Maatalousyhtymä Kuortin navetassa lehmien kestävyyttä pidetään arvossa myös lukujen valossa. Laidunnus nähdään oleelliseksi osaksi kestävyyden parantamista. Se paikkaa navettaolojen puutteita.
Kuortin maatalousyhtymän kahden lypsyrobotin navetassa Ikaalisissa maitoa tuottavat pääasiassa Kari-Pekka Kuortti ja hänen äitinsä Terhi Lahtinen-Kuortti. Tiiviisti mukana töissä ovat myös hänen eläkkeellä oleva isänsä Raimo Kuortti ja puolisonsa Emmi Uusitalo.
Vuonna 2001 rakennetussa navetassa oli ensin lypsyasema. Ensimmäinen robotti tuli neljä vuotta myöhemmin. Kun sille lehmiä oli liikaa, laitettiin toinen robotti kolme vuotta sitten. Nyt lehmiä on 110.
”Kun käytössä on kaksi vanhaa robottia, lehmämäärä ei voi suurempi ollakaan. Teho ei riitä”, Terhi Lahtinen-Kuortti sanoo.
Valtaosa karjasta on holsteineja. Joukossa on kymmenkunta ayrshireä ja kymmenkunta suomenkarjan edustajaa.
Karjan keskituotos viime vuonna oli yli 11 000 kiloa. Holsteinit tuottavat muutaman kilon vaille 12 000, ayrshiret hiukan vaille 9 000 kiloa ja suomenkarja 7 700 kiloa.
”Meillä käydään keskustelua roduista. Haluan pitää suomenkarjaa rodun säilyttämisen takia mukana, vaikka tuotosero on noin selkeä. Jos haluaisi ottaa lehmistä kaiken irti, ei muita rotuja pidettäisi”, Lahtinen-Kuortti toteaa.
Vaikka suomenkarja tuottaa vähemmän, alkuperäiskarjatuki 500 euroa eläintä kohti parantaa kannattavuutta.
Hyvän vuosituotoksen ohella eläinten elinikäistuotokset ovat kovia. Satatonnareita on vuosien varrella ollut 19, tällä hetkellä lypsyssä viisi kappaletta. Nyt karjassa on Peroxid, joka on poikinut yhdeksän kertaa ja tuottanut yli 190 000 kiloa. Viimeisestä poikimisesta on pari vuotta eikä sitä ole saatu tiineeksi, mutta tilalla halutaan katsoa, jaksaako se lypsää 200 000 kilon elinikäistuotokseen asti. Sen suvussa on ollut peräkkäin kolme satatonnaria.
Joulukuun alussa lehmien elinikäistuotos oli 40 600 maitokiloa. Karjassa on 33 lehmää, joiden elinikäistuotos on yli 50 000 kiloa.
Kestävyys näkyy muissakin tunnusluvuissa. Keskipoikimakerta on vuosikaudet ollut luokkaa 3,5, kun koko maassa keskiarvo on 2,98.
Poikimaväli mietitään lehmän mukaan. Terhi Lahtinen-Kuortti toteaa, että kokonaisuutena se saisi olla lyhyempi kuin nykyinen 430 päivää, mutta vuoden väli ei ole kaikilla yksilöillä tavoitteena.
”Seassa on paljon pitkämaitoisia, jotka eivät saa poikia kuin puolentoista vuoden välein. Sitten on niitä, joiden pitäisi poikia vuoden välein. Umpeen on järjetöntä lehmää laittaa 40–50 kilosta, tuotoksen olisi suotavaa olla alle 30 kiloa.”
Ensikoiden pitkämaitoisuutta ei etukäteen tiedä. Kokemusta on ensikoita, joille toinen poikiminen tulee 14 kuukauden kuluttua, mutta umpeenlaiton aikaan maitoa tulee vielä 40 kiloa.
Terhi Lahtinen-Kuortti ei pidä nykyistä navettaa lehmille kovin hyvänä. Rakennusaikainen mitoitus on nykylehmille pieni, käytävät ovat kapeita ja parret pieniä.
”Ulkoilu pelastaa paljon. Kun lehmät käyvät laitumella, niiden lihakset ovat vahvempia ja koordinaatiokyky parempi.”
