
Sopimustuotanto tasaa tuloja
Ruokaketjun tehokkuus syntyy sopimustuotannosta. Jonas Lundberg tuottaa tilallaan perunaa, sipulia ja häränlihaa ahvenanmaalaisille elintarvikejalostajille.
Kategoriassa on laaja valikoima artikkeleita, jotka käsittelevät viljelyn perusasioita, erilaisia viljelymenetelmiä sekä peltojen peruskunnostusta ja maanparannusta. Artikkeleissa tarjotaan käytännönläheisiä vinkkejä, käytännön viljelykokemuksia ja tutkimustietoa maatilan ja peltoviljelyn tuottavuuden parantamiseksi sekä kestävien viljelykäytäntöjen omaksumiseksi.
Ruokaketjun tehokkuus syntyy sopimustuotannosta. Jonas Lundberg tuottaa tilallaan perunaa, sipulia ja häränlihaa ahvenanmaalaisille elintarvikejalostajille.
Verkatakkilan tilan yrittäjät tapasivat toisensa kauppatieteen opintojen parissa. Liiketaloudellinen ajattelu näkyy kasvinviljelytilan johtamisessa.
Mummokin sen aikoinaan tiesi, ettei suoraan kaivosta nostetulla vedellä saa kastella kasveja. Kaivovesi on vähähappista.
Pistäydyin syksyllä pitkästä aikaa Ahvenanmaalla. Ajankohta oli osuva, sillä Ahvenanmaa on ollut tänä vuonna paljon otsikoissa. Aiheena on ollut se, pitääkö Ahvenanmaa säilyttää edelleen demilitarisoituna vyöhykkeenä vai olisiko Venäjän pillastuttua jo aika luopua vuonna 1856 Krimin sodan jälkeisissä rauhanneuvotteluissa sovitusta erityisasemasta. Ahvenanmaalaiset ovat varsin yksituumaisia siitä, että nykyinen status on hyvä, kuten varmasti onkin. Oli
Suomen ylijäämäinen viljatase edellyttää viljan vientiä vuosittain. Polar Oats Oy oli ensimmäisiä vakavasti vientiin suuntautuneita viljelijäyhteisöjä.
Kuiva kesä pakotti Stefan Östmanin keksimään, miten kastella, että kasvit saavat tarvitsemansa veden. Kokemukset altakastelusta vakuuttivat heti ensimmäisenä kesänä. Nyt usealla peltolohkolla on pumppauslaitteisto, joka varmistaa vedensaannin koko kasvukauden ajan.
Typpilannoitteiden valmistukseen tarvittava ammoniakki on tuotava Suomeen ulkomailta, koska kotimaista tuotantoa ei ole.
Kanadassa luotiin 1970-luvulla rapsille ja rypsille oma tuotemerkki, Canola. Nyt Canola on haluttu vientituote ympäri maailman.
Ala-Elsilän isäntäpari Oili ja Samuli Junttila ovat laajentaneet Limingassa sijaitsevaa sukutilaa parissakymmenessä vuodessa siemenperunatilasta usean kasvin moniviljelytilaksi. Kasvun vaatima työmäärä ja paineet helpottuivat, kun tila yhtiöitettiin Valtari Oy:ksi vuonna 2019.
Alastarolainen Kimmo Polo panostaa täysillä kasvinviljelyyn. Ponnistelut ovat myös tuottaneet tulosta. Hän nappasi Ruismestari-tittelin vuonna 2019 huikealla rukiin 10 633 kilon keskisadolla. Tilan kokonaissatona vastaavaa määrää ei ole rekisteröity toistaiseksi millään muulla suomalaistilalla.
Elina Simola opiskeli luonnonvara-alaa, perusti Näre Cosmeticsin ja ryhtyi valmistamaan luonnonkosmetiikkaa.
Olen miettinyt viime aikoina paljon juuria. Juurtumista ja paikallaan oloa. Se on varmaan tämä ikä, kun maa alkaa kutsua. ”Mistä sie olet poissa”, kysytään Lapissa. Minusta se on upea tapa kysyä jollain tapaa arvostavasti sitä, mistä ihminen tulee tai on kotoisin. Samalla olettaen, että jossain on joku, ihminen, paikka tai yhteisö, jossa tätä kulkijaa kaivataan,
Lehdet + verkkosisällöt vain 119 €/vuosi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.