Lajikejalostus on pitkäjänteistä tulevaisuustyötä, jossa on huomioitava muuttuvat kasvuolosuhteet. Nyt työn alla olevat lajikkeet kasvavat pelloillamme vasta vuosikymmenen kuluttua. Boreal tekee yhteistyötä alan eri tahojen kanssa viljelijöistä leipureihin ja kehittää lajikkeita, joissa on lopputuotteiden kannalta erityisiä ominaisuuksia.
Solukkoviljelyyn valitut emokasvit murskataan ja kukintojen siitepölyhiukkasista saadaan erilaistumaan uusia pikku taimia, joista joku voi olla uuden lajikkeen alku.
Jokioisissa toimiva Boreal Kasvinjalostus Oy jalostaa ohraa, kauraa, kevät- ja syysvehnää, ruista, rypsiä, hernettä ja härkäpapua sekä nurmikasveista timoteita, nurmi- ja ruokonataa ja puna-apilaa. Lisäksi se edustaa ulkomaisista lajikkeista kevät- ja syysrapseja sekä hybridiruista. Tuntumaa on otettu myös syysohran, jopa soijan testaukseen.
– Kasvinjalostus on tuotekehitystä asiakkaita varten. Viljelijän tarve on jalostustyömme ytimessä, sanoo Borealin toimitusjohtaja Karri Kunnas.
Lajikejalostus on jatkuvaa kompromissien tekemistä ja tasapainoilua, sillä yhden ominaisuuden painottaminen voi lyödä korville toista. Lajikkeesta voidaan esimerkiksi saada liki sataprosenttisesti taudinkestävä, mutta samalla satoisuus voi kärsiä. Supersatoisa lajike voi taas osoittautua lakoherkäksi.
– Kasvinjalostuksen haaste ja toisaalta viehätys on juuri siinä, miten saada ympättyä lajikkeeseen parhaat ominaisuudet niin viljelijöiden kuin tuotteita jalostavan teollisuudenkin kannalta. Päämäärämme on jalostaa lajikkeita, joita viljelijät haluavat viljellä, siemenkauppa myydä ja teollisuus käyttää, Kunnas kiteyttää.
Kotimaisen kasvinjalostuksen ydintehtävä on tuottaa meillä menestyviä viljelykasveja, jotka soveltuvat saumattomasti lopputuotteiden jalostukseen, oli sitten kyse leipomisesta, oluenpanosta tai terveyttä edistävistä elintarvikkeista.
– Kotimaisen kasvinjalostuksen kova valtti on se, että lajikkeet on kehitetty meidän tarpeisiimme ja testattu huolellisesti olosuhteissamme useiden vuosien ajan. Me emme jätä testausta viljelijöiden asiaksi, jalostuksen kehityspäällikkö Outi Manninen korostaa.
Tavoitteemme on tuottaa lajikkeita, jotka ovat viljelyvarmoja viljelijöille ja taipuvat parhaiten teollisuuden jalostusprosesseihin, Karri Kunnas, Outi Manninen ja Hanna Haikka korostavat.
Kasveja tulevaisuuteen
Kasvinjalostus on monivaiheista käsityötä kasvihuoneissa, laboratorioissa ja koekentillä. Siitepölystä erilaistetaan solukkoviljelyssä kasveja, jyviä analysoidaan, mitataan ja punnitaan, ja loppuvaiheessa testataan jopa herneiden keitto-ominaisuuksia tai jauhojen leipoutuvuutta.
Tilaajille
Maatilan Pellervon digitilauksella pääset lukemaan tämän ja muita maksullisia juttuja.
Jäikö juttu kesken? Jatka lukemista: Nyt ensimmäinen kuukausi Maatilan Pellervon digiä vain 5,90 euroa.
Avomaankurkku on Vainion perhetilan lippulaivatuote. Suurin osa satojen tonnien sadosta lähtee tuoreena kuluttajille eri puolille Suomea, mutta tilalla valmistetaan myös suolakurkkuja perinteisin menetelmin. Veljesten suolakurkut -tuotemerkki on valloittanut paikkansa kauppojen hyllyillä.
Aspilan veljekset Eino, Lauri ja Aku ovat tyytyväisiä päätökseensä jatkaa sukutilan pitoa yhteisvoimin. Työnjaossa on huomioitu jokaisen vahvuudet, ja kaikki pääsevät vuorollaan vapaalle. Tilan kärkituotteeksi on noussut sipuli.
Pinaatti on ainoa viljelykasvimme, josta saadaan avomaalla kaksi satoa kesässä. Maatalousyhtymä Heikkilä Vampulassa on yksi harvoista sitä viljelevistä tiloista. Pinaatin viljely edellyttää säntillisyyttä. Sen lisäksi tilalla viljellään tuorehernettä ja viljoja.
Keinotekoisia raaka-aineita korvaavalle kuituhampulle haetaan nyt markkinoita. Kuituhamppua kolme vuotta viljellyt Jyrki Siira on todennut sen erinomaiseksi maanparannuskasviksi. – Koska viljelykiertoon tarvitaan syväjuurisia kasveja, mieluummin valitsen sellaisen kasvin, josta maksetaan kuin sellaisen, joka murskataan peltoon.
Kasvinsuojelu on kokonaisuus, joka rakentuu laji- ja lajikevalinnoista, viljelykierrosta, viljelytoimenpiteistä ja ruiskutuksista. Viljelykierron suunnittelussa on huomioitava myös kasvinsuojelukierto: eri kasveilla yleiset kasvintuhoojat sekä resistenssin ehkäisy.
Maatilayrityksissä tapahtuu vuosittain tapaturmia ja jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Riskimittari on uusi työkalu, jonka avulla yrittäjä voi tunnistaa riskejä ja tehdä riskien seurantaa.
Kun aloitin maa- ja metsätalouden opinnot 1960-luvun lopulla, maatilojen keskimääräinen peltopinta-ala oli kahdeksan hehtaaria. Lypsylehmiäkin oli suurin piirtein kahdeksan taloutta kohden. Tilojen toimintaa tuettiin valtiollisilla tuloratkaisuilla, ja metsät toimivat tuotannon investointipankkina. Yliopiston opetusohjelmaan tuli vahvasti mukaan koneiden tekniikka ja käyttö, koska se kehityssuunta nähtiin välttämättömänä. Hitaasta muutoksesta huolimatta Suomi ajautui 1960-luvulla ylituotanto-ongelmiin. Syntyi voi- ja…
Metsäojituksella on yli kolminkertaistettu suopuustojen kasvu. Nyt suometsät käsittävät noin neljänneksen Suomen puuvarannosta ja metsien vuosittaisesta kokonaiskasvusta. Suomen puustoisia soita on ojitettu lähes sata vuotta. Ojitusta on kokeiltu ja tutkittu jo pitkään ennen sitä.
Muutos on riski, mutta niin on paikalleen jääminenkin. Kaikkea epävarmuutta ei voi yritystoiminnassa välttää. Olennaista on tunnistaa, mikä on hallittua riskinottoa ja mikä passiivisuudesta syntyvää riskiä.
Valkuaiskasvien viljelyn lisääminen niin ruuaksi kuin rehuksi vahvistaisi ruuantuotannon omavaraisuutta koko Euroopassa. Suomessa kokeillaan esimerkiksi härkäpapua ja kikhernettä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.