Hitaampaa broileria Suomeenkin?
Kuluttajia kiinnostaa yhä enemmän tuotantoeläinten hyvinvointi. Lihasiipikarjan hyvinvoinnin keskeisiä tekijöitä ovat parven tiheys ja eläinten mahdollisuudet liikkua.
Kananmunantuottajat Heikki ja Lauri Tapio kasvattavat jatkossa nuorikkonsa itse, koska he haluavat varmistaa, että muna pysyy hyvälaatuisena 80 viikkoa kestävän munituksen ajan. Oma kasvatus myös helpottaa tuotannon ajoittamista ja pienentää tautiriskejä.
Hihna tuo tasaisena virtana valkoisia kananmunia kanalasta keräämöön. Kananmunantuottaja Heikki Tapio pyyhkii niitä tarvittaessa kostealla liinalla ja poistaa joukosta isot ja huonokuntoiset munat.
– Isot munat saattavat mennä rikki lavaajassa ja tahria muita munia. Niistä myös maksetaan huonommin kuin pienemmistä, mutta ne ovat haluttuja tilamyymälässä, Heikki Tapio kertoo.
Hän tuottaa veljensä Lauri Tapion kanssa kananmunia Sastamalan Keikyässä. Heillä on kantatilalla kaksi munituskanalaa, joihin mahtuu yhteensä 70 000 kanaa. Joulun alla toinen halleista oli tyhjillään kanojen vaihdon vuoksi ja toisessa hallissa oli kanoja parhaassa iässä.
– Kana tekee 40-viikkoisena parasta munaa. A-luokan munien osuus on nyt korkea, lähes sata prosenttia, ja poremunia tulee todella vähän, Lauri Tapio sanoo.
Kaupassa myytävät A-luokan munat ovat tuoreita, ehjiä ja puhtaita. B-luokan munat ovat epämuodostuneita ja säröisiä, mutta soveltuvat silti esimerkiksi teollisuuden käyttöön.
Veljesten työpäivä alkaa aamulla kello viiden ja kuuden välissä kananmunien keruulla. Se kestää yhteentoista ja sen jälkeen he kiertävät hallit. Iltapäivällä on vuorossa toinen kierros.
– Halleissa käydessämme tarkastamme niiden yleiskunnon ja varmistamme, että kanoilla on ruokaa ja vettä. Halleissa on käytävä joka päivä, ettei lattiamuninta lisäänny, Lauri sanoo.
Veljesten kanat munivat pääsääntöisesti pesiin. Vain noin prosentti munista löytyy lattialta. Tapiot koittavat pitää lattiamuninnan osuuden mahdollisimman pienenä, sillä munien kerääminen lattialta on työlästä.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä Eläin-sisällöillä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?
