”Maatalousyrittäminen vaatii vahvaa osaamista todella monesta asiasta. Vastapainona on lukuisia hienoja hetkiä, kun navettaan syntyy uusi terve vasikka, tai kun rehupaalit pullistelevat laadukasta säilörehua”, Crista Hällfors sanoo.
Lapinjärveläinen Crista Hällfors on viisi vuotta ollut maitotilayrittäjänä.
”Yrittämisen isoin haaste on minusta siinä, että saa kokonaisuuden toimimaan. 80 vuotta sitten tilalla oli monta työntekijää, nyt on yksi yrittäjä, jonka pitää osata vähän kaikkea: siementää, kätilöidä, rakentaa, hoitaa metsätyöt, eläimet, peltotyöt, konehuolto ja toimia talouden asiantuntijana. Haaste on pitää itsensä mukana siinä kaikessa.”
Entä parhaat hetket?
”Aina kun syntyy terve hieno vasikka, tai kun on hyvä nurmivuosi”, Hällfors vastaa epäröimättä.
Myös se, etteivät vuodet ole veljeksiä, eikä tule kahta samanlaista päivää, on hänestä rikkaus. Maitoyrittäjä elää vaihtelevia päiviä eläinten kanssa.
Hällforsin tila Storgårds on sukutila, hän edustaa 11. sukupolvea. Edellinen yrittäjä, hänen äitinsä, siirtyi sukupolvenvaihdoksen myötä tilan palkalliseksi työntekijäksi.
Tämä kevät tilalla on eletty uuden navetan aikaa. Edellinen navetta valmistui vuonna 1999. Siihen asennettiin lypsyrobotti vuonna 2008.
Joulukuun kolmantena päivänä karja saatiin uuteen kahden lypsyrobotin navettaan. Samalla nuorkarja saatiin vanhaan pihattoon, pois vielä vanhemmasta parsinavetasta, joka teetti valtavasti työtä.
Uudessa navetassa oli huhtikuun lopulla noin 90 lypsävää. Paikkoja on 140:lle. Hällfors ei ole ostanut ainuttaan lehmää, vaan uudistus kasvatettiin omasta karjasta. Siksi nyt on paljon tiineitä hiehoja. Täynnä navetan pitäisi olla vuoden loppuun mennessä.
Eläinten hyvinvointi on myös Storgårdsissa ollut uuden navetan lähtökohta. Karjassa on ayrshireja, holsteineja, jersey-lehmiä ja kotimaisia maatiaisrodun edustajia.
Urakointi on uusi juttu
Lypsykarjan lisäksi tilalla on 25 uuhta ja noin 30 kanaa.
”Uuhet karitsoivat pääsiäisviikolla, nyt on 45 karitsaa, jotka juoksevat ympäri vanhaa navettaa. Sopivasti pääsiäisenä kuoriutui myös kaksi kananpoikaa”, Hällfors hymyilee.
Peltoa on viljelyssä 140 hehtaaria. Yhden lypsyrobotin aikana puolet oli nurmella ja toinen puoli viljalla. Nyt nurmea kasvaa lähes sadalla hehtaarilla, mukana apila- ja mailasnurmea. Loppu kasvaa ohraa ja kauraa, mukana myös tuoreena paalattavaa herne-viljaseosta.
”Karjakoon kasvamisen myötä joudun ostamaan viljaa. Tässä on viiden kilometrin päässä osuuskunnan kuivuri, sieltä saan viljaa läheltä eikä tarvitse maksaa isoja rahteja.”
Hällfors on tähän mennessä hoitanut kaikki peltotyöt itse. Nyt lietteen määrä kasvaa niin isoksi, että levitys tullaan ulkoistamaan urakoitsijalle.
”Kyselin jo rakennusaikana urakoitsijoilta millainen lietealtaan pitäisi olla, jotta se olisi urakoitsijan kannalta helppotöinen. Samalla selvitin alustavasti urakoinnin mahdollisuutta.”
