyttää joskus myös imettäjäemakkoa. Keskimäärin emakot porsivat reilu kaksi kertaa vuodessa.
Joutilasaikana emakot ovat turve-pehkupohjaisessa pihatossa. Pihatto lisää työtä ja tuo kustannuksiakin, mutta isäntä haluaa panostaa sikojen hyvinvointiin. Pihatto näkyykin jalkavaivojen vähyytenä ja emakoiden kestävyytenä. Lisäksi kuivikelanta on hyvää lannoitetta pelloille.
”Pihatto pudottaa ehkä tiinehtyvyyttä ja heikentää siten porsastuotosta, mutta emakoiden hyvinvointi on parempi. Nykyiset säädökset täyttyvät hyvin.”
Lihasikakarsinoiden käyttöä Kurtelius on saanut tehostettua kasvattamalla porsaita vieroitusosastolla hieman pidempään. Emakko viedään joutilasosastolle, mutta porsaat jäävät vielä syntymäkarsinaansa viikoksi, pariksi. Niille tulee yksi muutos kerrallaan ja kasvunotkahdukset jäävät pieniksi.
Näin lihasikakarsinoissa saadaan kasvatettua viisi, kuusi parttia vuodessa.
Sikalassa on jonkin verran käsityötä, mutta tilat ovat kuitenkin toimivat.
Kylän viljatkuivataan yhteiskuivuri
Viljelyksessä on 40 hehtaaria omaa ja 25 vuokrahehtaaria, lisäksi naapurin kanssa on korjuusopimus muutamasta hehtaarista. Suurin osa omista pelloista on isännän mummon kotitilalla 15 kilometrin päässä tilakeskuksesta.
Pelloilla viljellään pääasiassa ohraa ja vehnää sikalan tarpeisiin. Neljän–viiden tuhannen kilon keskisadot ovat isännän mukaan kohtuulliset, mutta omavaraisuuden tavoite ei vielä sillä aivan täyty. Tarvittava lisävilja pyritään ostamaan lähialueelta.
Huonoimpia lohkoja Lauri Kurtelius on pitänyt nurmella, joiden sadon naapuri hyödyntää. Yhteistyötä naapurin kanssa hän tekee myös muuten. Emolehmiä pitävä naapuri paalaa pehkut pelloilta sekä äestää ja kyntää isännän apuna.
Viljat kuivataan Rutakon maamiesseuran yhteiskuivurissa. Viisikymmentä vuotta kuivaustoimintaa tehnyt seura rakensi uuden kuivurin kierrätystarpeista syksyn 2014 puinteihin.
Suurin osa laitteista, koneisto sekä ylös saakka ulottuvat ritiläportaat ovat käytettyä tavaraa. Varastosiiloina toimivat pystyyn nostetut 900 hehtolitraa vetävät merikontit.
Uusin kuivuri vetää kerralla noin 400 hehtoa, kippaussuppiloon 700 hehtolitraa ja yhteensä kuivauskapasiteettia on 875 hehtoa. Aktiivitiloja on kuivurissa mukana kymmenkunta. Kuivausvuoroista sovitaan tarpeiden mukaan ja itse kukin hoitaa oman lastinsa kuivauksen.
”Kyläyhteisön toimintaan ja viljelijöiden yhteistyöhön on opittu jo monen sukupolven ajan. Siinä tulee sosiaalista kanssakäymistäkin samalla”, Kurtelius kuvaa.
Lämpöpunpun alla kaverin kyljessä nukuttaa pikkuporsasta hyvin.
Viljelijäksi syntynyt
Lauri Kurtelius viljeli Harvanmäen tilaa yhtymän isänsä kanssa noin 16 vuotta ennen kuin lopullinen sukupolvenvaihdos tehtiin viime vuonna. Eero Kurtelius osallistuu edelleen tilan töihin poikansa apuna.
”Sukupolvenvaihdos toi lisää vapautta, mutta myös vastuuta”, Lauri Kurtelius tuumaa.
Sikatalouden laihat vuodet ovat jatkuneet jo liki koko yrittäjäuran ajan eikä parempaa näytä juuri olevan tulossa. Joka vuosi heinä–elokuu ovat taloudellisesti tiukkoja kuukausia.
”Kaikki suuremmat investoinnit on tehtävä velkarahalla, sillä puskuria ei juuri kerry. Vyötä tässä saa kiristää koko ajan”, isäntä toteaa.
Metsätalous on tilalle vankka tukijalka, mikä on auttanut suuremmissa menoissa. Kurteliuksen avovaimo Katja Tornberg käy töissä tilan ulkopuolella kuten isännän äitikin aikoinaan.
Laajennusten sijaan isäntä panostaakin peltojen kasvukuntoon ja satotasoihin sekä sikojen hyvinvointiin tuotoksen ohella. Myös metsänhoitoon panostetaan yhteistyössä metsänhoitoyhdistyksen kanssa.
”Onhan tämä osin elämäntapa ja tämä työ on mielenkiintoista. Pellolle pääsy keväällä, orastuvat pellot ja kypsyvän viljan tuoksu. On ne vaan hienoja hetkiä”, Lauri Kurtelius sanoo. ”On hienoa saada ruokkia suomalaisia.”
”En kaipaa suurempaa työmäärää, perhe-elämästä on tullut tärkeämpää”, puolitoistavuotiaan Lassin ja teini-ikäisen Marin isä lisää.
EEVA-KAISA PULKKA, teksti ja kuvat
