Kiimantarkkailu on tahtotila, joka laitetaan on-asentoon karjanhoitajan jokaisen työvuoron alussa. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja millaisia vaiheita lehmän kiimakierrossa ja hormonitoiminnassa on?
Laitumella eläimen kiima on helpointa havaita, vaikka eläinryhmästä voi olla vaikeaa erottaa, kuka on kiimassa. Kiimassa olevien eläinten ympärille voi muodostua aktiivisten ryhmä, jossa hypitään ja nuollaan toisiaan. Kuva: Liisa Murto
Hoitajan on tiedettävä, mitä eläimiä kiimojen osalta tarkkaillaan. Tilalla olisi hyvä olla sovitut kirjaamis- ja ohjeistamismenetelmät, että tarvittavat tiedot ovat kaikkien saatavilla.
Eläinten tarkkailu ja havainnointi auttavat karjan kokonaisuuden hahmottamisessa ja tekevät työstä mielenkiintoista. Hyvällä tarkkailulla tehdään yhdessä karjanpidon tulevaisuutta.
Tiinehtymisen viivästyessä matalan maitotuotoksen tai ummessaolon aika pitenee ja eläin alkaa herkästi lihoa. Se altistaa monille aineenvaihduntasairauksille ja maksan rasvoittumiselle, mikä ilmenee hankalina ja hintavina ongelmina poikimisen jälkeen.
Poikimavälin piteneminen aiheuttaa taloudellisia tappioita ja lehmän elinikäistuotos pienenee. Karjan uudistamiskustannus kasvaa, jos utareeltaan terve lehmä joudutaan poistamaan tiinehtymättömyyden takia.
Nykyisin eläimiä tarkkaillaan automaattisesti monin eri tavoin. Siitä on suuri hyöty päivittäisissä työtehtävissä, kun aikaa ja tahtoa riittää raporttien antaman tiedon hyödyntämiseen ja tehokkaan tuotantokierron ylläpitoon. Kiireen keskellä kiimattomuus saattaa helposti jäädä huomaamatta.
Lomituksen alkaessa tarvitaan lisäksi tehtäväksi antaminen ja tehtäväksi ottaminen.
Kiimakierron hormonit
Naudalla on jatkuva kiimakierto, joka on monen eri hormonin yhteistoiminnan tulosta. Kiimojen väli on 18–24 vuorokautta.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Minna Norismaa haluaa tehdä kaiken niin hyvin kuin pystyy. Se on vienyt eteenpäin niin työssä kuin vapaa-ajalla. Hän työskentelee ProAgrialla ruokinnan, eläinten hyvinvoinnin ja automaattilypsyn valtakunnallisena huippuosaajana.
Energiakorjattu elinpäivätuotos eli KEP-luku kertoo maitotilan kaikkien toimintojen hallinnasta ja tuotanto-osaamisesta. Siihen panostamalla voidaan vähentää tuotannon päästöjä ja parantaa tilan kannattavuutta. Sari ja Marko Sorviston karjan KEP on Suomen parhaimpia.
Työterveyshuollon tilakäynnit eivät ole tarkastuksia vaan terveyden ja työssä jaksamisen palvelemista. Vain reilu neljäsosa maatalousyrittäjistä on liittynyt työterveyspalveluiden piiriin. Työterveyshoitaja Päivi Eskola kävi Lilli Karolan ja Samuli Pyhtiän tilalla Sysmässä.
Kaustisen tilan uusi lypsyrobottipihatto rakennettiin viidessä kuukaudessa valmiiksi viiden miehen voimin. Marraskuussa vuorossa oli koneiden ja laitteiden asennuksia ja käyttöönottoja, kertoo Päivi Kaustinen juttusarjan kolmannessa osassa.
Et voi huolehtia hyvin muista, ellet ole itse kunnossa ja työkykyinen. Valitettava totuus, jota vastaan voi ehkä pyristellä onnistuneesti hetken aikaa, mutta pidemmällä aikavälillä taistelun tulee häviämään. Kotieläintiloilla "muihin" kuuluvat myös tilan eläimet, joiden hyvinvointi ja tuotoskunto on maatalousyrittäjän vastuulla. Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja kehityshanke Secure Food selvittää suomalaisen maitoalan muutosjoustavuutta. Hankkeen joulu–tammikuussa tekemä kysely maidontuottajille
Kolme viikkoa ennen ja jälkeen poikimisen on aika, jolloin eläin tarvitsee erityisesti hoitajan aikaa ja huolenpitoa. Tutkimusten mukaan tämä on juuri se ajanjakso, jolloin olosuhteet ja hoito vaikuttavat eniten koko loppulypsykauden tuotokseen ja terveyteen.
Eläinten hyvinvointi on Essi Walleniukselle sydämen asia. Hän on ollut kehittämässä riippumatonta merkkiä, joka kertoo kuluttajalle tuotantoeläimen hyvinvoinnista. Kaikki eivät ole merkistä innostuneet.
"Kunhan tästä päästään tai tähän saadaan tukipaketti, niin selvitään." – Onko tämä tosiaan toimintaympäristö, jossa elämme ja kehitämme yrityksiämme eteenpäin? Siltä se on ainakin viimeiset vuodet kuulostanut. Joka kerta huudamme apuun jotain tahoa, syytämme tilanteestamme jotain toista tai vertaamme tilannettamme naapuriin, jolla joka kerta on jotain enemmän. Se ei ole vienyt meitä eteenpäin tähän päivään
Lehmänkellojen iloinen kilke toivottaa vieraan tervetulleeksi Markku Poikelispään tilalle Kurun Itä-Aureeseen. Kellokaulojen seasta löytyy myös itse isäntä, joka on juuri päästänyt karjansa päivittäiselle ulkoiluhetkelleen.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.