Kun lihatalo sanoi irti Huittisissa sijaitsevan Hornan tilan tuotantosopimuksen, isäntä Tomi Horna ei vähään aikaan halunnut kuullakaan sioista. Puolitoista vuotta myöhemmin hän oli valmis aloittamaan uudestaan alusta vapaiden sikojen kasvattajana.
Vielä pari vuotta sitten Tomi Hornalla oli 3 000 lihasikapaikkaa kahdessa eri sikalassaan Huittisten Vampulassa ja Virttaalla. Pelkkä ohrakuorma eläinten rehua varten maksoi yli 8 000 euroa viikossa. Nyt sikoja on parisataa ja rehukulut minimaaliset entiseen verrattuna.
Tomi Horna oli uuden edessä, kun Atria sanoi tuotantosopimuksen irti kirjatulla kirjeellä vuonna 2014. Yhteistyö oli ollut jo jonkin aikaa takkuista. Vuonna 2012 tilalle ei saatu luvattua määrää porsaita. Tomi lähetti lihatalolle laskun toimittamattomista eläimistä – se palautettiin aiheettomana.
Jälkeenpäin hän arvelee, että oikeuksistaan kiinni pitäneestä tuottajasta haluttiin päästä eroon. Kun tilalle sitten tuli vaivaksi sikaruusu, saatiin siitä syy irtisanoa sopimus. Se tuntui kohtuuttomalta, sillä porsasruuhkan aikaan sikalaan tuotiin porsaita peräti 27 eri tilalta. Tautipaine oli kova.
Kaiken kokemansa jälkeen Tomi on tyytyväinen mies. Työ on helpompaa ja stressittömämpää. Olo on kevyt, kun yritysvelkaa on 800 000 euroa vähemmän kuin ennen. Nyt sitä on vain puolisen miljoonaa. Reilun puolentoista miljoonan euron liikevaihto on nykyään sataviisikymmentä tuhatta.
”Melkein voisin sanoa, että luopuminen suurista tuotantoyksiköistä oli pelastus. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa palata entiseen. Vapaana kasvavat siat hoituvat melkein itsestään. Aina tietenkin eläimistä on työtä, mutta nyt ei tarvitse lääkitä. Työ on enemmän tarkkailua.”
Paljon pitäisi tapahtua, että Tomi ottaisi karsinat taas täyteen sikoja. Lähinnä hän toivoo, että joku vuokraisi Virttaan sikalatilat.
Vapaana kasvavat possut syövät Loimijoen rantaniittyjen antimia.
Lopettaminen oli kallista
Luopuminen suurimittaisesta sikalatoiminnasta ei ollut ilmaista. Tomi Hornan piti myydä peltoa, että sai maksuun entisistä sikaloista jääneet rehulaskut, 140 000 euron myyntivoittoverot sekä 73 000 euron alvit.
Äskettäin Tomi otti vielä satatuhatta euroa lainaa, jolla viimeisetkin jo päättyneen sikalatoiminnan laskut saatiin maksettua. Hän antaa kiitosta paikalliselle osuuspankille lainasta. Tosin sekin halusi ensin seurata yhden tilikauden ajan uutta toimintaa, ennen kuin laina irtosi.
Raha-asiat olivat stressaavia vanhan sikalatoiminnan loppuessa. Tomi pyrki koko ajan pitämään velkojia ajantasalla tilanteestaan ja sai kiitosta siitä. Hän muistuttaa, ettei huono rahatilanne sinänsä ollut mitään uutta.
”Ilman palkkaa on tällä alalla saanut olla vuodesta 2007 asti, kun ohran hinta nousi. Ainoa pelastus on alhainen korko. Maksoin jossain vaiheessa jopa kuuden prosentin korkoa lainalle. Sellainen kun nyt lyötäisiin päälle tässä tilanteessa, se tappaisi suunnilleen kaikki tilat.”
Hornan isäntä arvelee kulujen ja säännöksien vain lisääntyessä monen muunkin maanviljelijän ajautuvan samaan tilanteeseen kuin hän.
”Tämä on kovaa touhua. Vain paras viitisen prosenttia tiloista pärjää tänä päivänä ja pystyy maksamaan lainansa. Tilanne vaikuttaa moniin maaseudun toimijoihin. Maatilat työllistävät useita ihmisiä – ellei suoraan niin ainakin välillisesti.”
Possusviitin kohdalla ohi ajavat autot hidastavat.
