Siirry sisältöön

Kuutisen vuotta sitten vierailin Yli-­Olhavassa Pikkusuon lypsykarjatilalla jutunteossa. Muutamia vuosia aiemmin tilalla oli koettu dramaattisia hetkiä, kun tulipalo tuhosi navetan ja suurin osa sata­päisestä karjasta menehtyi. Perheenjäsenet päättivät yhdessä, että toimintaa jatketaan ja uusi navetta rakennetaan. Onneksi vakuutukset olivat ajan tasalla, ja paikalle nousi kuusirivinen kahden robotin verkkoseinäpihatto, jonka kustannus­arvio oli 1,7 miljoonaa euroa. Tilat tulivat 115 lypsy­lehmälle ja 30 nuorkarjalle.

Samaan aikaan sekä kunnostettiin että hankittiin lisää peltoa. Elämä ja yrittäjyys asettui jälleen uomiinsa.

Kaksisataavuotiasta Pikkusuon tilaa isännöi Ilkka Pakonen vuodesta 1985. Tilalla työskenteli myös perheen Valtteri-poika.

Mielenkiinnolla odotan uutta tapaamista ja sitä, mitä nyt kuuluu.

Kaksisataavuotias Pikkusuon tila on saanut uuden isäntä­väen, joka ei ole pelännyt ajan haasteita, vaan rohkeasti painanut eteenpäin.
Kaksisataavuotias Pikkusuon tila on saanut uuden isäntä­väen, joka ei ole pelännyt ajan haasteita, vaan on rohkeasti painanut eteenpäin.

Mitä kuuluu nyt, Ilkka Pakonen?

Uusia asioita on tullut elämään. Valtteri, joka on ollut tilan töissä nuoruudesta asti, oli kiinnostunut jatkamaan yrittäjänä. Hänen mielipidettään kuunneltiin, ja aloimme suunnitella sukupolvenvaihdosta.

Valtterilla oli halu edetä nopeasti ja 26.8.2021 Pikkusuon tila sai uuden isännän, kun Valtteri yhdessä Tiina-vaimonsa kanssa otti siitä vastuun. Kyseessä ei ollut perinnönjako vaan tilakauppa.

Tuotanto on hoidettu tilalla hyvin. Olen siihen tyytyväinen. Olemme vaihtaneet taloja niin, että Valtterin perhe asuu nyt tilalla.

Vappuna avasin Olhavan Paussi kahvila-ravintolan, ja se on tällä hetkellä minulle tärkeä projekti. Jatkan yritysmaailmassa Vaaralainen Oy:ssä hallituksen puheenjohtajana. Se on kuljetusalan yritys ja pitää sisällään myös kahvila-ravinto­latoimintamme.

Ilkka Pakonen avasi kahvila-ravintola Paussin vappuna.
Ilkka Pakonen avasi kahvila-ravintola Paussin vappuna.

Valtteri Pakonen, miten sukupolvenvaihdokseen päädyttiin?

Minulla oli halu ja kiinnostus isännän hommiin. Puolen vuoden opiskeluaikaa lukuun ottamatta olen ollut aina mukana tilan töissä, ja ne ovat minulle tuttuja. Ainoastaan navettahommia en ollut tehnyt, mutta vuonna 2019 kokeilin niitä jonkin aikaa ja totesin, että kyllä ne minulta luonnistuvat. Halusin nopealla aikataululla sukupolvenvaihdoksen. Isällä eläkeikään oli vielä matkaa, ja nyt hänellä on mahdollisuus panostaa täysin Vaaralainen Oy:n ja Olhavan Paussin toimintaan.