Typpilannoitteiden valmistukseen tarvittava ammoniakki on tuotava Suomeen ulkomailta, koska kotimaista tuotantoa ei ole.
Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa 2022 Suomen ”ammoniakkistrategia” perustui itänaapurista tuotuun materiaaliin. Kotimaisella tuotannolla ei ollut kannattavuusvertailussa pärjäämisen mahdollisuuksia, eikä valtiovaltakaan nähnyt suomalaisen ammoniakintuotannon subventointia tarpeelliseksi.
– Venäläisen ammoniakin voi sanoa olleen epärealistisen halpaa ennen sotaa, ja kuljetukset rautateitse suoraan tehtaille olivat logistisesti näppärä ratkaisu. Tuontiin liittyi monia liiketaloudellisia etuja, mutta riskit realisoituivat, Luonnonvarakeskuksen tutkija Petri Kapuinen tiivistää.
Venäjällä oli niin merkittävä osuus koko maailman ammoniakkimarkkinoista, että siihen kohdistettujen talouspakotteiden seurauksena globaalit toimitusketjut menivät uusiksi. Sodan puhjettua monet lannoitevalmistajat alkoivat etsiä itselleen uusia ammoniakin toimittajia eri puolilta maailmaa.
– Globaalina toimijana Yara onnistui löytämään suurilta osin korvaavia ammoniakintoimittajia, kertoo Yara Suomen toimitusjohtaja Teija Kankaanpää, joka toimii myös yhtiön Uudenkaupungin tehtaiden tehtaanjohtajana.
– Tällä hetkellä meille tulee ammoniakkia Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja myös Venäjältä ei-sanktioiduilta toimittajilta. Haasteena ei ollut pelkästään uusien toimittajien löytäminen, vaan myös Suomen sisäinen logistiikka erityisesti Siilinjärven toimipaikan osalta.
Globaalista ammoniakkipulasta ei Kapuisen mukaan voi puhua; tuotanto ylittää kulutuksen. Hän uskoo, että venäläiselle ammoniakillekin on ilmaantunut uusia ostajia.
Typpilannoitteiden tuotanto teollisessa mittakaavassa ei onnistu ilman ammoniakkia. Siitä valmistetaan sekä lannoitetypen ammonium- että nitraattiosa. Typpi taas on ratkaiseva ravinne elintarviketuotannon kannalta vuositasolla, tutkija Kapuinen tähdentää.
– Muiden ravinteiden kanssa voidaan pelata pidemmän ajan puitteissa, niitä pellossa yleensä kuitenkin on. Typpilannoite on niin strateginen asia, että sen saannin pitäisi olla turvattu kaikissa olosuhteissa.
Volyymien valossa ei väkilannoitteilla tyydytettävää kasvien typentarvetta pystytä muulla tavoin kompensoimaan. Toiseksi tärkein typen lähde on lanta, mutta muut näyttävät isossa kuvassa marginaalisilta.
– Palkokasvien viljelyn lisääminen ei ole ratkaisu, koska tuotteille täytyy olla markkinat, eikä viljelykiertojaan voi määrättömästi muuttaa.
Jotain on saavutettavissa typen kierrätyksellä ja tarkemmalla kohdentamisella sinne, missä ravinteelle saadaan paras tuotantovaste. Lannan käyttöä pystytään tehostamaan levitysmenetelmiä hiomalla ja levitysajankohtien optimoinnilla. Ammoniakin korvaajiksi niistä ei kuitenkaan ole.
Olisiko siis aika ulottaa huoltovarmuusajattelu myös ammoniakkiin ja edelleen typpilannoitteisiin?
– Suomessa ei ole mitään tarvetta lisätä lannoitteiden valmistuskapasiteettia, koska niitä viedään myös ulkomaille. Kriittinen tekijä on ammoniakki, jonka tuotantoa meillä ei ole. Kotimainen typpilannoitteiden tuotanto on kokonaan riippuvainen ammoniakista, jonka saanti on tällä hetkellä tuonnin varassa, ja tulee olemaan vielä vuosia, vaikka huoltovarmuutta lisääviä päätöksiä tehtäisiinkin, Luken Kapuinen vastaa.
Ammoniakki on typen ja vedyn yhdiste, jonka teollinen valmistus on perustunut fossiilisen maakaasun käyttöön; siitä on saatu valmistusprosessissa tarvittava vety. Yaralla nähdään, että jatkossa ammoniakin tuotantoa ohjaa vahvasti ilmastopolitiikka.
– Ammoniakintuotannon tulevaisuus ei ole enää harmaassa ammoniakissa, vaan sinisessä ja vihreässä ammoniakissa, jotta voidaan päästä ilmastotavoitteisiin. Vihreän ammoniakin osalta teknologiaa täytyy vielä kehittää, ennen kuin ison mittakaavan ratkaisut ovat mahdollisia. Tämä vaatii aikaa ja valtavia investointeja, toimitusjohtaja Kankaanpää katsoo.