Urakoinnin käyttäminen on uusi asia. Aiemmin yrittäjä on ajatellut, että kun koneita on pihassa, homma hoidetaan itse ja saadaan työ tehtyä juuri oikeaan aikaan.
Äitinsä lisäksi Hällforsilla on kaksi työntekijää. He ovat tulleet ensin tilalle maatalousharjoitteluun ja sen myötä jääneet töihin.
Metsätyöt runsaan 300 hehtaarin metsässä on ulkoistettu taimien istuttamista ja pieniä raivaustöitä lukuun ottamatta.
”Maatilan töitä olen tehnyt niin kauan kuin muistan. Äiti on paras työntekijäni, vaikka kommunikaatio meidän välillä on joskus pelkkää huutoa. Lehmien kanssa hänkin on työskennellyt koko elämänsä ajan, joten osaahan hän ne yhtä hyvin, ellei paremmin kuin minä. Tämä on ollut myös hänen unelmatyönsä.”
Realismia investointeihin
Uuden navetan rakentaminen tiesi isoa velkaa. Miten paljon se tuo paineita?
”Onhan se iso summa, mutta kyllä sen pystyy sulkemaan pois mielestä. Jos tietää, mitä elämässään haluaa, ei pelota niin paljoa”, Hällfors pohtii.
On motivoivaa, kun tietää, että tätä haluan tehdä. Toki ajatus isosta lainanlyhennyksestäkin voi jonakin aamuna tuoda lisämotivaatiota.
Paljon on kiinni omasta asenteesta ja realismista. Hällfors toteaa, että jo ensimmäisen lypsyrobotin hankkimisen aikaan sitä markkinoitiin sillä, että navetasta voi vähentää yhden työntekijän. On kuitenkin realismia, että robottikin voi mennä rikki, ja yleensä se tapahtuu kahdelta yöllä. Jos on ihminen, kenelle sopii robotin yölliset soittelut, valitsee robotin. Jos ei halua herätä siihen, valitsee aseman. Pitää tietää, mitä on tekemässä.
”On minulle nyt kommentoitu, että sinun oli varmaan pakko rakentaa kahden robotin navetta. Ei ollut. Melkein yhdellä lapinlehmälläkin voisi pärjätä, jos osaa markkinoida sen maidon kalliilla. Minä nimenomaan halusin enemmän lehmiä, halusin parantaa eläinten hyvinvointia ja pitää huolta omasta jaksamisestani. Nyt jokainen nauta on pihatossa, missä ne voivat liikkua vapaasti.”
Uuden navetan myötä visio laiduntavista lehmistä toteutuu. Uudesta navetasta pääsee jaloittelemaan neljän hehtaarin laitumelle. Vanhan navetan pihapiiriin tarha ei olisi mahtunut.
Crista Hällfors on toiminut maitotilayrittäjänä viiden vuoden ajan.
Vahvat verkostot
Vaikka navetan rakentaminen oli ulkoistettu, Crista Hällfors oli aktiivisesti siinä mukana. Yrittäjän on tärkeä kertoa omista näkemyksistään ja siitä, mitä itse haluaa. Sitä ei suunnittelija voi tietää.
”Arkkitehti voi suunnitella ryhmäpoikimakarsinan. Hän ei voi tietää, että meillä toimii paremmin yksilöpoikimakarsina. Tai, jos haluan muuttaa jonkun reunan mitan 50 sentistä 30 senttiin, pitää tarkistaa, että se muistettiin muuttaa myös piirustuksiin.”
Kuten moni muukin rakentaja, Hällfors hyödynsi verkostojaan ja kyseli muilta näkemyksiä ja kokemuksia. Langat hän kuitenkin piti omissa käsissään.
Hän kertoo olevansa tosi ylpeä lehmistään, niin nopeasti ne sopeutuivat uuteen navettaan.
”Ne ovat robottinavetan lehmiä. Ensimmäisenä päivänä uudessa navetassa kaikki huusivat, että missä nyt ollaan. Jokaisen joutui tietysti hakemaan lypsylle. Jo ensimmäisenä yönä osa kävi itse lypsyllä ja parin päivän päästä oli rauha maassa. Löytyi punainen tuttu laatikko, jossa käydä.”