Rakentajan taidoilla säästöä
Tomi Horna aloitti sikafarmarina vuonna 1998 sukupolvenvaihdoksen myötä. Silloin tilalla oli peltohehtaareja 14 ja sikalassa 20 emakkoa ja 200 lihasikaa. Siitä alkoi toiminnan voimakas laajentaminen; nuoren isännän arki oli jatkuvaa rakentamista aina vuoteen 2005.
”Olen talonrakentaja koulutukseltani. Elämäni parhaat tilit tein rakentaessani itse sikalani Virttaalle ja tänne Vampulaan. Minulla on luovaa ajattelukykyä ja pystyn tekemään halvalla hyvää.”
Suursikalatoiminnan loputtua Tomi Horna ei halunnut kuullakaan sioista. Hän oli saanut niistä tarpeekseen.
Sitten hänen puolisonsa Soile Vahela alkoi puhella, että kannattaisi harkita sianlihan tuotantoa samalla systeemillä kuin eräällä lähistön tilalla. Siellä toimii kesäsikapalvelu. Jokaisella sialla on oma omistajansa, joka saa jouluksi lihat pakkaseensa.
”Kävin tutustumassa toimintaan, ja takaisin tullessa minulla oli jo piirustukset päässä. Samana ehtoona tein moottorisahalla ovet ulos vanhasta sikalasta.”
Tomi Hornan viisivuotias Eino-poika on tottunut liikkumaan sikojen parissa. Puoliso Soile Vahela työskentelee maaseutumatkailuhankkeessa Satakunnan AMK:ssa ja auttaa tarvittaessa tilalla.
Reko-renkaat jakoväylänä
Alkuinnostuksen jälkeen Tomia ja Soilea alkoi mietityttää se, että jokaisen asiakkaan olisi pitänyt rekisteröityä possunsa omistajaksi ja alkutuottajaksi Eviralla, jotta sen saa kotiteurastaa tilalla. Se ei tuntunut omalta jutulta.
Pariskunta haki ensimmäiset possut viime vuoden toukokuussa ajatuksenaan, että ne myytäisiin kokonaisina. Lopulta Soile keksi, että Reko-renkaat taitavat sittenkin oli heille paras ratkaisu saada liha jaettua kuluttajille.
Vastuu koko lihaketjusta on nyt omissa käsissä. Paikalliselta tilateurastamolta ruhot menevät Lietoon Lihatukku Jouni Partasen leikattavaksi ja pakattavaksi. Liha on samalla tavalla tarkastettua ja leimattua kuin isoilla lihataloilla.
Viime syksynä Soile ja Tomi olivat ensimmäistä kertaa myymässä Reko-renkaassa. Jouluun mennessä he olivat olleet mukana jo yli 30 ruokapiirissä Etelä-Suomessa.
”Ihme, ettei useampikin sikatila ole Rekossa. Vaikka tässä mittakaavassa vapaana sikoja kasvattavia toimijoita ei muita taida olla. Luomua kyllä löytyy.”
Lihan suoramyyminen Reko-renkaassa on ollut ihmisten kanssa mielellään touhuavalle Tomille luontaista. Tosin hän vakuuttaa olevan kovaa työtä saada liha myytyä sen kautta.
Verkostoja Herkkujen Suomesta
Pariskunta osallistui myös Herkkujen Suomi -tapahtumaan. Siellä he keittelivät chilimausteista Hornan pataa kävijöille. MTK toi toimittajia tutustumaan ja sen myötä uusi vapaiden possujen tuotanto pääsi lehtien palstoille sekä muutaman bloggarin sivuille.
”Sieltä löytyi myös yhteistyökumppani lihan nettimyyntiin. Ylämaankarjaa kasvattavan Jusala Oy:n ylläpitämä pihvilihan verkkokauppa myy myös meidän tuotteita.”
Valikoimissa on nykyään muun muassa kahta eri grillimakkaraa, jauhelihaa, ulko- ja sisäfilettä, suikalelihaa, rimpsuluita ja grillikylkeä. Palvimestari Alastarosta palvaa tilan lihasta ylikypsää kinkkua. Juhannukseksi tuotettiin koe-erä leppäsavustettua kinkkua perniöläisellä savustamolla.
Hornan tilan isäntä sanoo olevansa ylpeä tuottamastaan vapaan possun lihasta, mutta tuputtamaan hän sitä ei kenellekään lähde.
