Helposti täsmälannoituksen alkuun
Täsmälannoituksella voi säästää kymmeniä prosentteja lannoitekuluissa – ja samalla parantaa satoa. Siemenmäärän ja lannoituksen paikkakohtaista säätöä kokeiltiin Teemu Nyrhilän tilalla Lapualla.
Täsmäviljelyllä pystyttäisiin parantamaan helposti kasvintuotannon kannattavuutta. Kysyimme professori Timo Oksaselta, miksei uutta teknologiaa haluta ottaa käyttöön?
Maatalouskonekauppiaat myyvät mielellään viljelijöille uusia koneita yksi kerrallaan. Jokaisessa koneessa on omat hienoutensa, mutta koneiden järkevä hyödyntäminen osana maatilan täsmäviljelykokonaisuutta jää usein miettimättä.
Maatalouden insinööritieteiden professuuria Münchenin teknillisessä yliopistossa hoitava Timo Oksanen on seurannut pitkään täsmäviljelyteknologian kehitystä ja käyttöönottoa maatiloilla.
– Olen usein pohtinut, miksi monessa tapauksessa uuden teknologian leviäminen maatiloille on ollut suhteellisen hidasta. En itse laske ajoavustimia tai esimerkiksi ruiskujen lohkoautomatiikkaa varsinaiseksi täsmäviljelyteknologiaksi. Sen sijaan lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden paikkakohtainen säätö on todellista, tuottavuutta lisäävää täsmäviljelyä, mutta se on edelleen pienen piirin käytössä.
Oksasen mielestä tehokkuutta lisääville täsmäviljelylaitteille olisi hyvä saada pidemmälle aikavälille kohdistuvia tukia.
– Täsmäviljelyn hyötyjen ulos mittaaminen on pitkäjännitteistä työtä eivätkä lyhytaikaiset tai kertaluonteiset tuet välttämättä edistä toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla, Oksanen miettii.
Hänen mukaansa Keski-Euroopasta löytyy esimerkkejä, joissa kertaluonteinen, yhteen laitteeseen kohdistuva tuki on mennyt hukkaan. Tuki on kohdistettu laitteen hankintaan ja vieläpä niin, että uutta tekniikkaa sisältävän laitteen on saattanut saada halvemmalla kuin peruslaitteen, joka olisi soveltunut paremmin tilan käyttöön. Halvempi hinta on houkuttanut ostamaan laitteen, jonka kehittyneet ominaisuudet jäävät käyttämättä. Samalla tuki on valunut hukkaan.
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Oletko jo tilaaja?