Johtoajatuksena uuden navetan suunnittelussa on ollut eläinten hyvinvointi. Vapaa lehmäliikenne on ollut periaatteena aina. Lypsylle pitää päästä silloin kun sinne itse haluaa.
Myös hiehot oppivat poikimisen jälkeen nopeasti robotille ja käyvät siellä jopa viidesti päivässä, omasta halustaan.
Eurot ratkaisevat
Uuteen navettaan muuton myötä maitomäärä on ensimmäisten kuukausien aikana kasvanut lähes kolmanneksella, vaikka ruokintaa ei ole muutettu.
Kun navetan valmistuminen myöhästyi kahdella kuukaudella, vanha navetta oli jo erittäin täysi.
”Maitomäärä siellä ehti jo vähän laskea ahtauden takia, mutta täällä ne käyvät hyvin lypsyllä ja tuottavat hyvin.”
Maito tuotetaan nurmirehulla. Nykyisellä maidonhinnalla ei ole järkevää kasvattaa tuotosta laittamalla paljon rahaa väkirehuun, jotta saisi huipputuotoksen.
Se ratkaisee, mitä jää viivan alle.
”Jos maidonhinta nousee, silloin voi miettiä eri ratkaisuja nostaa tuotosta, esimerkiksi väkirehulla.”
Tuotantopanosten kalleus onkin yksi asia, joka nuorta yrittäjää harmittaa. Kaikki on hinnoiteltu tappiin: koneet, rehut, pellot. Silti tuotteista ei makseta riittävästi. Koronavirus lisäsi kotimaisen tuotannon arvostusta, mutta tuotteiden hintoja se ei nostanut.
”Markkinat eivät toimi niin kuin pitäisi. Se ärsyttää, mutta mitä itse voin tehdä sille? Yrittäminen on riskialtista.”
Koronaan viitaten Hällfors toteaa, että itsellä kuitenkin työt jatkuvat kuin ennenkin. Monella yrityksellä on kovat ajat nyt, emmekä vielä tiedä, kuinka pitkään. Ruoan tarve kuitenkin on ja tulee olemaan.
Maatilalla rehuauto käy kuten ennenkin, Fabalta ja Semexiltä tulee mitä tilaa ja tankkiauto hakee maidon kuten aina. Nurmi kasvaa. Maatilan työt eivät tähän lopu.
Kulkusillalta on helppo tarkkailla lehmien elämää. Kuva Saara Liespuu.
Mistä maito tulee?
Vaikka takana on iso investointi, yrittäjä ei voi pysähtyä paikoilleen. Koko ajan pitää seurata, missä mennään, mitä uutta tulee.
”Meillä on aina ollut sama linja: eläinten hyvinvointi on tärkeää. Emme ole luomussa, mutta jaloittelutarhan myötä se voisi olla yksi mahdollisuus”, Hällfors pohtii.
Vieraat ovat olleet aina tervetulleita tilalle ja toimintaa on esitelty avoimesti. Tutustumassa on käynyt muun muassa koululaisia, joille on kerrottu, mistä ruoka tulee. Pääsiäisen alla on vuosittain pidetty karitsapäivä. Tänä vuonna se jäi koronan takia väliin, samoin kuin navetan avoimet ovet. Ne on tarkoitus järjestää myöhemmin.
Töitä nuori yrittäjä paiskii muiden maitoyrittäjien tapaan paljon.
”Peltotyökiireiden takia en kesällä kauheasti lomapäiviä pidä. Jos olisi vene tai prätkä, sitä käyttäisi ainoastaan rankkasateessa, tai jos olisi valkoinen juhannus. Mutta olen kiitollinen lomituspalvelusta ja yritän kyllä pitää lomapäiviäni loppu- tai alkuvuodesta, koska on erittäin terveellistä olla poissa tilalta joskus.”