”Jos joku kysyy lihaa, olen jo seuraavana päivänä ovella. Myyntiä edistääkseni olen myös antanut lihaa myyntiin siten, että sen on voinut maksaa kun tuote on käynyt kaupaksi.”
Yhteistyötä on tehty myös pirkanmaalaisen Iloisen pojan -kauppa-auton kanssa. Pääasiassa liha liikkuu pakastettuna, tuoreen lihan myynti on hankalampaa, vaikka kylmäjärjestelmät löytyvätkin.
Hornan tilan kuorma-auto on tuttu näky Reko-renkaissa.
Sama rehu kaikille sioille
Tilan 22 hehtaarin peltoalat ovat nykyään nurmella. Tomilla on viljelysopimus naapuruston viljelijän kanssa, jolta saadaan rehuviljat.
”Olen sikafarmarina tehnyt ainakin kaksi miljoonaa kiloa rehua. Sitä kului ennen viikossa 40–50 tonnia. Nyt sama määrä riittää koko vuoden.”
Liha ei ole luomussa; se on ulkona kasvatettua sikaa, jota ei ruokita kalajauholla eikä geenimuunnellulla rehulla. Tällä hetkellä kaikki eläimet pikkuporsaista emakoihin ja isompiin sikoihin saavat kaikki samaa rehua, jossa on ohraa, vehnää ja tiivistettä.
”Voi olla että pienet vielä tarvitsevat lisätiivisteitä, mutta haluan kokeilla, onnistuisiko samalla rehulla kaikkien ruokkiminen. Tilalla syntyneet porsaat näyttävät ihan näteiltä, kun ajattelee, miten paljon ennen kikkailin rehujen kanssa.”
Viime kesänä aloitettu vapaiden sikojen kasvatus on monilta osin vielä kokeilua. Porsaita on haettu kasvatettavaksi pienissä erissä. Kesäkuussa annettiin kahden emakon porsia vapaana parinkymmenen neliön karsinassa.
”Emakot synnyttivät sulassa sovussa. Ne antoivat toisilleen rauhan ja porsivat eri nurkissa. Yhtään porsasta ei maattu kuoliaaksi. Haluaisin ottaa emakkoja enemmänkin ja antaa niiden porsia laitumella.”
Kymmenesosa vanhasta sikalasta on vapaana kasvavien sikojen käytössä. Jos byrokratia olisi helpompaa, Tomi Horna rakentaisi teurastamon ja leikkaamon samoihin tiloihin.
Vakuumiin pakatut lihat myydään pääasiassa pakasteena.
Joulusesonkia tehdään jo
Tavoitteena on saada nyt kesään painottuvasta tuotannosta ympärivuotista. Viime vuonna viimeiset siat menivät teuraaksi lokakuussa ja uudet porsaat tulivat helmikuussa. Tuotantotiloja joudutaan kuitenkin lämmittämään talven ajan, jotta vesiputket eivät jäätyisi – miksei niissä siis olisi myös sikoja.
Varautuminen joulusesonkiin alkoi jo ennen juhannusta, jolloin ryhdyttiin valmistamaan kinkkuja. Tavoitteena on saada aikaiseksi viimevuotista tasakokoisempaa tuotetta. Silloin rullakinkun koko vaihteli 2,5–6 kilon välillä. Potkalliset puolestaan olivat 6–1-kiloisia.
”On vaikea tietää, mitä asiakkaat lopulta haluavat. Viime vuonna ajattelimme, että rullaa menisi enemmän, ja sitä ihmiset tilasivatkin. Lopulta kuitenkin potkallista kinkkua ostettiin eniten.”
Viime jouluna Hornan tilan vapaan possun kinkut eivät riittäneet. Kaikki kinkut menivät käsistä, ja kaupaksi olisi mennyt paljon enemmän.
Tilalla on kasvatettu kaksisataa sikaa ensimmäisen vuoden aikana. Tomi Horna arvelee pystyvänsä nostamaan tuotannon hyvinkin lähes pariintuhanteen vuodessa. Suurimman tulpan eläinmäärän kasvattamiseen muodostaa myynti. Reko-renkaiden lisäksi tarvittaisiin silloin muitakin kanavia.
”Myynti on kaikkein haastavin tehtävä. Ruhon parhaat palat; kaslerit, sisäfileet ja ribbsit menevät ensin kaupaksi. Sen jälkeen jäljellä on vähän myyntiartikkeleita Rekoa ajatellen.”
VIRPI ADAMSSON, teksti ja kuvat