Ulko-ovella on älyportti, joka päästää pihalle vain lypsyluvattomat. Nopeasti eläimet tottuvat siihen: jos portti ei aukea, ne kävelevät lypsylle.
Tarjolla on 5,5 hehtaaria kolmeen osaan jaettua laidunta. Tärkeimpänä asiana tilalla pidetään liikuntaa. Toki laitumella suutkin käyvät, kun ruohoa on. Talven pakkaskeleillä laitumelle viedään joskus ajankuluksi heinäpaali, mutta ruokinta hoidetaan sisällä. Vesikärry on laitumella kesäaikaan.
”Oikein märillä keleillä ovi laitetaan kiinni eikä ulos mennä. Lehmät ovat niin tottuneet ulkoiluun, että ovat aluksi ihmeissään, kun eivät pääse ulos”, Lahtinen-Kuortti kertoo.
Myös kovilla pakkasille ovi pitää sulkea, etteivät navetan vesiputket jäätyisi. Kylmällä myös lantakäytävä voi jäätyä oven kohdalta, ja eläimet liukastelevat siinä.
Terhi Lahtinen-Kuortti pitää laidunnuksessa tärkeimpänä lehmien valinnanvapautta. Ulos saa mennä tai olla menemättä, miltä tuntuu. Perinteisessä parsinavetassa yleensä ollaan lypsyväli laitumella, halusi tai ei.
”Helteellä eivät lehmät mene ulos kuin yöllä. Jos laitumella on varjopaikkoja, eläimet kerääntyvät sinne ja suttaavat itsensä.”
Muutenkin on alaa oltava runsaasti ja lohkoja vaihdettava, koska muuten eläimet likaavat itsensä. Nämä ovat niitä laidunnuksen hankaluuksia ja huonoja puolia.
Viime vuosi oli laiduntamiselle vaikea. Märällä laitumet muuttuivat velliksi.
Umpilehmät ovat laitumella läpi kesän, hyvinä kesinä huhtikuulta lokakuulle. Myös hiehot ovat ulkona, samoin vasikoita ulkoilutetaan. Keski-Euroopassa hiehojen ulkoilu on lähes sääntö. Sieltä tulleet vieraat ihmettelivät, mikseivät hiehot Suomessa ole ulkona joka paikassa.
Parina ensimmäisenä robottilypsyvuonna ulko-ovella ei ollut älyporttia. Joitain lehmiä piti hakea lypsylle kyllästymiseen asti. Toisaalta silloin eläimet eivät muutenkaan olleet täysin tottuneet robottiin.
Ulkoilusta huolimatta lypsylläkäyntejä tulee 3,0–3,3 päivässä.
”Meillä lypsettiin jo parsinavetassa ja pihatossa ennen robottia kymmenkunta vuotta kolmesti päivässä”, Lahtinen-Kuortti kertoo.
Kun navetassa oli vain yksi robotti, lypsylläkäynnit vähenivät noin 2,7:ään. Toinen robotti kasvatti käyntimäärää.
Sisäruokinta houkuttelee lehmät ulkoa ja lypsyväli pysyy hyvänä.
Nykyisen navetan olot eivät yrittäjistä ole lehmille optimaaliset. Uuden navetan suunnitelmat ovatkin jo pitkällä.
Lehmänkellon kalkatus oli ennen pätevä tapa paikallistaa eläimet. Vanhantalon charolaiskarjan kellokkailla Rautalammilla on nyt pannoissaan GPS-paikantimet, jotka kertovat laumojen sijainnin lisäksi laidunlohkojen syönti- ja lepoajat.
Laidunnus muuttaa muotoaan karjakoon kasvaessa. Kokoaikalaidunnus on usein hankala tai jopa mahdoton toteuttaa, mutta ulkoilu pellolla on lehmälle terapiaa, vaikka pötsi ei täyttyisikään.
Lähteenmäen tilan lehmistä jo valtaosa on maitoroturisteytyksiä. Kolmiroturisteytyksellä on saatu parannettua karjan elinvoimaisuutta, terveyttä ja kestävyyttä.
Lihasonnien laiduntaminen on taloudellisesti järkevää varsinkin perinnebiotoopilla. Koko kasvatusajan päiväkasvut ja teurastulokset olivat lähes samat laiduntaneilla ja seosrehuruokituilla, mutta ero näkyi rasvaluokissa.
