Valion keväällä maitotilayrittäjiensä käyttöön julkaisema vastuullisuusraportoinnin työkalu Esko kokoaa yhteen tiedot, jotka liittyvät sekä yrityksen että maatilojen ympäristö-, sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuuseen.
Vastuullisuuteen liittyväraportointi ei ole maatiloille pakollista, mutta esimerkiksi investointirahoitusta haettaessa sitä saatetaan jo kysyä.
– Maitotilojen jatkuvuuden turvaaminen on Valiolle tärkeää ja haluamme olla siinä tilojen tukena. Vastuullisuustyön raportoinnin helpottaminen on yksi tapa tukea investointeja, sanoo kehityspäällikkö Hanna Castro Valion alkutuotannosta.
Pääosin raporttiin koottava tieto on tiloilla valmiina ja osan näistä työkalu hakee suoraan eri järjestelmistä. Muita tietoja tila voi kirjata ohjelmaan haluamassaaan laajuudessa. Suppeimmillaan raportti on melko helppo ja nopea täyttää.
– Tiloilla tehdään paljon vastuullisuuteen liittyviä toimia ja niistä on tietoakin, mutta haasteena on ollut tiedon kokoaminen yhteen. Siihen tarpeeseen Esko on kehitetty.
Raporttia voitäydentää ja muokata aina halutessaan, ja pdf-muotoisen raportin voi jakaa haluamilleen tahoille.
Työkalu on kehitetty yhteistyössä Tulevaisuuden maatila- ja Marto-hankkeiden sekä yhteistyökumppanina toimineen Goforen kanssa. Kehitystyön pohjaksi haastateltiin maitotilayrittäjiä ja pankkien edustajia.
Raportti kuvaa enemmän talouden, hallinnon, johtamisen, kannattavuuden ja riskien hallinnan prosessia kuin tarkkoja lukuja. Ympäristövastuuseen liittyvät tiedot tulevat pitkälti Carbo Ympäristölaskurista ja eläinten hyvinvointitiedot Nasevasta.
– Vastaavia vastuullisuusraportoinnin työkaluja on aika vähän tarjolla. Tanskassa raportoinnista on tehty kaupallinen palvelu tiloille.
Tulevaisuuden maatila-hanke on tehnyt työkalusta oman, vapaasti käytettävän nettiversion ja Marto-hanke oppaan.
– Tämä työkalu on pelin avaus ja kehitystyö jatkuu muun muassa käyttäjäystävällisyyden osalta sekä vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa.
Esko-raportti voi olla myös visuaalinen esite tilan vastuullisuudesta, jota voi hyödyntää muutenkin kuin rahoitusneuvotteluissa pankin kanssa.
Vastaamalla laajemmin avoimiin kysymyksiin työkalua voi käyttää tilan kehityssuunnitelman laatimisessa. Tätä varten työkalussa on myös tekoälyavusteinen toiminto.
– Toistaiseksi Esko on vain valiolaisten yrittäjien käytössä, mutta sen käyttöä on mahdollista laajentaa Carbo Ympäristölaskurin tavoin.
Vapaasti käytettävä hankkeen tuottama vastuullisuusraportoinnin työkalu löytyy osoitteesta esgmaito.fi.
Energiakorjattu elinpäivätuotos eli KEP-luku kertoo maitotilan kaikkien toimintojen hallinnasta ja tuotanto-osaamisesta. Siihen panostamalla voidaan vähentää tuotannon päästöjä ja parantaa tilan kannattavuutta. Sari ja Marko Sorviston karjan KEP on Suomen parhaimpia.
Suomalaisten maitotilojen tuotosluvut ovat hyviä, mutta haasteena on työn ja pääoman heikko tuottavuus, Maitoyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Henna Mero sanoo.
Parhaiten talouden johtamisessa kokivat onnistuneensa ne sikayrittäjät, jotka hyödynsivät muita enemmän talousjohtamisen työkaluja, selviää yrittäjille tehdystä kyselystä.
Meillä on rakennettu jotakin lähes koko sen ajan, kun olemme tilallisina olleet. Ensin korjasimme tilan entisiä navettoja. Seuraavaksi rakensimme lähiruokatoimintojemme päärakennuksen, jonka ydin on teurastamo ja lihanjalostamo. Sitten teimme kolme suurta pihattorakennusta, ja nyt biokaasulaitoksen rakentaminen on loppusuoralla. Monenlaista haastetta, suunnitelmien muutosta ja rahoituspäätöksen odottelua on mahtunut matkaan, mutta valmista on aina syntynyt. Tilaajille Maatilan
Kun pellon kunto, ravinteet ja säilörehun laatu ovat hallinnassa, näkyy lopputulos korkeassa maitotuotoksessa. Maitotaipale Oy panostaa peltoviljelyyn.
Kotieläintuottajan arki on varsin vaativaa. Voisin kuvitella sen olevan erityisen vaativaa niillä, jotka määrätietoisesti pyrkivät ja pääsevät huipputuotoksiin. Suoritusta ei voi olla vertaamatta huippu-urheilijoihin, jotka kisasivat juuri päättyneissä viiden renkaan kisoissa. Hyvä esimerkki tästä on Peltolan tila, jossa navetan toimistohuoneen seinät on lähestulkoon tapetoitu lehmien ja tuotosseurannan kunniakirjoilla, ja EKM-keskituotos lähenee jo 16 000 kiloa.
Kiimantarkkailu on tahtotila, joka laitetaan on-asentoon karjanhoitajan jokaisen työvuoron alussa. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja millaisia vaiheita lehmän kiimakierrossa ja hormonitoiminnassa on?
Onnistunut lähiruokapäivä muutama vuosi sitten muutti janakkalalaisen luomutilan elämän tyystin. Kokemus välittömästä yhteydestä asiakkaisiin innosti siirtämään toimintaa suoramyynnin suuntaan Hämeen Härkä -brändin alla.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.