Tutkija Kapuinen arvioi, että siirtymä fossiilisesta uusiutuvaan ammoniakin tuotantoon vie pikemmin vuosikymmeniä kuin vuosia, vaikka putkikaasun tulo Venäjältä katkesikin dramaattisesti.
– Vedyn aikaansaamiseksi on vaihtoehtoisia keinoja, mutta niiden käyttöönotto ei tapahdu hetkessä. Maakaasuun perustuvan tuotannon kapasiteetti on massiivinen. En usko myöskään siihen, että kotimaista ammoniakkiteollisuutta ruvettaisiin rakentamaan vesiteitse tuotavan nesteytetyn maakaasun varaan.
Uusiutuvalla energialla tuotettu vety on Yaran Kankaanpään mukaan yksi kotimaisen ammoniakinvalmistuksen perusedellytyksistä.
– Ammoniakintuotannon perustaminen Suomeen vaatii sen, että on paljon vihreää vetyä tarjolla, ison mittakaavan teknologiaa valmiina sekä investointihalukkuutta.
Luken Kapuisen mielestä ammoniakkihuollon turvaamisessa ei tarvitse tavoitella täyttä omavaraisuutta, koska se saattaa käydä turhan kalliiksi.
– Varastointikin on vaihtoehto, ja EU:n alueella myös tuotantoa on melkoisesti. Luottaisimmeko siihen, että liittolaisilta riittäisi ammoniakkia meillekin?
Suomen maataloutta pitää monipuolistaa ja saada ravinteet ja raaka-aineet kiertämään nykyistä tehokkaammin, sanoo yksikönjohtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Hän katsoo, että politiikkamuutos ja uudet kannustimet vauhdittaisivat tätä kehitystä.
Korianteri on viljelykierrollisesti ja tuotto-odotustensa vuoksi kiinnostava erikoiskasvivaihtoehto. Korianterille on maailmanlaajuiset markkinat, ja siitä voi Suomessa tulla jopa samankaltainen menestystuote kuin kuminasta. Viljelyala on nyt noin 700 hehtaaria, mutta se voi helposti kolminkertaistua lähivuosina.
Vilja- ja öljykasvimarkkinoilla on ollut kovaa hintarallia viime vuosina. Kuluva vuosi näyttäisi hintojen osalta varsin vakaalta.
Vanhoja pyöränjälkiä ei kannata kuluttaa, vaan kulkea kehityksen polulla. Vain siten voi parantaa viljelyn kannattavuutta ja satotasoja. Matias Rönnqvist on löytänyt omaehtoisten kokeilujen kautta omille pelloille parhaat viljelymenetelmät. Hän testaa tilallaan Vaasassa tavallisesta poikkeavaa lannoitusta kuminalle ja korianterin syyskylvöä.
Simulan tila Oy on viime vuodet kasvanut vauhdilla kahden isäntäperheen voimin. Kaksi päätuotantosuuntaa, kananmunantuotanto ja perunanviljely, ovat tilan tukipilareita. Suuren tilan pyörittämisessä suunnitelmallisuus ja toimiva työnjohto ovat avainasemassa.
Maatalouden tukijärjestelmään kuuluva sosiaalinen ehdollisuus kannustaa kiinnittämään huomiota maatilan työntekijöiden hyvinvointiin ja työturvallisuuteen. Samalla se tukee maatalousyrittäjän omaa hyvinvointia ja työturvallisuutta.
Vanhojen opiskelukavereiden tapaamisissa riittää edelleen puhetta, naurua ja päivittelyä siitä, millaista kohtelua kukin sai osakseen harjoittelutilalla. Useilla tiloilla harjureiden kohtelu oli erittäin hyvää, mutta joillakin suorastaan ala-arvoista. Asialla on näköjään merkitystä, kun se nousee esille hupaisiksikin muuttuneina tarinoina vielä vuosikymmenten kuluttua. Harjoittelutila on monelle maatalousalalle pyrkivälle nuorelle ensimmäinen "oikea" työpaikka, jossa opitaan työelämässä tarvittavia taitoja.
Yhä useammassa maatalousyrityksessä työskentelee palkattua työvoimaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan 7 800 maatilalla työskenteli yhteensä 34 000 työntekijää vuonna 2023. Mitä työntekijän palkkaaminen vaatii maatalousyrittäjältä? Miten työntekijöitä johdetaan?
Yhä enemmän tietoverkoista riippuvat maatalouden järjestelmät altistuvat jatkuvasti kyberrikollisten hyökkäysyrityksille. Tekniikan mukanaan tuomat kyberriskit pienenevät verrattain yksinkertaisilla teoilla.
Säästöpuuryhmien poltolla saadaan metsiin paloympäristöjä niitä tarvitseville lajeille. Pienikin kulotus on iso kädenojennus monimuotoisuudelle, sillä savun innoittamana alueelle hakeutuu harvinaiseksi käyneitä paloriippuvaisia lajeja pitkienkin matkojen takaa.
